Ihannemies on mielellään minua pidempi ja painavampi, niin pinnallista kuin se onkin. (tämä lista ei muuten ole missään tärkeysjärjestyksessä, yritän listata vain kaiken mikä tulee mieleen) Toisaalta minä en ole kovin pitkä enkä vaadi mitään kaksimetrisyyttä, luulen että se saattaisi olla hankalaa.
Suunnilleen ikäiseni. (oikeastaan tämä on hyvin pinnallinen lista ja aika monista asioista saattaisin joustaa jos oikeasti rakastuisin mutta tämä on ihannemies. Minä olen kyllä aika pinnallinen ihminen) Vanhemmat miehet pelottavat minua vähän, minusta on aina tuntunut siltä että vanhemmat ihmiset ovat jollain tavalla parempia, samoin kuin ylemmällä luokalla olevat.
Uskonnoton. Voin olla väärässä mutta kuvittelen, että suhde uskovaisen ja uskonnottoman välillä saattaisi olla aika hankala. Tämä on yksi niistä kohdista, joissa joustaminen olisi vaikeaa.
Fanaattisuus mihinkään suuntaan ei ole viehättävää.
Osaa keskustella. Puhuminen on yksi elämäni suurista nautinnoista, mutta sen pitää olla keskustelua, ei yksinpuhumista. Minä olen aika puhelias, olisi hyvä jos se ei ärsyttäisi miestä. Painajaisissani rakastun dominoivaan mieheen, joka vaatii hiljaisuutta. Paras tapa loukata minua on olla kuuntelematta, keskeyttää puheeni ja antaa ymmärtää että puhun ihan tyhmiä. Kohteliaasti saa pyytää hiljaisuutta (tyhmää kyllä saatan siitäkin loukkaantua, koen sen helposti itseeni kohdistuvana arvosteluna, siinä olen liian herkkä), se on parempi kuin teeskennellä kuuntelevansa. Osaan minä olla hiljaakin.
On itsenäinen. Ei vaadi jatkuvaa yhdessäoloa tai yhdessä tekemistä. Osaa viihdyttää itseään. Minä tarvitsen aika paljon omaa tilaa, aikaa jolloin voin tehdä omia juttujani, esim. lukea.
Maltillinen alkoholinkäyttö. Ei tarvitse olla absolutisti, enhän minäkään ole, mutta en kauheasti arvosta humalahakuista juomista ja inhoan humalaisia. Ei minua haittaisi jos mies joskus joisi itsensä humalaan kunhan ei tekisi tyhmyyksiä eikä minun tarvitsisi katsoa. Ihannemies ei kauheasti viihtyisi baareissa.
Kiinnostunut suunnilleen samoista asioista kuin minä. Tämä ei kai ole niin tärkeää mutta minusta se tuntuu tärkeältä. En osaa kiinnostua niistä miehistä, jotka ovat kiinnostuneita vain punttien nostelusta ja jääkiekosta. Mistä me puhuisimme? Onko puhuminen edes tärkeää?
Ymmärtää nettielämääni, blogin pitämisestä ei olisi haittaa.
Lukisi, mielellään paljon, tai edes jonkin verran. Spekulatiivisen fiktion lukemisesta plussaa, varsinkin jos esim. Neil Gaiman ja Stephen Erikson ovat tutumpia kuin Eddings ja Salvatore. Minä en juuri lue sci-fiä mutta ihailen ihmisiä, jotka lukevat.
Kunnioittava ja arvostava muita kohtaan. Suvaitsemattomuus on muutenkin epämiellyttävää mutta inhoan erityisesti erilaisista vähemmistöistä käytettyjä haukkumasanoja, se on niin tyylitöntäkin.
Turvallinen. Sellainen, jonka kanssa minun olisi helppo olla, jolle pystyisin puhumaan siitä miltä minusta tuntuu ja mitä haluan. Edellytys sille että voisin nauttia seksistä, luulen. Ja tietysti väkivaltaisuus on hyvin epämiellyttävää ja muu aggressiivisuus.
Luotettava. Tämäkin on vähän itsestäänselvyys. Sellainen, joka ei lupaa ilman, että aikoo toteuttaa lupauksensa. Uskon että yksiavioisuus on mahdollista.
Elämänhallinta kunnossa. Pystyisi pitämään kodin suhteellisen siistinä, ei eläisi pelkillä valmisruuilla. Olisi edes vähän kiinnostunut terveytensä edistämisestä, liikkuisi. Minua ei haittaisi yhtään jos mies olisi innokas ruuanlaittaja (jos laittaisi hyvää ruokaa).
Ulkonäkönsä miellyttää minua. Ei tarkoita suunnatonta komeutta.
Tulisi toimeen perheeni kanssa.
Lisätty 12.30 kun tuli mieleen: Ihannemies olisi kärsivällinen ja ymmärtäisi hitauttani, joihinkin asioihin ja ajatuksiin tottumisessa minulla menee aikaa. Painostus saa aikaan vain vastustusta. Ihannemies olisi paras ystäväni.
Ei taida olla ihme että olen edelleen sinkku.
Tekstit
34 kommenttia:
Listauksesi on varsin kohtuullinen! Suurinpiirtein samanlainen olisi omanikin. Sanoisin, että sinulla on arvot kohdallaan!
Jansu
Eikö aika paljon noista ominaisuuksista sisälly yhteen hyvin tärkeään asiaan?
Ihannepuolisolla pitää olla HYVÄ ITSETUNTO ja riittävä itsetuntemus. Siis hän arvostaa itseään terveellisellä tavalla. Silloin hän voi kohdella myös muita kunnioittavasti. Kun tuntee itsensä, ei vaadi itseltään tai muilta liikoja tai vääriä asioita. Kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, hyväksyy muutkin omanlaisinaan.
Mutta kuinka monella suomalaisella miehellä tai naisella nykyisin on sellainen terve itsetunto?
Sitä minä ajattelenkin, nuo ovat aika pitkälti sellaisia juttuja joita odotan ystäviltänikin, tosin heidän ulkonäöllään ei ole väliä. Ihannemiehen ulkonäössä on tärkeää se että voisin harrastaa hänen kanssaan seksiä ja että ihastuisin häneen.
Hahmo, minun pitikin listata hyvä itsetunto, se kyllä kattaa paljon. Toisaalta kun minullakaan ei varsinaisesti ole hyvää itsetuntoa niin ehkä sen pitäisi olla riittävä itsetunto.
*hymisee tyytyväisenä* Minäpä olen löytänyt. :) Kyllä niitä on olemassa, ihan oikiasti.
Olen fatalisti - kohtalo järjestää kohdalle.
Mielenkiintoni keskittyin trendikkyyden puuttumisella. Listasta ei löytynyt trendipelleilyä, "katseen kestävää" tai muita kliseitä.
Tietenkin sydänkävyn pitää näyttää hyvältä omaan silmään. Tuntuu ihanalta herätä hyvän näköisen ihmisen vierestä. :)
Mainittu itsetunto löytyneekin tekemisestä toiminnassaan onnistumisesta. Näin luulen. Miksei siis lapsia, nuoria, aikuisia ja yleensäkin eläviä ihmisiä rohkaista asettamaan itselleen tavoitteita. Mielekkäiden tavoitteiden saavuttamisesta, kun saa hyvän olon tunteen.
Ulkoisia tavoitteita kyllä riittää, koulussa kokeet ja sosiaalisen ympäristön paine. Itsearviointi on vielä parempi heitto ulkoiseen paineeseen: mitäs pidit tästä meidän antamasta tavoitteesta ja kuinka hyvin pääsit siihen? :-(
Toisaalta sinä et ole vain odottanut kotona että kohtalo tuo tiellesi miehen. Olen onnellinen puolestasi :)
Enkä kyllä oikeasti tiedä miksi mietin tällaisia. En koe nytkään kauheasti kaipaavani rakkautta tai parisuhdetta tai edes seksiä. Enkä tiedä olisinko valmis tekemään mitään vaikka ihannemieheen törmäsinkin. Ehkä taas keksisin jonkun syyn minkä takia olisi parempi vain olla yksin kotona.
Valkoturkki, trendikkäät miehet ovat oikeastaan aika pelottavia. Minua muoti ei kauheasti kiinnosta vaikka vaatteilla onkin merkitystä, siis omillani. Miehen vaatteissa tärkeintä on siisteys ja mielellään vaikka pelkkään mustaan pukeutuminen. On ehkä jollain muullakin merkitystä mutta trendikkyys on minusta vähän hassu ominaisuus. Toisaalta liian pitkälle toiseenkaan suuntaan ei kannata mennä.
Ja onnistumisen tunteet ovat tärkeitä. Niitä olisin kaivannut koulussa vaikka liikuntatunneilla, ehkä nyt liikkuminen ei olisi niin hankalaa.
Ei mikään mahdoton listaus :)
Eiköhän tuommoisia miehiä löydy maailmasta ihan mukavasti :)
Jos tuollainen tulisi kadulla vastaan, niin keksisitkö koko ajan eri syitä miksi et voisi juuri sillä hetkellä seurustella eli toisin sanoen kärsitkö sitoutumiskammosta?
Anada, ei ole vielä tullut vastaan, tai ainakaan en ole tunnistanut.
Anonyymi, hyvä kysymys. En usko että kärsin varsinaisesti sitoutumiskammosta, ainakaan siinä mielessä että minun olisi vaikeaa sitoutua yhteen ihmiseen kerrallaan. Pelkään aina muutosta, rakastuminen tai kunnon ihastuminen mullistaisi selkeän elämäni, on niin paljon helpompi jatkaa entistä elämääni, kun olen kuitenkin ihan onnellinen. Kaihdan riskien ottamista. Minun on melkein mahdotonta kuvitella millaista elämäni olisi jos seurustelisin.
Hyvä aihe. Linkitin sinut postaukseeni ja kirjoitin toiseen blogiini, eli Kops-blogiin vähän parisuhdeasiaa. Sinne pääsee Rita Mentorista.
Olen samaa mieltä siinä että puhuminen on parisuhteessa tosi tärkeää. Jos osaa puhua tavallisista asioista osaa tarvittaessa puhua vaikeistakin jutuista, eli juttelupuoleen kannattaa panostaa.
Opin tuon keskustelemisen tärkeyden kotoa, huonon esimerkin kautta. Sen jälkeen olen nähnyt miten hyvässä suhteessa ennen puhumaton ihminen on aivan erilainen ja miten tärkeää sellainen arkinen jutustelu on. Että keskustellaan sanomalehdestä luetuista jutuista ja pohditaan yhdessä sitä mitä tänään syötäisiin ja mitä tehtäisiin, jos se ei onnistu niin ei varmaan onnistu vakavimmistakaan asioista puhuminen. Luulen että minun olisi aivan liian helppoa ajautua sellaiseen suhteeseen, joka vanhemmillani oli. Sitä haluaisin välttää.
Näillä kilometreillä uskallan sanoa, että listasti on kyllä sieltä kohtuullisemmasta päästä. Onnea vain hakuun.
Näin hieman varsinaisen asian vierestä; Sanot, ettet kaipaa miestä/parisuhdetta, mutta kuitenkin kirjoittelet jopa deittipalveluihin hakemuksia. Selvästi haluat jotain (mutta mitä, se on sitten toinen asia).
Ja mitä listaasi tulee, niin eikö se nyt ollut aika kohtuullinen, kun vertaa yleisiin käytäntöihin niissä deittipalveluissa, joissa vaatimuksia on aivan hirveät määrät, osa ristiriidassa keskenään.
Lord Boredom, en varsinaisesti halua suhdetta tai kaipaa sellaista tai kärsi sinkkuudestani. Toisaalta taas kärsin siitä että sen lisäksi etteivät miehet kiinnostu minusta en minäkään kovin usein kiinnostu heistä. Toivon että jotain kautta törmäisin mieheen johon voisin oikeasti rakastua. Joku tarve minulla selvästi on, luulen että sekin että olen viime aikoina lukenut lähinnä rakkauskirjoja liittyy tähän (satuin muuten törmäämään hömppäkirjaan, jonka miespäähenkilö on nörtti, jonka kaksi morsianta on jättänyt alttarille ja joka on aika onneton ihmissuhteissa. Nuokin morsiamet hän sai lähinnä rahojensa avulla, hänellä oli menestyksekäs tietoturvafirma. Sitten hän onneksi tutusti rakastavaan naiseen ja hänen elämänsä oli vähän helpompaa).
Junakohtaus, Ihannemiehen tärkein ominaisuus on kai se että ihastun häneen tai jopa rakastun, se on vaikeampi täyttää.
Ei minusta ole mitenkään epäolennaista että kumppani on kiinnostunut (edes joistakin) samoista asioistya kuin itse. Saahan se olla kiinnostuksen kohteistani tykkäämättäkin, eikä minun tarvi tykätä kaikesta mistä toinen tykkää, mutta kyllä kai jotain yhteistä tulisi olla, vaikka sitten se, että kumpikin tykkää puhua lähes kaikesta maan ja taivaan välillä, tms..
Varsin kohtuullinen lista, eikä mielestäni koivinkaan pinnallinen.
Nähdäkseni ihannekumppaninsa voi määritellä noinkin, mutta minusta tuntuu, että lopultakin ratkaisevaksi tekijäksi muodostuu persoona - se joko miellyttää tai ei miellytä. En osaa tarkemmin määritellä, mitä tuolla persoonalla tarkoitan, mutta jos se miellyttää, ainakin minä olen sitten lopulta valmis joustamaan monissa "vaatimuksissani": periaatteessa en esim. haluaisi missään tapauksessa seurustella tupakoivan naisen kanssa, mutta "ihanan persoonan" kohdalla voisin tässäkin suhteessa tehdä myönnytyksiä.
Vaatimuksesi eivät todellakaan ole kohtuuttomia - tuollaisia miehiä on maailma väärällään. Siltikin sen oikean löytäminen saattaa olla työlästä. Itse en ole seurustellut sitten teini-iän, siis viimeksi noin 16 vuotta sitten. En enää edes uskaltaisi lähteä mihinkään seikkailuihin, vaikka mahdollisuus tarjoutuisi - on yksinkertaisesti helpompaa ja "turvallisempaa" jatkaa elämää vanhaan malliin. Sillä ei tässäkään elämässä mitään vikaa ole. Tietysti näin kesän tullen ajatukset harhailevat ties millaisissa sfääreissä....
Orange seeds, minä ajattelen että ihannetapauksessa kumppanien mielenkiinnon kohteet olisivat kuin kaksi ympyrää jotka osin limittyvät. Miehen ei tosiaankaan tarvitse olla kiinnostunut kaikesta mistä itse olen kiinnostunut (esim. rakkauskirjoista) mutta joitain yhteisiä asioita olisi kiva olla.
Anonyymi, sellaisiahan nuo listat ovat että jos kohtaa oikeasti kiinnostavan ihmisen niin vaatimuksilla ei ole niin väliä. Unohdin tupakoimattomuuden kokonaan tuosta listasta, se on aika tärkeä juttu.
Viimeiset lauseet kuulostavat tutuilta, pelkään että juutun tähän turvalliseen ja helppoon ja ihan hyvään elämääni, haluaisin kuitenkin joskus rakastua kunnolla ja ehkä saada lapsiakin.
Kesästä varmaan nämä minun ajatuksenikin johtuvat. Mitä vanhemmaksi käy sitä vaikeampaa on irtautua vanhasta elämästään.
Rita Mentor sanoi: Jos osaa puhua tavallisista asioista osaa tarvittaessa puhua vaikeistakin jutuista
Olen eri mieltä: Voi olla hyvin helppoa puhua vaikka kuinka monimutkaisista ja sitä kautta vaikeista asioista, talousteorioista ja ilmastonmuutoksesta, tavallisista asioista puhumattakaan, kuin puhua omista tunteistaan, toiveistaan tai henkilökohtaisista odotuksistaan suhteelta. Mutta juu, puhumiseen kannattaa panostaa.
NT: Voin olla väärässä mutta kuvittelen, että suhde uskovaisen ja uskonnottoman välillä saattaisi olla aika hankala.
Ainakin jos haluaisi lapsia, niin voisi ehkä olla vaikeaa päästä yksimielisyyteen siitä, kumman vakaumuksen mukaan ne lapset sitten kasvatettaisiin. Muuten tuo riippuu kai siitä, miten hyvin osapuolet pystyvät kunnioittamaan toistensa vakaumuksia.
NT: Enkä kyllä oikeasti tiedä miksi mietin tällaisia. En koe nytkään kauheasti kaipaavani rakkautta tai parisuhdetta tai edes seksiä. Enkä tiedä olisinko valmis tekemään mitään vaikka ihannemieheen törmäsinkin. Ehkä taas keksisin jonkun syyn minkä takia olisi parempi vain olla yksin kotona.
Jotenkin tunnistan tuosta itseni muutaman vuoden takaa - en varsinaisesti tuntenut tarvetta seurustella, mutta kuitenkin jostain syystä mietin mm. sitä, millainen olisi minulle sopiva kumppani ja mistä ihannemiehen ominaisuuksista voisin kuvitella joustavani. Tyydyin sellaisiin turvallisen etäisiin kaukoihastuksiin, joille en koskaan mitenkään vihjannut olevani kiinnostunut, mutta olin ihan tyytyväinen ja onnellinen niinkin.
Jossain vaiheessa aloin lukea jotain ihmeen fluffy fan fictionia (eli pahinta laatua rakkaushömppää) ja selata deittinettiä (muka ihan vaan huvin vuoksi) ja enkä edelleenkään tietoisella tasolla kaivannut elämääni mitään tai ketään. Kun sattui tulemaan vastaan ihan kiinnostava ilmoitus, ajattelin, että ehkä sitä kuitenkin voisi kokeilla.
Minusta vaikuttaa vähän siltä, että voisit ehkä ollakin valmis suhteeseen, jos tuollainen sinulle sopiva ihannemies sattuisi löytymään, mutta olet kuitenkin samalla sen verran tyytyväinen nykytilanteeseenkin, ettet ahdistuisi, vaikkei löytyisikään (ainakaan ihan heti).
Anonyymi, tuokin on kyllä totta. Ja todella huonossa parisuhteessa sellaisetkin ihmiset, jotka osaavat puhua kaikenlaisista asioista ja ehkä tunteistaankin saattavat jumiutua tilanteeseen keskustelu ei vain suju.
Mariakristiina, minusta uskonnolliset erot ovat niin syviä etten tiedä riittäisikö pelkkä suvaitsevaisuus. Uskovaiset tuntuvat elävän eri maailmassa (sellaisessa jossa on Jumala/jumala/jumalia) ja ero on minusta, siis omalla kohdallani, liian suuri. Toisaalta jos toinen on tapakristitty eikä varsinaisesti aktiivisesti usko niin se voisi olla eri asia mutta toisaalta arvostan sitä että on joku uskonnollinen vakaumus ja tapakristityt vaikuttavat vähän oudoilta. Varsinkin kun kirkkohäät kuuluvat painajaisiini.
Muuten minulla ei siis ole ongelmia toisten uskon kanssa, kunhan he eivät vahingoita toisia.
Tuo sinun aikaisempi tilanteesi kuulostaa kyllä hyvin tutulta, hömppätarinoiden lukemista myöten. En todellakaan masennu jos en löydä suhdetta, voi olla että suhteen löytyminen olisi suurempi kriisin aihe.
Minä nyt sitten repäisen itseni irti yleisestä linjasta. En kannata minkäänlaisten ennakko-odotusten laatimista mahdollisen tulevan parisuhteen toista osapuolta silmällä pitäen. Rajoituksia ovat moiset, vaikka miten yrittäisi pitää seinät leveinä ja katon korkealla. Parempi aina kuoria ihmiset yksi kerrallaan määritteistä riippumatta, vaikka sitten senkin uhalla että rakastuisi kuolettavasti johonkuhun täysin epäsopivaan.
On niin helppoa jättää rakastumatta hyviin ihmisiin, että siitä pitäisi tehdä rikollista.
Huomaan keskustelussa toistuvan kaksi asiaa. Ensimmäinen liittyy yhteiseen tekemiseen.
Kaveripiirissäni seurusteli nuori pari. Vähän yli parikymppiset, suurin piirtein samaa alaa opiskelevat tyypit. Nainen oli harrastanut nuorena kilpatanssia mies harrasti miehistä liikuntaa. Pari keskusteli kohtuullisen paljon keskenään, mutta mies ei millään ilveellä suostunut lähtemään edes tanssin peruskurssille. Tähän tyssäsi noin parin vuoden parisuhde. Mies pakeni vaatimuksia työelämään ja homma tyrehtyi.
Pointtina siis yhteisen tekemisen puute.
Toinen toistuva asia, johon törmää muissakin kirjoituksissa ja arkielämässä löytyy tapoihin. Mitä pidempään elää yksin, sitä enemmän ihminen urautuu tapoihinsa. Näistä tavoista on myöhemmin vaikea luopua. Jos/Kun parisuhde joskus kolkuttaa ovelle, löytyykö kekseliäisyyttä ja rohkeutta luopua joistain vanhoista tavoista?
Löytyykö vapaata aikaa parisuhteelle ja intoa tehdä jotain yhdessä tutustumisen lisäksi? Tietenkin yhteistä keskusteltavaa löytyy maailmankatsomusten selvittämisessä ja historian purkamisessa vaikka puoleksi vuodeksi. Tämän lisäksi voidaan käydä vuorotellen molempien lempikokemuksia läpi, rapukekkerit, tietyt lomakohteet jne.
Löytyykö alkuihastuksen/tutustumisen jälkeen yhteisiä mielenkiinnon kohteita? Niiksi kelpaa toki arkisetkin asiat, joita löytyy päivän lehdestä tai ruoanlaitosta. :)
Ja ennen kaikkea, mistä pitää luopua, löytääkseen aikaa yhteiselle tekemiselle? Mistä sinä olet valmis luopumaan ja mistä et?
Minun olisi pitänyt kirjoittaa varoitus siitä ettei tuo todellakaan ole ostoslista vaan lähinnä sellaisia ominaisuuksia joita arvostan miehessä. Toisaalta aika monet ominaisuuksista ovat minusta sellaisia, jotka ovat aika tärkeitä, esim. kunnioitus ja rehellisyys ja luotettavuus, myös uskonnottomuus ja keskustelutaito. En ole koskaan rakastunut niin en tiedä miten käyttäytyisin mutta ihastus on pari kertaa loppunut siihen että mies on käyttäytynyt mielestäni tavalla jota ei voi hyväksyä, en tiedä mitä rakkaudelle tapahtuisi sellaisessa tilanteessa. En edes tiedä olenko kykenevä rakastumaan niin järjettömästi ettei miehen ominaisuuksilla ole mitään väliä, toivon etten.
Valkoturkki, minusta olisi hyvä kokeilla sitä toisen harrastusta, jos toinen pyytää ja jos siitä ei koidu itselle suurempaa vahinkoa (esim. anaaliseksi on minusta vähän eri asia kuin vaikka tanssikurssi), jos se ei tunnu hauskalta niin on ainakin osoitettu huomaavaisuutta toista kohtaan.
Minun vapaa-aikani on sen verran järjestäytymätöntä ja runsasta että on vaikeaa sanoa mistä voisi luopua, kirjoista en voisi luopua ja tuskin nettielämästänikään mutta kyllä vähentää aikaa joka niihin kuluu. Minä en todellakaan ole sellainen kiireinen sinkku, joka on joka ilta menossa. Toisaalta en kyllä kestäisi jatkuvaa yhdessäoloakaan, jonkun verran minulla pitää olla sellaista yksinoloa jolle ei ole mitään suunnitelmia.
On kyllä joitain asioita, joista en olisi valmis luopumaan miehen vuoksi missään nimessä: perheeni, työni, vakaumukseni, itsemääräämisoikeuteni esim. vaatteiden ja ulkonäköni suhteen, on niitä muitakin.
Ihmissuhteet kyllä tuntuvat vaarallisilta ja pelottavilta ja pelkään että päädyn suhteeseen jossa luovun noista kaikista.
En tajua miksi anaaliseksi olisi mitenkään eri asia kuin tanssikurssi. Molempia voi pyytää, molemmat voivat tuntua toisesta mahdottomalta asialta. Ja silloin tuota pitää vain kunnioittaa. Kai nyt tanssikurssille voi keksiä jotain vaihtoehtoja, jos vaikka tai chi ei tuntuisi niin mahdottomalta.
Tarkoitin sitä että käsittääkseni anaaliseksistä voi aiheutua ihan fyysistä haittaa ja kipua, mutta niinhän kyllä voi tanssistakin. Huono vertaus.
Minulla on aika kauhea korkeanpaikankammo (tai ei vammauttava mutta neljännessä kerroksessa asuminen tuntui aluksi vähän pelottavalta, nyt se ei tunnu missään) ja en usko että olisin valmis kokeilemaan laskuvarjohyppäämistä vaikka poikaystävä sitä kuinka rakastaisi.
Poikaystävä, joka muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi haluaisi lähteä tai chi -kurssille olisi kyllä aika täydellinen.
Mitäh?!?
Nuohan ovat ihan perusominaisuuksia jokaisen internetissä liikkuvan miehen.
Pakko tähänkin kommentoida, miehenä siis. Ihan kunnioitettavat ominaisuudet, muutamat löytyvät minustakin. ;) Paitsi puhuminen (opettelen tuota taitoa koko ajan) ja lukeminen (en juuri muuta lue kuin tenttikirjoja).
"Ihannemiehen ulkonäössä on tärkeää se että voisin harrastaa hänen kanssaan seksiä ja että ihastuisin häneen."
Hmm..ensin kyllä ihastuisin johonkin neitoseen ja sitten vasta fyysinen rakkaus. Harmittavan paljon ihmiset harrastavat juuri tuollaisia yhden yön juttuja, josta ei välttämättä kehity mitään. Eikö "rumien" miesten kanssa voi sitten seksiä harrastaa? Kauneus/komeus on katsojan silmissä.
Mä en myöskään luopuisi itselleni tärkeistä asioista. Eräs naispuolisistani ystävistäni vaatii, että pukeutuisin paremmin (siis akateemisesti, mitä se tarkottaakaan - pikkutakkia ja kravattia tietysti..
Seksi ja ihastuminen ovat tuossa vähän väärässä järjestyksessä. En pidä yhden yön suhteita moraalittomina, mutta tiedän etteivät ne sopisi minulle ja olen sen verran itsekäs etten halua harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa, minun täytyy tuntea itseni turvalliseksi kyetäkseni rentoutumaan ja oletan että se on edellytys hyvälle seksille (tai ainakin kivuttomalle, kaksi ensimmäistä ja ainoaa kertaani olivat aika helvetillisen kivuliaita). En kyllä tiedä onnistuuko se ikinä.
Minua miellyttävä ulkonäkö ei tarkoita välttämättä yleisesti hyväksyttyä komeutta. Itseasiassa stereotyyppisen komeat miehet tuntuvat lähinnä joltain toiselta lajilta, minun kanssani heillä ei ole mitään tekemistä (kerran satuin näkemään miehen joka oli kuin suoraan muotinäytöksestä, pukeutunut siihen tyyliin, näytti mallilta ja kävelytyylikin oli näyttävä, hän suorastaan lipui eteenpäin. Tilanne oli hyvin koominen, hän lipui ylös kirjaston portaita hyvin tavallisen näköisten ihmisten joukossa).
Toivon että jos joskus olisin suhteessa en tuntisi tarvetta muokata miestä, toivon että törmäisin sellaiseen joka kelpaisi sellaisenaan (en erityisesti usko siihen että toista ihmistä edes voisi muuttaa). En itsekään pitäisi siitä että minua yritettäisiin muuttaa. Auttaisin kyllä jos minua pyydettäisiin, mutta esim. muotineuvoissa en olisi kovin hyvä (kokonaan mustiin pukeutuminen on käsitykseni tyylikkyydestä, yritän kyllä muuttaa sitä omalla kohdallani mutta huonolla menestyksellä).
Enpä ole ennen törmännyt yhtä samanlaisiin ajatuksiin kuin omani - myönnetään että olen aika paljon nuorempi kuin sinä mutta blogisi muistuttaa hämmentävän paljon pääkoppaani.
En osaa sanoa listasi kohtuuttomattomuudesta tai muustakaan, musta se vaikuttaa järkevältä ja inhimilliseltä, itse ehkä tiivistäisin omaa listaani aika paljon ja lisäisin yhden tosi tärkeän: Miehen pitäisi osata riidellä reilusti.
Hauskaa kuulla että jollakin on samankaltaisia ajatuksia, teininä tunsin itseni aina vähän oudoksi. Reilusti riiteleminen on hyvä taito, en ole kyllä varma osaanko sitä itse, en ylipäätään riitele. Ärsyttävää kyllä alan itkemään todella helposti konfliktitilanteessa ja menen lukkoon. Meillä kotona ei juuri riidelty (muistan vanhempieni riidelleen kaksi kertaa niin että kuulin sen) ja kaikki riidat siskoni kanssa keskeytettiin, sillä verukkeella että olin niin paljon isompi ja siskolleni voisi käydä huonosti (vaikka hän oli paljon hurjempi ja kova puremaan).
Lähetä kommentti