Minua mietityttää pari asiaa:
Onko suurimmalla osalla ihmisistä suurimman osan ajasta tylsää? Onko arki heille oikeasti vain jotain mitä pitää kärsiä, harvat juhlahetket tekevät sitten elämästä siedettävän. Ja onko useimmilla ihmisillä joku tyhjä tila sisällään, joka pitäisi täyttää muilla ihmisillä, viinalla, seksillä tai jollain vastaavalla?
Se hyvä puoli pelokkuudessa on että arki on aika jännittävää eikä yleensä ikinä tylsää. Koko ajan tapahtuu kaikenlaista, tälläkin viikolla kävin flirttailemassa pyöräkorjaamossa ja tapasin uuden ihmisen. Viime viikolla vain makasin sohvalla ja luin mutta sekään ei ollut tylsää. Ensi viikolla on jännittävä työharjoittelun alku (löytyykö minulta itsekuria tehdä kotona omaa projektiani), sitä seuraavalla viikolla pitää hakea passi. Minun elämäni ainakin on jännittävää. Ja useimmiten ihan kiinnostavaa. Tyhjä tila on kyllä on tuttu, mutta se johtuu yleensä ruuanlaiton hankaluudesta (sitä minä ihmettelen mistä ihmiset keksivät mitä he syövät).
Usein kuulee miten ihmiset parisuhteen muututtua arkipäiväiseksi muuttuvat töykeiksi kumppaniaan kohtaan ja välinpitämättömiksi ja epäkohteliaiksi. Ja jopa ilkeiksi. Minä olen pelännyt että niin minulle kävisi, jos olisin suhteessa. Tai sitten muuttuisin nalkuttajaksi (ja ehkä myös siivousintoilijaksi, tämänhetkisillä tavoilla olisi todennäköisempää että minulle nalkutettaisiin vaikka tiskeistä). Tuo tuntuu iskevän melkein keneen tahansa. Olen miettinyt sitä, että miten nuo ihmiset kohtelevat perhettään ja muita läheisiään. Ovatko he heillekin töykeitä eivätkä ikinä kiitä? Vai ollaanko töykeitä vain niille joiden kanssa ollaan parisuhteessa?
Minua on myös ihmetyttänyt se, etteivät hömppäkirjojen naiset yleensä (ikinä) masturboi, vaikka siihen on tietysti hyvä juonellinen syy (sankari on niin loistava sängyssä että sankaritar kokee ensimmäisen orgasminsa). Erityisesti minua säälittää erään kirjan sankaritar, joka eli päälle kolmikymppiseksi seurustelematta (lukuun ottamatta ankeaa suhdetta opiskeluaikoina, pitihän hänen kuitenkin menettää neitsyytensä. Miehet tietysti myös kiinnittävät häneen huomiota) eikä edes halua seurustella eikä tietysti harrasta seksiäkään ja sankarin kohdattuaan kokee sen ensimmäisen orgasminsa ja hämmentyy. Ehkä hän olisi ollut vähemmän estynyt jos olisi harrastanut itsetyydytystä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
17 kommenttia:
Mjooh, ainakin minulla suurin osa ajasta on suht tylsää ja täytän sen tietokoneen käytöllä. Tänämän päivän olen täyttänyt lostin katsomisella, lost podcastingin kuuntelemisella tms. En usko, että olisin tehnyt moista jos olisi ollut jotain oikeasti mielenkiintoista tekemistä.
Siivotakkin olisi voinut tms... köh irkkaamisen ja blogien lukemisen sijaan. Sijaistoimintoja moiset oikean toiminnan sijaan, samoin kuin suurimmalle osalle telkkarin katsominen.
En usko, että kärsin arjesta. Se on jotain mikä vain on, mutta esim. matkustaessa huomaa kuinka paljon enemmän asioita tapahtuu jatkuvasti verrattuna "arkeen". Sitten matkalta palattuani olen viikon pari yliaktiivinen, kunnes palaan omaan slow motion arkeeni, jossa suurin osa äksönistä on sähköisessä muodossa.
Jotenkin kuvittelen, että ne kenellä elämä on "vilkasta" elävät kokoajan tuota samaa "yliaktiivista" elämää mikä minulla on matkalla tai hetken sen jälkeen.
PS: en usko, että miehetkään romaaneissa runkkaavat. Ei ainakaan tule mitään sellaista mieleen, jossa niin tekisivät.
minun elämä on samanlaista kuin sinulla (ei ehkä yhtä tapahtumarikasta kuitenkaan) enkä tosiaankaan koe sitä tylsäksi. luulen kyllä, että moni muu olisi ehkä sitä mieltä.
tuota masturbaatioasiaa en ole tullut ajatelleeksi.
Täytyy sanoa, että neuroottisena säikkyilijänä olemisessa on tosiaan se hyvä puoli, että harvoin arki tylsää on. ;) Aina on joku kriisi päällä, töihin liittyvä, tai sitten iskee luulosairaus. Eli pystyn minäkin samaistumaan tuohon, mitä sanot arjestasi.
Uskoisin yhä useampien ihmisten nykyisin olevan aika elämyshakuisia. Koko ajan pitää "tapahtua", paikallaan ei pysty olemaan. Samaan aikaan odotukset elämysten suhteen ovat aika korkealla. Siinä sokkelossa seinä tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin, vaikka hetken sinnitellä voikin väistämätöntä vastaan.
Tylsyys on suhteellista. Mulla ainakaan ei ole ikinä hyvin; aina on joko hemmetin tylsää tai aivan pirun kiireistä. En vaan osaa olla normaalisti.
Minä olen ainakin useinkin töykeä miehelleni. Mutta minusta se menee niin, että siitä seurustelukumppanista tulee ajan myötä melkein yhtä läheinen, kuin esim sisaruksistaan, joilta minä ainakin siedän ties millaista käytöstä, jollaista en todellakaan sietäisi ystäviltäni. Silti ollaan läheisiä ja rakastetaan. Minun on hankala keksiä, mistä voisin lopullisesti sisaruksilleni suuttua, on kieltämättä helpompi keksiä, mistä voisin suuttua lopullisesti miehelleni, mutta aika paljon kyllä kestän. Toivon, että hänkin kestää. Tänäänkin olin aivan hirvittävä pirttihirmu ja vittuilin oikein urakalla ja haukuin hänen yrityksiään pestä kylppärin lattiaa ja heittelin hänelle parempia työvälineitä ja huusin neuvoja, kun olisin tietty itse osannut paremmin, mutta ei vaan kiinnostanut. Olin niin ilkeä, että jos mulle oltais tehty niin, olisin taatusti alkanut itkeä. Mutta jos sen tekee minulle rakas ihminen, olen puolen tunnin päästä taas normaali ja suhtaudun henkilöön, kuten ennenkin; rakastavaisesti. Kyllä olen sen huomannut ihan tavallisissakin ystävyyssuhteissa, että mitä syvempi ystävyys on, sitä enempi alkaa väkisin oleen toisinaan töykeäkin, mutta toisaalta taas niistä ei samalla tavoin loukkaannu. Voihan tietty olla, että minä vaan olen jotenkin herkästi kiukutteleva ja samalla aivan liian helposti anteeksiantava, mutta näin minulla.
Aloin masturboimaan muistaakseni 12-vuotiaana. Säännöllisen seksielämän aloitin 14-vuotiaana, mutta ensimmäisen orgasmini sain vasta 18-vuotiaana masturboidessani ja haaveillessani tuosta ihanuudesta, jota heitin siivousrätillä päivällä. Sellaista se on :/
Mh.
Minun elämäni ei ole kovin jännittävää. Mutta ei se kovin tapahtumarikastakaan kai ole. Eikä parisuhteessa saa olla tahallaan ilkeä; jos on tahallaan ilkeä ja nalkuttaa kaikesta, niin on väärän ihmisen kanssa.
Ajatteletko mielessäsi, että kaikki naiset masturboivat?
Eivät he tee niin.
Esimerkiksi minä en tee.
Minä en pidä itsestäni, tarkalleen ottaen vihaan itseäni, joten ajatus siitä, että pitäisi "rakastella itseään", on kamala. Käytännössä siis olen kumppanin kanssa, en itseni, joten myös orgasmini tulevat kumppanini kanssa, eivätkä itseni.
(Niin, ja en usko olevani ainoa.. Masturboiminen on yliarvostettua tässä seksin kyllästämässä maailmassa. Ilmankin voi elää.)
Zache, minunkin elämäni saattaa vaikuttaa aika tylsältä, jos koulussa on pitkiä päiviä on elämäni lähinnä siellä käymistä, ruokaostoksia ja tietokonetta ja lukemista. Pidän kyllä vilkkaastakin elämästä, mutta olen huomannut että en kestä sitä kovin pitkään. Esim. keskiviikkona minulla oli todella paljon sosiaalisia kontakteja ja paljon jännittäviä hetkiä. Kävin illan ylikierroksilla, sain unta aivan liian myöhään ja seuraava päivä meni puoliunessa.
Tristis, blogisi perusteella sinulla on mielestäni elämä jossa tapahtuu vaikka mitä, minusta se ei vaikuta tylsältä. Ja vaihto-opiskeelu ei voi olla tylsää, siinä on niin paljon jännittäviä asioita.
Peggy G., luulosairaudet ovat todellakin hyvä keino saada jännitystä elämään.
On kyllä totta että ihmiset tuntuvat kaipaavan äärimmäisiä elämyksiä. Minä oikeastaan toivon ettei jännityskynnykseni laske, vaikka helpottaisikin huomattavasti elämää jos ei tarvitsisi jännittää vaikka pyörän viemistä huoltoon. Mutta ainakaan ei tarvitse etsiä jännitystä seksistä vieraiden kanssa tai vuorikiipeilystä tai laskuvarjohypyistä.
Norsis, tuota ajoin takaa että ovatko ihmiset töykeitä myös sisaruksilleen ja hyväksyvät heiltäkin huonoa käytöstä. Minäkin kyllä annan anteeksi läheisilleni enemmän kuin ystäville, sen että isäni ei oikein kuuntele minua välillä ja sen että inhoan kun minua kiusoitellaan. Meillä ei kuitenkaan olla töykeitä ikinä eikä ilkeitä eikä kyllä oikeastaan riidelläkään (olen väitellyt isäni kanssa mutta en ikinä riidellyt). Minulle on tärkeää että kohtelen läheisiäni kohteliaammin kuin vieraita, en kyllä tiedä miten onnistun siinä. Ainakin pyrin aina kiittämään heitä.
TC, en todellakaan ajattele että kaikki naiset masturboisivat, useimmilla ei varmaan ole siihen mitään syytäkään. Ja tiedän että jotkut eivät siihen edes kykene. Minua vain ärsyttää se että noissa kirjoissa ja ehkä muuallakin opetetaan että orgasmin kokeakseen pitää odottaa sitä Oikeaa Miestä, jonka taianomainen kosketus saa aikaan sen mitä muut eivät ole tehneet ja tietysti pitää olla rakastunut että voi kokea orgasmin, tai ainakin tuntea valtavaa viehätystä. Kyllä minäkin ottaisin orgasmini mieluiten niin (tai luulen, minulle ei ole kokemusta toisten ihmisten aiheuttamista orgasmeista) mutta jos se ei onnistu ja kärsii orgasmittomuudestaan niin voi kokeilla itsekin. Minä en kyllä miellä itsetyydytystä rakasteluksi itseni kanssa tai edes varsinaiseksi seksiksi.
En minäkään perheeni kanssa varsinaisesti riitele, mutta joskus tulee sanottua pahasti, mutta ei se mitään miksikään muuta. Minulle on ainakin tärkeää, että on ihmisiä, joille voi kiukutellakin, ettei koko elämä ole vain yhtä perseiden nuolemista.
Mutta en minä silti koskaan paisko ovia, enkä lyö luuria korvaan tms. Huutaa saatan ja ajaa ihmiset väkivalloin ulos huoneesta jne.
Oon mä siis kuitenkin aika kiltti. Enkä todellakaan haluaisi olla töykeä kenellekään. Joskus vaan menee överiksi.
Minä en ajattele elämääni tylsänä, mutta veikkaan että useimpien ulkopuolisten silmissä se on juuri sitä. Joskus tuttujen tullessa kylään ja mietittäessä, mitä tehdä, huomaan että teen vaan kaikkea ns. tylsää jota voi yksin harrastaa, kuten luen ja olen koneella. Oikeestaan mun elämä vaan on :) En kaipaa muutosta enkä sosiaalista elämää.
Mulla on välillä tylsää ja varmaan elämäni näyttää muiden silmissä tylsältä. Etenkin se tuntui näyttävän tylsältä silloin kun en vielä omistanut tietokonetta... *kummallista* Joskus aika vain tuntuu hidastuvan suoranaiseksi mateluksi, toisinaan taas aika menee siivillä. Ehkä nyt on sellainen tasoittumiskausi menossa, jota on pakko sietää. :)
Huomaan olevani kaikista läheisimmille töykeä silloin, kun itseen sattuu paljon. Onneksi ystävät ovat tästä tietoisia ja sietäävät puuskani, vaikka olenkin huono pyytämään anteeksi käytöstäni. Hävettää kuinka vanhemmillekkin tulee kiukuteltua heidän luona käydessä, vaikka syy ei olisi heissä. Olen kuullut sellaisen "teorian" (vai mikä olisi sopivampi sana?) että sitten kun pystyy ystävälle sanomaan pahasti on suhde hyvällä tasolla, ettei se aina ole sitä "mielistelyä" ja positiivisia tunteita vaan että pystyy näyttämään huonotkin puolet ja hyväksymään ne.
Toiset ehkä ovat enemmän elämyshakuisia - eli koko elämän pitäisi olla hirvittävän hurjaa partymeininkiä. Nykyään kai arvostetaan sitä, että on hirmuinen meno päällä.
Välillähän se arki tuntuu tylsältä - ehkä sitä ajattelee, että kaikilla muilla on hirmuisesti menoa ja meininkiä. Eli elämä on täynnä ystävien kanssa kahvittelua, leffailua ja muuta vauhtia.
Ihmettelit mistä ihmiset keksivät mitä syövät. Keittokirjasta... tai sitten kaupan hyllyllä tapahtuvasta mutu-tuntumasta :)
Tuo töykeän parisuhteen pelko elää tietysti mielessä. Ehkä yleisempää on silti, että kumppania kohtaan muututaan juuri välinpitämättömiksi. Toinen otetaan itsestäänselvyytenä.
Hömppäkirjoissa keskitytään varmaan enemmän siihen romanttiseen rakkauteen. Ja siveyttäkin riittää siihen asti, kunnes tarinan sankari kantaa vahvoilla käsivarsillaan sankarittaren vuoteeseen :)
Minä ajattelen aina, että elämäni varmasti vaikuttaa Muiden Mielestä tylsältä: koiran kanssa lenkkeilyä, työtä työtä työtä, puutarhanhoitoa, loputonta lukemista, parisuhdearkea. Mutta ei mulla kyllä tylsää ole!
Hömppäkirja & masturbaatiokommentti oli helmi! Jos asiaan menee hieman syvemmälle, kyse on varmaankin siitä, että seksuaalisuus on naisilta kielletty alue: naisen kuuluu olla seksin suhteen passiivinen, mies ottaa hänet ja siitä hän myös saa nautintonsa. Seksi on yksi naisen elämän alueista, joilla hänen kuulukin olla hämmentynyt ja eksyksissä, siis romanttisen viihteen diskurssissa. Ainakin sellaisen vanhanaikaisen viihteen...
En minä ainakaan ole tylsistynyt. Nautin arjestani (pääosin) tietokoneen arjessa. Tekemistä ja ikuisuusprojekteja riittää. Olo on sellainen, että olen kokenut ihan tarpeeksi vuosikymmenen tarpeiksi. Vapaa-aikaa ei ole koskaan liikaa.
Fanta
Kyllä, elämä on totaalisen tylsää, ja ei, kädettääkseen ei tarvitse pitää itsestään.
Jos haluat tehdä arjesta jännittävää, ala polttamaan pilveä. :) Pilveä päivittäin polttavat ovat juuri siksi flegmaattisia, että kaikki pienetkin asiat tuntuvat niin jänniltä. Kaupassa käynti on elämää suurempi seikkailu. :D
Itselläni tuo juttu näkyy hyvin selkeästi: yläasteella ja lukion alussa teininä harrastin adrenaliinilajeja kuten skeittaus, lumilautailu ja maastopyöräily. Sitten polttelin muutamia vuosia pilveä, ja vaaralliset lajit jäivät pois. Nyttemmin, kun en enää polttele, olen aloittanut uudelleen joitain lajeja ja keksinyt uusia tapoja tehdä elämästäni jännempää.
Aitini ja ehkä koko hänen niukkuutta kokenut sukupolvensa on ratkaissut ruokaongelman tutkimalla lehdestä markettien tarjoukset: ostetaan mitä on tarjouksessa ja tehdään siitä mitä osataan. Ei jää montaa vaihtoehtoa ja rahaakin saattaa säästyä. Ruuan voi suunnitella jo ennen kauppaan menoa, niin mitään olennaista ei jää ostamatta. Nerokasta, varmaankin. Pitäisiköhän joskus kokeilla?
norsis, minun piti kirjoittaa että olen niin tasainen ihminen etten kiukuttele perheenjäsenillenikään, mutta tarkemmin ajateltuna se ei ole totta. Oikeastaan vain perheenjäsenet saavat minut kiukuttelemaan (vieläkin muistan häpeällä viimevuotista matkaa perheenjäsenten kanssa joka aiheutti itkua ja hampaidenkiristystä kaikille osapuolille). Vieraiden kanssa olen hillitympi.
Anonyymi 1: minäkin olen vapaa-ajallani paljon tietokoneella ja luen, ei se ole tylsää. Minä kyllä välillä kaipaan sosiaalista elämää ja pääsenkin sitä kokemaan oikeastaan ihan tarpeeksi.
Päivänsäde, luulen että tuo on ihan totta, että parhaille ystävilleen voi näyttää ne huonotkin puolet. Mutta ehkä kuitenkin niin että säilyttää kunnioittavan ja kohteliaan käytöksen muulloin, ellei se sitten ole maski jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Anada, minä muistan vain pari kertaa tältä vuodelta jolloin minulla on ollut tylsää, ne ovat liittyneet yleensä liian vähäiseen nukkumiseen ja siihen ettei ole jaksanut keskittyä mihinkään. Kun viime vuonna lähdin Hollantiin yksin minua varoitettiin siitä että minulla voisi olla tylsää vieraassa maassa. Ei ollut, päinvastoin siellä oli koko ajan kaikenlaista jännittävää.
Jenni, minusta sinun elämäsi kuulostaa kaikkea muuta kuin tylsältä.
On kyllä totta että romanttisessa viihteessä ei naisia yleensä haluta kuvata liian aktiivisina. Syy on varmasti myös siinä että niissä kirjoissa kohdataan Se Oikea, jonka kanssa seksi on tietysti tajunnanräjäyttävää heti ensi kerralla. Tiedän kyllä ainakin yhden kirjailijan, jonka sankarittaret käyttävät vibraattoreja ja joilla saattaa olla vaikeuksia seksin suhteen ensimmäisillä kerroilla (sen miehen kanssa, he eivät ole neitsyitä). Seksiin suhtaudutaan kyllä yleensä aika vapautuneesti, lyhyen tuttavuudenkin jälkeen.
Http mistress: vapaa-aikaa ei todellakaan ole liikaa. Tai ainakaan aikaa niille ikuisuusprojekteille. Saisinkohan tänä kesänä päivitettyä kotisivuni.
Anonyymi 2: miksi elämä on totaalisen tylsää?
Anonyymi 3: minulle arjen pienet asiat ovat jännittäviä ja kiinnostavia ilman pilven polttoakin, onneksi kai.
Anonyymi 4: tuo kuulostaa aika järkevältä tavalta hoitaa ruokaostokset. Minun ongelmani on vain se että olen äärettömän nirso, köyhä ja laiska ja haluan syödä terveellisesti, se tekee ruokapäätöksistä vähän vaikeita.
"Se hyvä puoli pelokkuudessa on että arki on aika jännittävää eikä yleensä ikinä tylsää."
Ihanaa :) En ole koskaan tajunnut ajatella sitä noin, että pelokkuus tuokin elämään jännitystä positiivisessa mielessä. Sisäistäisinpä tuon. Jännittävyyden kokeminen negatiiviseksi saa minut turhan usein jäämään kotiin pitämään tylsää. Ei sillä, ettenkö pitäisi "tylsästäni", mutta saattaisin pitää enemmän jostakin uudesta ja jännittävästä. Ehkä.
Lähetä kommentti