Tänään oli jännittävä päivä, pelottavan viikon ehkä pahin.

Jännitys alkoi jo aamulla, minun piti poistaa lasertulostimestani pahasti jumittunut paperi, joka vain repeili kun kiskoin sitä irti. Siitä vaiheessa tuli mieleen että irrottamiseen saattaisi olla parempikin keino ja tutkin opaskirjaa. Se vaati kahden osan irrottamista ja onnistui lopulta, onneksi, minä jo pelkäsin että joudun viemään sen huoltoon. Sain tulostettua käsikirjoituksenkin.

Äänisuunnittelu, äänen editointi ja äänittäminen hermostuttavat minua, onneksi muut tiesivät mitä tekivät. Ystäväni toimi äänittäjänä, toinen luki isotätini kirjeitä rintamalta, Tukholmasta ja Pariisista. Molemmat olivat hyviä, vaikka äänittäjä väittikin työn olleen helppoa en olisi siitä selvinnyt (ja nyt pystyin keskittymään "ohjaamiseen") ja lukija osasi eläytyä sopivasti. Kiitos vielä kerran.
Vaikeinta tuossa oli kai avun pyytäminen ja tietämättömyytensä tunnustaminen.

Koulun jälkeen olin liian hermostunut ja kutsuin itseni äänittäjän luokse, en halunnut mennä kotiin. Siellä oli kissa ja juttelimme (outoa kyllä melkein pelkästään ihmissuhteista), oli hauskaa. Kävelin kotiin kirjaston kautta, kaupunki oli kaunis iltahämärässä.
Ruokakaupassa huimasi ja piti ostaa jotain helppoa ja täyttävää, ehkä vuohenjuustopatonki ei kaada ruokavaliotani.

Olen vieläkin vähän hermostunut, mutta myös innostunut työn seuraavasta vaiheesta, editoinnista. Sitä ennen pitää mennä koululle maalaamaan mauton taulu auringonnoususta (tai laskusta). Onneksi sen ei tarvitse olla tulitikkuaskia suurempi.
Viikonloppuna siskoni saattaa tulla käymään, ensimmäistä kertaa tähän asuntoon. Häntä ei näe kovin usein.