Kehkoni tuntuvat kipeiltä ja yskiminen ikävältä. Olen tarkkaillut flunssan merkkejä koko alkuvuoden ja vakuuttanut itseni siitä etten oikeasti ole sairas mutta ikävä yskä (sellainen joka ei irrota limaa, pistää vain) ei tunnu erityisen terveeltä. Ehkä tauti ei tule kunnolla tai menee nopeasti ohi, minulla on suunnitelmia loman varalle. Voihan ne tietysti peruakin.
Ja vielä kuukautiskivutkin. Ilmeisesti en selviä ilman kalliita särkylääkkeitäni, Ibumax ei riitä. Ärsyttävää.
Sitten jotain muuta kuin valitusta, vaikka ehkä sen voi tulkita heikkoitsetuntoiseksi valitukseksi. Olen viime aikoina tarkkaillut ihmisiä, koulun ruokala on erityissen hyvä paikka siihen. Varsinkin miesten tarkkailemiseen kun he katsovat naisia. Minä en ole vieelä edennyt niin pitkälle että pystyisin kulkemaan ruokalan ohi katsoen sivuilleni, joten en tiedä katsovatko he minuakin, mutta jo se toisten tarkkailu sai oloni jostain syystä epämukavaksi (vaikka itse tein samaa kuin he). Minä taidan halutakin olla näkymätön, niin että saan huomiota netissä mutta oikeassa elämässä sillä ei ole niin väliä.
Huomasin myös että ruokalassa oli useita ihan kiinnostavan näköisiä miehiä (suurin ongelma miesten ulkonäön suhteen siellä on se että suurin osa on tekniikan yksikön opiskelijoita, jotka ovat toistensa klooneja. Tai sitten he ovat aivan liian nuoria. Oman yksikköni ihmiset ovat joskus vähän outoja).
Tarkkaillessani olen huomannut naistyypin, jolle olen melkein kateellinen. Vain melkein koska luulen että minulla ei ole siihen edellytyksiä enkä ole siitä mitenkään erityisen katkera. Nuo naiset ovat vaikuttneet aika pitkiltä, mutta se voi johtua heidän ryhdikkyydestään, he kävelevät joustavasti ja selkä suorana ja katsovat avoimesti muita ja hymyilevät säteilevästi. He eivät välttämättä ole klassisen kauniita tai voimakkaasti meikattuja tai huomiota herättävän näköisiä mutta aina tyylikkäitä, persoonallisella tavalla. Ja itsevarman näköisiä, mutta ystävällisellä tavalla. Tuohon joukkoon kuuluu myös kaverini, joka on myös loistava flirttailija, en tiedä ovatko asiat yhteydessä toisiinsa.
En tiedä onko tuo synnynnäistä vai voiko tuon itsevarmuuden, tyylitietoisuuden ja sädehtivyyden yhdistelmän kehittämään jotenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
4 kommenttia:
Minä pidän ihmisten katselemisesta, mutta nyt tajusin, että moni voi kokea sen kiusalliseksi. Siis voin esimerkiksi istuskella kahvilassa ja seurata ohikulkevia. Ei se ole kovin arvioivaa katselua, lähinnä havainnointia.
Enkä itse ole kokenut ongelmalliseksi olla katseiden kohteena (ellei nyt satu olemaan todella huono päivä ja kaikki ärsyttää muutenkin). Eräältä miespuoliselta kaveriltani sain kommentin, että olen ilmeisesti miesten mielestä helposti lähestyttävän näköinen: hymyilen ja nauran paljon, olen ihan nätti, mutten liian kaunis tai laitettu (ja olen keskimittaista lyhyempi!).
Itsevarmuuden kanssa sillä, millaisen olemuksen ottaa tietäessään olevansa katseiden alla, lienee paljon tekemistä, ja sen syntyminen onkin sitten hankalampi selvittää. Enkä osaa neuvoa, voiko olemustaan kehittää siihen suuntaan ja tuskin se sitten edes tarpeen. Mutta hymyily ja avoin katse, se auttaa jo paljon, jos haluaa luoda itsestään kuvaa helposti lähestyttävänä!
Luulen että hymyileminen on tärkeintä tuossa säteilemisessä, samoin se avoimuus ja se että huomaa ja huomioi muut ja vaikuttaa olevan heistä kiinnostunut. Minä olen todella huono kysymään mitään, odotan että ihmiset kyllä kertovat asiansa, jos haluavat. Se ei tietenkään ole totta ja olen yrittänyt parantaa tapojani. Olen myös opetellut kehumaan toisia, sitä pitäissi harrastaa enemmänkin. Hymyileminen on vaikeaa, jos yritän hymyillä tunnen näyttäväni tyhmältä, luonnostaan syntynyt hymy on eri asia. Ehkä pitää aloittaa ihmisten katsomisesta.
Pidän itseäni aika avoimena mutta tiedän näyttäväni sulkeutuneelta ja käyttäytyväni iin kuin en haluaisi kenenkään huomaavan minua. Niin ei ainakaan onnistu näyttämään itsevarmalta eikä sellaiselta kuin ne sädehtivät naiset, että hyväksyy itsensä ja toiset ja pitää itsestään ja toisista. En tiedä liittyykö se näkemäni tyylikkyys heidän vaatteisiinsa (he eivät ole varsinaisesti laitettuja vaan yleensä mielenkiintoisesti pukeutuvia) vai heidän rruumiinkieleensä, vaatteet näyttävät paremmilta kun on hyvä ryhti eikä näytä siltä kuin vihaisi itseään.
Se että yrittää käyttäytyä itsevarmasti auttaa varmaan, mutta luulen että siihen ei ole oikopolkua. pitää oppia rakastamaan itseään sellaisena kuin on, se varmaan näkyy päällepäin.
"pitää oppia rakastamaan itseään sellaisena kuin on, se varmaan näkyy päällepäin."
Siinä osuit asian ytimeen. Kun ihmisestä huomaa, että hän on sinut itsensä kanssa, häneen on helpompi ottaa kontaktia... ja tietysti myös ihastua.
Jos ihmisestä huokuu epätoivo ja sellainen "rakastakaa mua, pliis" niin se karkoittaa helposti kaikki ympäriltä.
Ehkä siinä itsensärakastamisessa on se pointti, että siinä tilanteessa ei vaadi muilta mitään. Ihmiset taitavat suhtautua melko epäilevästi sellaisiin ihmisiin, jotka haluavat toiselta jotain. Siksi itseäänrakastavan ihmisen läheisyyteen on mukava mennä.
Klassisen kauniita naisiakaan ei muuten välttämättä ole helppo lähestyä. Usein kauneutensa todella tiedostava on toisaalta jopa ylpeän oloinen. Ja toisaalta ehkä miehet kokevat olonsa hämmentäväksi sellaisten naisten seurassa. Siksi näitä naisia tulevatkin enimmäkseen pokaamaan ne juopot tai pelimiehet.
kiitos näkymätön, mä voin postauksesi avulla kohottaa itsetuntoani, joka ei ole hirveän hyvä, vaikka tosi elämässä vaikutan siltä. Mä rn todella ole kaunis tai seksikäs tai mitään, mutta toi sun kuvaus kai sopii muhun aika hyvin, (päätän että se sopii). Niin ja kylläs säkin pystyt vielä kävelemään reippaasti selkä suorana ja hymy kasvoilla. Yrität unohtaa muut ihmiset. En mä ikinä ajattele, että joku vois katsoa mua, vaikka luultavasti katsoo ainakin ilmeellä "voi luoja mitä toi tyyppi taas puuhaa".....
Tsemppiä sulle.
Ja ihmisten tarkkailu on kivaa...
Lähetä kommentti