Kesäopintoni alkoivat tänään, siis työharjoittelun suorittaminen (tähän mennessä olen tehnyt noin neljä opintoviikkoa kahdestakymmenestä pakollisesta). Olisin voinut aloittaa sen jo aikaisemminkin, jos olisin jaksanut, teen töitä kotona, hyvin itsenäisesti. Motivaationi ei ole erityisen korkea vaikka projektini onkin kiinnostava. Olen aikaisemminkin huomannut että minun on vaikeaa tehdä omia projektejani (tässä työssä kaikki, mukaan lukien tekstit, on vastuullani), asiakastöiden kanssa ei ole ongelmia (mikä on ehkä ihan hyvä juttu elannon hankkimisen kannalta). Olen kuitenkin saanut tehtyä tänään töitä kolmisen tuntia, on sekin jotain.
Olen taas vähän miettinyt. En tiedä ihastuvatko miehet oikeasti sellaisiin äärettömän naisellisiin naisiin, mutta niin kuvittelen. En nyt puhu ulkonäöstä (tosin voi olla että heille on myös tärkeää näyttää naisellisuuden stereotyypeiltä) vaan jostain sisäisestä, sellaisista naisista, joille heidän oma naiseutensa on tärkein heidän persoonaansa määrittävä tekijä ja jotka eivät tunne olevansa kokonaisia, ellei heillä ole vierellään heidän vastakohtansa, mies. Ja joille miehissä kiinnostavinta on heidän mieheytensä ja miehekkyytensä. Ja jotka kohtelevat miehiä jotenkin eri tavalla (minulle ei ole vielä selvinnyt miten miehiä pitäisi kohdella, joten kohtelen heitä kuin muitakin ihmisiä). Ja joiden ei tarvitse ikinä miettiä ovatko he heteroita (minä en ole päässyt siitä vielä selville, ihastun kyllä miehiin, vaikka näin jälkeenpäin ajateltuna olen ollut vähän ihastunut tyttöihinkin. Ja seurustelu naisen kanssa tuntuu yhtä mahdolliselta kuin miehenkin, tai yhtä mahdottomalta).
Eilen olin taas tyytyväinen vartalooni, tällä kertaa siihen mihin se kykenee. Vesijumpassa ei ole tietenkään laumoittain äärettömän hyväkuntoisia aerobic-tyttöjä, sellaisten parissa masentuisin. Siellä on kuitenkin minua hoikempia naisia, parempikuntoisiakin. Silti suurin osa niistä liikkeistä, joita muut, tai jotkut, protestoivat ei tuottanut minulle suuria ongelmia (paitsi ehkä hengityksen suhteen, muuten meni hyvin). Jotenkin vain ajattelen itseäni sinä lukiolaistyttönä, joka aina käveli juoksutestit (ei ollut sopivia varusteita ja kukaan ei vihjannut minulle urheilurintsikoista, juokseminen ei tunnu erityisen hauskalta isorintaisena), ei osannut minkään pelin sääntöjä eikä edes halunnut. Pituushyppyennätykseni oli jotain metri (saman verran hyppäsin korkeutta, tasajalkaa kun en oppinut oikeaa tekniikkaa). On kuitenkin mahdollista että nykyään kuntoni on keskiluokkaa, mikä minusta tuntuu ihmeeltä. Ja liioittelulta ja kehuskelulta.
Muistin taas eilen illalla miksi minun ei pitäisi lukea jännittäviä kirjoja illalla. Heräsin tunnin päästä nukahtamisesta ja olin varma että asuntoni oli täynnä lapsenkaappaajapsykopaatteja.
Tekstit
26 kommenttia:
Hauskasti sanottu tuo "minulle ei ole vielä selvinnyt miten miehiä pitäisi kohdella, joten kohtelen heitä kuin muitakin ihmisiä.
Mutta piti kommentoimani tuota hetero-homoseksuaalisuus -pohdintaa. Minä miellän seksuaalisuuden jostain omaksumallani tavalla niin, että on jana, jonka toisessa päässä ovat umpiheterot ja toisessa umpihomot. Valtaosa ihmisistä asettuu näiden ääripäiden väliin, mutta eivät välttämättä sitä uskalla itselleenkään myöntää.
Itse en ainakaan voi sanoa, että olen sataprosenttinen hetero.
Jotkut naiset ovat minusta äärimmäisen naisellisia ja niihin ihastuu helposti, mutta mikä sen tekee, sitä en pysty sanomaan. Se ei ole mikään yksittäinen piirre, js varsinkaan se ei ole perinteisesti 'naisellinen' ulkonäkö ja pukeutuminen.
Minäkään en sano olevani sataprosenttinen hetero. Kun
intissä suuri joukko parikymppisiä miehiä oli ollut kaksi viikkoa kiinni, tunnelma alkoi olla aika erikoinen. Siitä, miten sitten reagoin nähdessäni jotain etäisesti naista muistuttavaa, voin tosin päätellä olevani aika hetero.
Marinadi, minä kuulin tuosta janasta Protu-leirillä, siellä meille oli puhumassa Oikea Lesbo (muiden eksoottisten ihmisten, kuten Aseistakieltäyjän, joukossa). Se tuntui huojentavalta, tiesin silloin oikein hyvin etten ole missään tapauksessa hetero mutta biksi tai lesboksi julistautuminenkaan ei tuntunut luontevalta. Minä liikun jatkuvasti janaa pitkin, minulla on ollut aikoja jolloin olen ajatellut etten ole lainkaan kiinnostunut miehistä, välillä olen 90% hetero. Olen luopunut määrittelystä, mitä väliä sillä edes on kun en seurustele tai harrasta seksiä.
Anonyymi, tuota salaperäistä naisellisuutta saatoin tarkoittaa. Tai ehkä se naisellisuus eroaa vielä siitä, ehkä jotkut ovat vain luonnostaan naisellisia, vaikka se ei edes olisi heidän tavoitteensa.
Saisinkohan nyt tämän kommentin lähetettyä.
Oletkos tehnyt tätä testiä?
http://www.seta.fi/transtukipiste/pelit/ttp0902.php
Itse sain siitä androgyynin eli
sukupuolishoppaajan. Kuulemma hyvin menee miesten sekä naisten kanssa, koska en ole kovin kaukana kummastakaan. Hih ja hähää.
Mutta pitää huomata aina kun tarkastelee itseään nämä kolme juttua:
- oma käsitys itsestä
- toisten käsitys itsestä
- totuus
Itseään voi tarkastella aivan liian kriittisesti. Muut voivat tarkastella sinua omien vääristyneiden käsitystensä kautta (jokaisella on ihan omanlainen maailmansa). Jossain kuitenkin on se totuus.
Olen tehnyt, olen sukupuolineutraali, joka ei oikein käsitä sukupuolirooleja ja niiden merkitystä. Siksi kirjoitankin tällaisia :)
Tuo on kyllä hyvä asia muistaa, minulla ei esimerkiksi ole mitään käsitystä itsestäni. Tosin eräs ystävä sanoi kerran että vaikka olenkin periaatteessa naisellinen (siis pitkät hiukset, muodokas vartalo, pidän mielelläni hameita. Ja hattuja) niin olen kuitenkin aika neutraali. Ei sillä että jotenkin kärsisin tuosta neutraaliudestani, nuo asiat vain mietityttävät.
Luulen kyllä, että miehiä keskimäärin kiinnostaa enemmän naiselliset naiset - toisaalta tuo on vain sanailua, enkä minäkään tiedä, mitä se naisellinen oikein tarkoittaa. Enkä muutenkaan voi puhua kuin omalla kohdallani, jossa tapauksessa sanoisin, ettei ole mitenkään olennaista, että nainen tuntisi itsensä jotenkin "vajaaksi" ilman miestä. Oikeastaan on aika ahdistavaa ajatella, että toinen riippuisi minusta jotenkin henkisesti. Ei, ei se ole mikään yksittäinen piirre.
Itse uskaltaisin väittää olevani hetero. "Umpihetero", mitä se nyt sitten tarkoittaa, mutta en voisi kuvitella olevani miehen kanssa ja rakastuvani mieheen mitenkään romanttisesti. Tai että kiihottuisin nähdessäni miehen, ellen erehdyksissäni luule häntä naiseksi.
Muutenkin odottaisin naisilta tasa-arvoista kohtelua, että minua kohdeltaisiin niin kuin muitakin ihmisiä, ei odotettaisi mitään ylimääräisiä palveluksia vain sen takia, että olen mies ja minun kuuluisi miellyttää naisia jotenkin erityisesti.
Minä olen ajatellut sitä miesten erilaista kohtelua enemmän heidän miellyttämisensä kannalta. Miehet tuntuvat loukkaantuvan helpommin, pitäisikö heidän egonsa ottaa huomioon paremmin (saatan olla aika teräväkielinen oikeassa seurassa)? Pitäisikö heidän "miehekkäitä" tekojaan kehua? Ihailla heidän loistavaa teknistä osaamistaan ja teeskennellä ettei itse tiedä mitään, etteivät he vain loukkaantuisi? Onko sopivaa tarjota miehelle apua, varsinkin jos se liittyy johonkin perinteisen miehiseen (jos joku tuntuu olevan esim. koulussa hukassa tietokoneiden kanssa ja itse tiedän miten se pitäisi tehdä niin tarjoan apuani sukupuolesta huolimatta)? Tuollaista minä olen miettinyt, ja tullut siihen tulokseen että parempi kohdella heitä niin kuin naisiakin.
Mitään erityisiä palveluksia en odota miehiltä, vain sen takia että olen nainen. Toisaalta mielestäni on velvollisuus auttaa muita kykyjensä mukaan, sukupuolesta huolimatta.
Ehkä sillä vajaudella tarkoitin sitä että jotkut eivät tunne itseään naiseksi, elleivät ole suhteessa miehen kanssa tai muuten pääse vertailemaan itseään ja miehet muutenkin saavat heidät tuntemaan itsensä naisellisemmiksi. Tai en minä tiedä mitä he oikeasti ajattelevat, minun on vaikeaa kuvitella tuollaista mielentilaa, vaikka kyllä minustakin yksi miesten fyysisesti kiinnostavimmista puolistaan on se että he ovat erilaisia kuin naiset, siis isompia.
Miehenä voin sinulle paljastaa, että olen aikoinani ja ehkä vähän vieläkin kohdellut naisia samalla tavalla kuin miehiä ja voin kertoa, että se ei toimi, ei ainakaan kovin usein. Vaikka kuinka yhteiskunnassamme pyritään, ihan oikein, tasa-arvoisuuteen ainakin yleisellä tasolla, tässä kohtaa mihestä ja naisesta ei tule yhteistä yleistä, joita voisi kohdella samalla tavalla. Siis sanalla sanottuna: nokkiini olen naisilta silloin saanut tai ainakin valtavia antipatioita. Olen siis oppinut läksyni ja tämä kulttuurinen tapakoodi vaihtuu kuin automaattisesti päälle sen mukaan kenen kanssa olen tekemisissä.
Itse olen mieltänyt asian niin että mitä tarkoitetaan naisellisuudella (sitä mikä osassa miehiä viehättää naisessa) on pelkkä termi, jolla kootaan monta luonteenpiirrettä tai fyysistä piirrettä saman katon alle eli termin "naisellisen" piiriin, vaikka näitä piirteitä esiintyy kyllä kaikissa ihmisissä ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Sitten kun useampi tälläinen viehättävä piirre osuu yhden naisen kohdalle pidetään häntä naisellisena, vaikka olisikin nainen ja täten naisellinen ilman tätä ylimääräistä leimautumista "naiselliseksi". Otapa nyt tuosta selvää...
Olen eri tahoilta kuullut olevani naisellinen. Setan testin mukaan olen nainen. Silti koen itse olevani aika epänaisellinen siinä mielessä ettei minua voisi vähempää kiinnostaa kynnet, hiukset, naistenlehdet, julkkisjuorut tai käsilaukut. Mutta naisellisuus taitaakin olla enempi henkinen piirre. Kuulemma vaikutan naiselliselta siksi, koska olemuksestani henkii tietty herkkyys ja alistuminen, tyyliin "Olen sinun, vie sinä niin vikisen ilahtuneesti", siitäkin huolimatta että kannatan tasa-arvoa ja tasavertaisuutta miesten ja naisten välillä loppuun asti. Vaikka olisihan se ilahtuneesti vikiseminenkin kivaa, hmm... ;)
Minusta on kummallista, että juuri naiset valittavat yhteiskunnan ohjaamista rooleista ja "naisellisuudesta", kun tosiasiallisesti miestä sitovat roolit ovat huomattavasti ahtaampia. Nykypäivän naiset voivat liikkua käsittämättömän paljon leveämmällä haitarilla oman sukupuolisuutensa esiintuomisessa verrattuna miehiin.
En nyt tarkoita tällä sitä, että haluaisin itse laittaa minihameen päälle. Mutta huomaatko lukija, kuinka luultavasti jouduin miesroolin vangiksi jo tuolla äskeisellä tekstinpätkällä? Ajattelitko mahdollisesti, että mikäs homo se siellä kirjoittelee, kun noin valittaa ahtaista rooleista?
Itse en tunne itseäni mitenkään erityisen homo- tai biseksuaaliseksi. Mutta en ole myöskään erityisen hyvä ilmaisemaan itseäni sillä kapealla alueella, joka miehekkyytenä nähdään. En osaa käyttäytyä aggressiivisesti, ainakaan jos se ei ole tarpeen. En osaa enkä halua esiintyä kaikkitietävänä, minusta on tyhmää puhua omista mielipiteistään faktoina. Minussa on myöskin ripaus "maailmanpelastajaa", joka miettii kehitysmaiden ongelmia ja globaalia tasa-arvoa. Esimerkiksi tällaiset piirteeni tekevät minusta monien, myös naisten, silmissä jotenkin "neidin" tai naismaisen miehen. Sitä minun on vaikea ymmärtää. Että olisin parempi "mies", jos olisin ilkeämpi ja itsekkäämpi.
Mutta aina, kun puhutaan sukupuolirooleista, on kyse naisista. Milloinkahan feministit oppivat, että sukupuoliroolit ovat kokonaisuus, eikä pelkästään naisen roolit.
Sympaattinen, miten kohtelet sitten miehiä? Oli pakko kysyä :) Minulle ei ole koitunut haittoja tasavertaisesta kohtelusta, muuta kuin että yleisesti ottaen miehet eivät kiinnostu minusta ja usein tuntuvat pitävän vähän outona.
Keksi, voi olla että naiseus on jotain henkistä. Muodikkaat ja eri sukupuoliin liitetyt kiinnostuksen kohteet kuitenkin vaihtelevat, joihinkin aikoihin miesten on ollut tärkeää olla perillä muodista ja peruukeista ja muusta sellaisesta.
Anonyymi, minä kyllä olen jonkun sortin feministinä hyvin perillä siitä että miestenkin rooli on aika ahdas. En tiedä kummilla on vaikeampaa, sitä ei kai tiedä ellei pääse kokeilemaan kumpaakin sukupuolta. Muiden ongelmat yleensä kyllä näyttävät helpommilta.
Oletko muuten tehnyt tuota SETAn testiä, johon täälläkin on linkattu?
Olen tehnyt, se näytti miestä, mutta meni siihen rajalle, muistaakseni yhden pisteen päähän neutraalista tai mikä se nyt onkaan se keskivaihtoehto.
En halunnut vähätellä naisten ongelmia, naisilla on muilla elämänalueilla varmasti paljon enemmän ongelmia kuin miehillä. Mutta ihmettelen vain, että kenen tavoitetta palvelee se, että naistenkin mielestä miesten tulisi olla G.W.Bush Junioreita tai Tony Halmeita. Jopa feministien mielestä, ainakin mitä netissä olen seurannut, niin myös feministit käyttävät kärkkäästi näitä "neiti", "laita hame päälle" ynnä muita ilmaisuja.
Usein naiset mainitsevat niin deitti-ilmoissa kuin muutenkin netissä (joskus olen irl:kin kuullut), että miehen tulisi olla viisaampi tai älykkäämpi. Nyttemmin olen oppinut, ettei se tarkoita sellaista älykkyyttä tai viisautta, miksikä nämä yleensä käsitetään. Naiset tarkoittavat sitä, että mies esittää tietävänsä kaiken kaikesta kaikkialla, vaikkei mitään tietäisikään. Minä en sellainen ole, enkä halua sellaiseksi muuttua. Vaikka olinkin sitten vähemmän mies.
P.S. Miten muuten koit Hollannin? Oliko miehet erilaisia kuin Suomessa, entä naiset? Kiinnostuin aikoinaan blogistasi, koska olen ollut samassa kaupungissa vaihdossa.
Kokeilin testin taas, tällä kertaa tuli mies, kaksi pistettä väliä siihen neutraalipölkkyyn.
En minäkään tarkoittanut vihjata että vähättelisit naisten ongelmia, eikä minunkaan ole tarkoitus vähätellä miesten ongelmia. Kaikki olisi helpompaa jos vain olisimme kaikki neutreja :)
Tuossa testissä on minusta mielenkiintoista se että keskivaihtoehtoja on kaksi, androgyyni, joka on tavallaan naisen ja miehen välillä ja sukupuolineutraali, joka on jättäytynyt ulos koko pelistä.
Minun on aika vaikeaa sanoa mitään siihen että naiset haluaisivat ylimiehekkäitä miehiä, itse en ole sellaisiin ikinä ihastunut. Eikä minusta hametta käyttävissä miehissä edes olisi mitään kamalaa.
En oikein tiedä mitä ajattelen Hollannista, olen tänään työharjoitteluuni liittyen lukenut Hollannin päiväkirjaani ja ihmettelen miten selvisin sen kaiken angstin keskeltä suunnilleen tervejärkisenä. Pidin Hollannin tietyistä piirteistä todella paljon, joistain en lainkaan. En kadu matkaani ja minulla oli välillä todella hauskaa, välillä aika kauheaa. Tavallista elämää :)
Hollantilaiset miesten suurin ero suomalaisiin verrattuna oli se että minusta he olivat keskimäärin paremman näköisiä. Toisaalta Hollannissa oli myös enemmän oudon näköisiä ihmisiä kuin Suomessa, en nyt tarkoita pukeutumista. Molemmat sukupuolet tuntuivat kiinnittävän tyyliin enemmän huomiota kuin mitä Suomessa kiinnitetään, mutta varsinkin naiset näyttivät minusta tyylittömimmiltä. Tuo on aika vaikea kysymys, kun ajattelen esim. mieskämppiksiäni (joita oli noin viisi) tulee mieleeni lähinnä se että he olivat oikeasti aika pitkiä, paitsi yksi joka oli ystävällinen. Muuten en osaa arvioida hollantilaisia miehiä :) En minä kyllä osaa sanoa mitään kaiken kattavaa suomalaisistakaan miehistä.
Mitä sinä pidit siitä kaupungista?
No Tilburg kaupunkina ei ollut kummoinen, pidin enemmän esimerkiksi Maastrichtista ja Utrechtista. Aika sokkeloinen kaupunki se oli, jonkun aikaa sai pyöräillä, ennen kuin oppi tunnistamaan missä oli.
Naiset suhtautuivat minuun ehkä hiukan ystävällisemmin kuin Suomessa. Tosin siihen täytyy laskea mukaan "ulkkis-lisä", naiset tykkäävät ulkomaalaisista miehistä. "Ulkkis-lisä" ei kuitenkaan varmastikaan toimi Hollannissa yhtä paljon kuin Suomessa, koska maa on niin kansainvälinen, että ulkomaalaisuus ei ole mitään kovin erikoista.
En kuitenkaan saanut aikaiseksi mitään kovin läheisiä kontakteja hollantilaisiin naisiin; en edes yrittänyt, osaksi siksi, että ne miehet oli niin halvatun pitkiä. Itse olen hiukan keskimittaa lyhyempi Suomessakin, niin Hollannissa olinkin sitten jo oikeasti lyhyt. Ei mikään hyvä lähtökohta yrittää mitään. Kaikesta huolimatta yleisesti ottaen tuntui, että niillä naisilla oli arvostavampi ote minua kohtaan kuin naisilla täällä Suomessa. Naiset olivat kohtis kauniita, mutta eniten kiinnitin kyllä huomiota sillä alueella joihinkin Itä- tai Etelä-Euroopasta tulleisiin vaihtarityttöihin.
Miehistä en osaa muuten sanoa niin paljoa, mitä nyt tuon pituusjutun. Ehkä ne olivat keskimäärin hiukan "säntillisempiä", ehkä Hollannissa ei ole niin suuri synti miehelle olla sellainen aika tavallinen (naisten kielellä nössö :D ). En tiedä...
Tyyliin kiinnittivät enemmän huomiota, se on totta, mutta se niiden tyyli itsessään oli mielestäni, öö, aika tyylitöntä. Varsinkin kilo geeliä tukassa miehillä :D. Kyllä tyylikkyysasiassa mun mielestä pisteet meni taas Etelä-Eurooppaan.
Olitko muuten Universiteit van tilburgissa, Katholieke universiteitissa vai jossain muussa? (kieliasu luultavasti väärin)
Minustakaan Tilburg ei ollut kummoinen, Maastricht ja Utrecht olivat suosikkejani. Voisin asua hyvin onnellisena Utrechtissa, se täyttää kaikki vaatimukseni asuinpaikalle (Amsterdamista en pitänyt oikeastaan lainkaan), historiaa ja puita ja elämää ja tuhatvuotinen kanaali (se on tietysti ykkösvaatimukseni). Tilburgista jäi lähinnä mieleen ankeat punaruskeatiiliset talot. Toisaalta ei se ole Tilburgin vika että sitä oli pommitettu mutta ei ollut ihme että sitä pidettiin Hollannin rumimpana kaupunkina. Minä asuin St. Josephstraatilla aivan keskustan tuntumassa, jonkun sadan metrin päässä 013:sta ja baarialueesta, en tietysti käynyt niissä. Seutu oli kyllä ihan kaunista ja vaurasta ja talossani oli todella kaunis rappukäytävä.
Minä en saanut Hollannissa kontaktia juuri keneenkään, paitsi toisiin vaihtareihin (2 kpl, molemmat miehiä, toisen tunsin ennestään ja toiseen olisin voinut ihastua ja ehkä vähän ihastuinkin, se ei kyllä johtunut siitä että hän oli italialainen). Minulle kyllä oltiin ystävällisiä mutta he taisivat odottaa että olisin tehnyt aloitteen ja miehet eivät ottaneet minuun mitään kontaktia. Juttelin joidenkin tyttöjen kanssa ja yhden luona kävinkin mutta muuta kontaktia en saanut paikallisiin, paitsi tietysti kämppiksiini, joiden kanssa saattoi harrastaa small talkia, tyttöjen siis. Pojat tervehtivät mutta eivät muuten puhuneet, paitsi yksi joskus. Oli se ankeaa :) Sen takia minun piti aloittaa tämä blogikin, piti puhua jollekin, edes netin välityksellä.
Sen kyllä huomasin että Hollanti oli joissain asioissa hyvin vanhanaikainen, onnistuin esim. järkyttämään erään opettajan pitämällä ovea auki hänelle.
Olin paikallisessa isossa ammattikorkeassa, Fontys Hogescholenissa, yksikössä nimeltä Hogeschool voor de Kunsten ja osastolla nimeltä Academie voor Beeldende Vorming (kuvallisen muotoilun akademia), vähän niin kuin Oulun seudun ammattikorkeakoulun kulttuurin yksikön viestinnän osasto, paitsi siellä opetettiin lähinnä kuvaamataidon opettajiksi. Opetus oli loistavaa, muu tiedottaminen ei. Koulu esim. loppui kuukausi aikaisemmin kuin olin kuvitellut.
Itse opiskelin universiteit van tilburgissa, se isoin yliopistoalue siellä puistoalueen reunassa, eteläreunassa. Ihan mielenkiintoinen kokemus opiskelumielessä, vaikka en opintoviikkoja paljoa saanutkaan kasaan. Kumma juttu, että olet kokenut Hollannin tuossa mielessä vanhanaikaisena. Ehkä opiskelupaikat eroavat toisistaan huomattavasti? Uvt:ssä nimittäin opetus oli huomattavasti vuorovaikutteisempaa kuin mihin olen Suomessa tottunut, luennoitsijat heittelivät kysymyksiä opiskelijoille kesken luennon, ja opiskelijat kertoivat mielipiteitään. Siis ihan isoillakin luennoilla. Suomessa olen tottunut siihen, että luennoitsija tulee paikalle, vetää ulkomuistista saman luennon, minkä on pitänyt aiemmilla kursseilla jo 150 kertaa, ja tylsältä luennolta poistuvat ihmiset ovat suurin vuorovaikutuksen osoitus.
Asuin ihan kaupungin pohjoisrajalla. Kiva matka pyöräillä joka päivä, eikä alue muutenkaan ollut kovin houkutteleva. Ainoa kerrostaloalue koko kaupungissa. Vähän sellaista ghetto-meininkiä: pyöristä puhkottiin renkaat säännöllisesti viikonloppuisin, rapun ikkuna hajoitettiin vähintään kerran kuukaudessa, ja loppujen lopuksi kämppääni yritettiin vielä murtautuakin (soluasunto, josta kaksi muuta vaihtaria oli jo muuttanut pois). Minulla kävi asunnon kanssa törkeä huono tuuri, kun jouduin sinne ghettoon. Suurin osa uvt:n vaihtareista sai kämpän ihan koulun vierestä, opiskelijataloista, joissa oli ilmeisen yhteisöllinen meininki. Enpä tutustunut sitten itsekään kovin moniin vaihtareihin, ja hollantilaisiin vielä vähemmän, kun kaikki tärkeä tapahtui aina niissä opiskelijataloissa koulun vieressä.
Tuossa on uvt:n nettisivut, ja näkee linkin sivulta näkee, missä koulu sijaitsee:
http://www.tilburguniversity.nl/university/route/car.html
Tiedän sen yliopistoalueen, minun kouluni sijaitsi aivan vieressä (nyt se on tosin muuttanut keskustaan). Ja sen gheton, italialainen tuttuni taisi asua siellä vähän aikaa, eikä nauttinut. Minulla kävi asunnon suhteen todella hyvä tuuri, hain sitä ajoissa ja satuin saamaan huoneen jonka omisti eräs vaihtoon lähtevä opiskelija, hyvän sijainnin lisäksi siellä oli tv ja jääkaappi ja sohva ja edullisempi vuokra kuin siellä missä vaihtarit yleensä asuivat, minusta se kuulosti kauhealta paikalta. Koko ajan bileitä ja pyörien vandalisointia. Siellä olisi kyllä varmaan tutustunut muihin vaihtareihin, mutta en tiedä oliko se niin suuri menetys. Vähän vain tunsin itseni epäonnistuneeksi, kaikki vaihtarit saavat aina laumoittain ystäviä. Minä sain kyllä hyvin opintoviikkoja kasaan, enemmänkin kuin olisi pitänyt. Ja tein kyllä töitäkin, se oli minulle ammatillisesti hyödyllistä aikaa. Opetus oli kyllä tuollakin henkilökohtaisempaa kuin Suomessa, tosin minulla suurin osa opetuksesta oli itsenäisiä projekteja, koulu oli hollanninkielinen enkä voinut osallistua millekään luennoille, heillä kyllä taisi olla suurin osa ajasta käytännön töitä. Minä en ole ikinä ollut massaluentokouluissa, Suomessakin on meillä ollut keskustelua luennoilla, varsinkin journalistit ovat innokkaita ottamaan osaa.
Matkustelitko paljon Hollannissa? Minä en muuten juuri kaipaa sinne mutta matkustamisen vapautta kaipaan, minulla oli tapana päättää minne lähden seuraavana viikonloppuna ja hypätä junaan ja tehdä mitä halusin. Jos joskus rikastun aion lähteä junamatkalle Hollantiin, yötä voisi olla vaikka Utrechtissä ja matkustaa sieltä eri puolille maata, se on sopivasti aika keskellä ja yhteydet ovat hyvät.
Matkustelin jonkun verran Hollannissa. Ainoastaan Pohjois-Hollanti jäi kokonaan käymättä, Groeningenissä haluaisin joskus vielä käydä. Kävitkö itse siellä?
Melkein enemmän kuin Hollannissa, matkustelin siinä ympäristössä, Belgiaan, Saksaan ja Tsekkeihin. Matkustelu on muutenkin jäänyt päälle sen Hollanti-reissun jälkeen. Jos nyt valitsisin jonkun paikan lyhyelle reissulle, niin vaikka Maastrichtiin, ja sieltä sen jälkeen Bruggeen ja Brysseliin Belgiaan.
Kyllähän ne bileet oli aika tärkeässä asemassa tutustumisen kannalta. En tiedä kävitkö ikinä vaihtarien bileissä, mutta ei se meininki ollut ollenkaan samanlaista örvellystä kuin Suomessa (jos nyt sitä pelkäsit). Yleensä bileisännät /-emännät olivat hankkineet joku muutaman korillisen kaljaa, eli kaikille oli pari pulloa. Ei siitä kauheaan känniin tule. Jointteja tietysti kiersi, mutta sitäkin aika hillitysti. Kyllä siellä oli huomattavasti hillitympi tyyli kaikilla kuin Suomessa joissain haalaribileissä.
Itse kävin jonkun verran bileissä, mutta kuten sanottu, suurin osa kaikesta tärkeästä tapahtui niissä opiskelijataloissa, ja ilman mitään virallisia ilmoituksia. Kuulin esimerkiksi, että opiskelijataloissa ihmiset valmistivat yhdessä ruokaa ja hankkivat ruoka-aineita kimppaan, kävivät yhdessä reissuilla Amsterdamissa ja muualla jne. Tietenkin sellaisessa paikassa tutustuu ihan eri tavalla. Vähän harmittaa oma huono tuuri, mutta toisaalta, kokemus se oli tuokin. Kai siitäkin jotain oppi.
Opintoviikot jäivät vähäisiksi, kun en ollut tottunut englanninkieliseen tenttikirjallisuuteen. Se oli kuitenkin hyvää treeniä, koska nyttemmin, kun olen pidemmällä opinnnoissa Suomessa, on tenttikirjallisuus poikkeuksetta englanniksi täälläkin. Teillä ei sitten ollut opetusta ollenkaan englanniksi, vai? Aika omituista, miten ne voivat ottaa vaihtareita?
Miten kohtelen miehiä? On erittäin vaikea lyhyesti kuvata, miten toisia kohtelee, mutta ehkä miesten seurassa ollaan jonkin verran enemmän omana itsenään ja naisten kanssa ei nyt ihan niin paljon. Tämänkin on tietenkin kokemus opettanut. Siis nyt puhutaan tietenkin ihan empiirisellä tasolla, arkitasolla, kun tapaat ihmisiä ja juttelet heidän kanssaan vaikka kahvilassa tai puhelimessa. Yleisellä tasolla tietenkin molempia sukupuolia sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta kohdellaan yhdenvertaisesti, siis ihmisarvoisesti. Miesten yhdessäolo on yksinkertaisempaa ja tavallaan aivottomampaakin mutta kuitenkin, ehkä, lähempänä oman luonteen luonnollista tilaa. Kysymykseesi on todella vaikea vastata.
Minä tein lähinnä päiväretkiä Länsi- ja Etelä-Hollantiin, Pohjois-Hollannissa kävin vain Haarlemissa ja Texelin saarella. Tosin Tilburgista käsin melkein kaikki paikat näyttivät pohjoisilta. Kävin useampaan otteeseen Bredassa, länteen menevä rata oli muutenkin hauska. Yksi elämäni pieniä iloja oli junien kuulutukset, kun opin ymmärtämään niitä. Suosikkini oli "Bredaaa!", "Sertogenbosch" oli myös hauska. Olisi ollut hauskaa jos Haagkin olisi kuulutettu virallisella nimellään (s'Gravenhage?) mutta Den Haah kuulosti hauskalta. Kaipaan oikeasti eniten tuota junamatkailua, ehkä elämäni oli vähän tylsää :) Onnistuin kuitenkin tekemään suuren vaikutuksen kielitaidoillani vieraileviin perheenjäseniin, heistä junakuulutukset kuulostivat aivan käsittämättömiltä (ensimmäiset kerrat matkustin rautatiekartan kanssa ja opettelin asemat).
Minä kuulin aika hurjia juttuja vaihtareiden bileistä, mutta voi olla että ne olivat rauhallisempia kuin suomalaiset. En kyllä kokenut että olisin jäänyt pois jostain oleellisesta, varsinkin kun kuulin eräiltä tutuiltani muutakin siitä elämästä. Se että he kävivät yhdessä retkillä ja tekivät ruokaa tarkoitti sitä että he olivat oikeastaan jatkuvasti yhdessä, ilmeisesti oman ajan ja yksinolon haluaminen olisi tarkoittanut porukan pettämistä ja sen jälkeen olisi ollut turha pyrkiä enää mukaan. Tuttavani sanoi että kyllä hänkin mielellään olisi välillä ollut omassa huoneessaan lukemassa mutta se ei olisi onnistunut jos halusi pysyä mukana piireissä. Minä olen vähän liian erakko tuollaiseen ja minua oikeastaan ärsytti koko vaihtareiden bile/marijuana-kulttuuri, mietin kyllä välillä olisiko pitänyt käydä jossain coffee shopissa, kun oli kerran mahdollisuus mutta se ei kiinnostanut minua. Olin kyllä vähän kateellinen kouluni toiselle suomalaiselle vaihtarille, joka rock-muusikkona löysi heti paikallisia ystäviä ja bändin.
Seurasta olisi kyllä ollut hyötyä retkillä, mutta en tiedä olisiko keskivertovaihtari jaksanut kulkea kanssani museoissa ja kirkoissa ja kirjakaupoissa.
Fontysissä opiskelu onnistui aika hyvin, vaikka koulu olikin hollanninkielinen, oikeastaan opin ehkä enemmän kuin olisin oppinut englanninkielisillä kursseilla, tosin joidenkin opettajien kielitaito oli aika onneton (eräs opettaja puhui minulle saksaakin kun menin myöntämään että olin opiskellut sitä). Kävin muutamalla kurssilla paikallisten kanssa, tunneilla oli hollanninkielisiä osuuksia mutta ne eivät olleet varsinaisesti luentoja ja sain ohjeet englanniksi aina. Alastonmallia pystyy piirtämään kielestä huolimatta, samoin ottamaan valokuvia ja tekemään animaatiota. Noiden lisäksi minulla oli muutama itsenäinen projekti, yksi valokuvajuttu ja yksi kuvitus-taittotyö. Suurin ongelma oli löytää opettajat koulun sokkeloista.
Koska minulla ei ollut teoriakursseja ei minulla myöskään ollut tenttejä ja onnistuin suorittamaan 23 opintopistettä vajaassa viidessä kuukaudessa, ehkä vähän liian helposti.
pk_k, ei kai tuo niin vakava testi ole tai kerro seksuaalista suuntautumista, tosin ääriheterot luultavasti ovat myös äärimmäisen naisia ja miehiä. Sukupuolineutraalina on ihan hyvä olla :)
Sympaattinen, se on kyllä vaikea kysymys. Varsinkin kun aika vaikeaa, ainakin minulle, miten oikeasti ihmisiä kohtelee. Kuvittelen olevani kohtelias ja rehellinen ja toisia kunnioittava, mutta mistä sitä oikeasti tietää. Yleensä ihmiset eivät suutu minulle.
Niinpä, se on vaikea. Riippuu niin paljon itse tilanteesta, päivän kunnosta, fiiliksistä, yhteisestä historiasta, jos sitä on, mitään absoluuttista tähän on vaikea vastata. Mutta voi olla, että aika moni ihminen uskoo olevansa kohtelias, mielenkiintoinen tai seurallinen, mutta ei oikeasti olekaan.
Minä luulen että hyvin naiselliset naiset ja miehiset miehet ovat harvinaisia ääripäitä ihmisten luonteiden ketjussa. Kyllähän tällaisia ihmisiä näkee, joille oma sukupuoli on jotenkin hyvin keskeinen ja korostettu osa minuutta. Ei minusta voi sanoa että miehet (=kaikki miehet) ihastuisivat äärinaisellisiin naisiin (=pieni joukko).
Sen sijaan tällaiset ääritapaukset saattavat hyvin sopia toisilleen, sillä kulttuurisesti rakentuneet sukupuolistereotypiat ovat nätisti toistensa vastakohtia ja napsahtavat kivasti yhteen.
Minun mielestäni on olemassa naisellisia, miehisiä ja sukupuolineutraaleja inhimillisiä ominaisuuksia. Pohjimmiltaan ne kaikki ovat tietenkin neutraaleja ominaisuuksia, mutta kulttuuri jaottelee osan ominaisuuksista mies- ja naislokeroihin. Tosiasialliset ihmiset ovat koosteita näistä kaikista kolmesta ominaisuusryhmästä, ja ääripäät ovat harvinaisia.
Esimerkki itsestäni: olen seksuaaliselta käytökseltäni heteromies, mutta en esimerkiksi ole käynyt armeijaa, vihaan urheilua, enkä tajua tekniikasta mitään. Pidän ruoanlaitosta, luonnonkasveista ja olen lukenut Bridget Jones -kirjoja ja Jane Austenia. Pidän toisaalta myös kovaäänisestä keskikaljankittaamisesta.
Kommunikaatiosta (ja käytöksestä) sen verran, että ainakin minusta on hyvin vaikeaa jättää sukupuoli pois viestinnästä. Se on niin syvällä koko kulttuurin rakenteessa ja opittu jo pienenä lapsena, että yritykset esimerkiksi suhtautua naiseen kuin mieheen vaatisi ainakin minulta suurta tietoista ponnistelua. Se mihin pyrin on tietynlainen kompromissi. Pyrin jättämään pois tyhmät sukupuolistereotypiat, antamaan kommunikaatiolla mahdollisuuden mies- nais- tai neutraaliin käytökseen. Yritän kyllä huomioida sukupuolen positiivisella tavalla, saatan kehua naispuolisten ystävien ulkonäköä, avata ovia ja sen sellaista, mutta yritän välttää tilanteita jossa toinen ihminen jäisi sukupuolensa vangiksi.
Moi!
Opitko siis puhumaan hollantia? Ajattelin vaan, kun mainitsit lausumistaidoista, ja kun luennotkin olivat hollanniksi. Itsellä jäi lähinnä englannin opiskeluksi se kielipuoli, hollantia en oppinut varmaan viittä sanaa enempää. En mahtunut mukaan hollannin kurssille, niin eihän sitä sitten mitenkään oppinut.
Kyllä ne bileet tosiaan oli huomattavasti rauhallisempia kuin suomalaiset bileet. Jos noin yleisesti et pidä bileistä, niin sitten ei mitään, mutta sellaista örvellystä ja sikailua, mitä suomessa opiskelijabileet on, ei ollut ollenkaan. En itsekään käy suomalaisissa opiskelijabileissä, varsinkin ne haalarijutut on ihan järkyttävän tyhmää touhua. Tilburgissa huomasi selkeästi, että "eurooppalaisissa" kulttuureissa ei kuulu hyviin tapoihin tulla känniin (tai olla liian pilvessä) vaan sen pitää olla sellaista seurustelulipittelyä. Tämä koski niin hollantilaisia, kuin suurinta osaa muistakin vaihtareista , esim. saksalaisia, espanjalaisia, italialaisia jne.
Mukava kirjoitella Tilburgin kokemuksista! :) En tiedä, haluatko enää jatkaa kirjoittelua? Minulle tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun olen voinut kertoa jollekin avoimesti siitä reissusta. Tähän asti olen kertonut eniten vanhemmilleni, mutta se on tietty sillä tavalla, ettei vanhempien kanssa voi ihan kaikesta keskustella. En minä ainakaan osaa, eikä sen puoleen vanhempanikaan... Toisaalta kavereille on voinut kertoa vapaammin, mutta ei niitä kiinnostanut niin kauheasti. Eihän ihmisiä yleensä kiinnosta asiat, joihin ei ole itsellä mitään sanottavaa.
Sinänsä siellä oli kyllä muitakin suomalaisia opiskelijoita, jotka tunsin, ja tunnen edelleen, ja yhden kanssa olen joskus pari sanaa vaihtanutkin liittyen Hollantiin. Pariin muuhun ei ole niin hyvin väleissä. Mutta.. hmm.. en tiedä miten kirjoittaisin asiasta tässä; jos kirjoittaisin meilissä, niin voisin kertoa tarkalleen, mitä kävi. Tässä en uskalla, kun on kuitenkin mahdollisuus, että joku niistä siellä olleista sattumalta eksyisi tänne. Miten itselläsi, oletko nähnyt muita siellä olleita suomalaisia jälkeenpäin?
Jäikö mieleesi muuten mitään hollantilaista musiikkia? Itse olin siellä vuonna 2004, ja yksi hollantilainen biisi soi koko ajan, jäi mieleenkin. Kuulostaako tutulta:
http://www.freewebtown.com/lachen/Lange%20Frans%20en%20Baas%20B%20-%20Zinloos.mp3
Nobelstraat, en varsinaisesti oppinut puhumaan hollantia, sen verran vain että selvisin ruokakaupassa. Meillä ei edes järjestetty kielikurssia. Yllättävän paljon kuitenkin ymmärsin ja luulen että jos olisin päässyt kunnolla opettelemaan kieltä olisin sitä saattanut oppiakin. Lopultakin ruotsin ja saksan opinnoista oli hyötyä. Italialainen tuttuni oli ollut Tilburgissa puoli vuotta minua kauemmin mutta hänen kielitaitonsa oli olematon, italiasta ei juuri ollut hyötyä. Jos olisi vielä osannut ranskaa olisi pärjännyt hyvin. Minulle matkasta ei ollut kielitaidon kannalta kauheasti hyötyä, muuta kuin puhumiseen tuli varmuutta. Yllätyin ehkä eniten siitä miten monet hollantilaiset, varsinkin nuoret, puhuivat huonoa englantia, kirjoittamisesta puhumattakaan, mutta ehkä se oli erilaista yliopistossa.
Minulla ei ole oikeastaan kokemuksia suomalaisistakaan opiskelijabileistä, joten varmaan parempi olla hiljaa :) Kämppikseni kuitenkin tuntuivat ryyppäävän aika rankasti eivätkä he ainakaan hävenneet humalaa, päinvastoin asenne tuntui hyvin suomalaiselta. Italialainen tuttuni kyllä paheksui hollantilaisten ryyppäämistä, he kun olivat ryypänneet koulussakin ennen lomaa. Itse hän keskittyi pilven polttamiseen.
Minustakin on hauskaa puhua Tilburgista. Olen kyllä päässyt puhumaan kokemuksistani vaihtareina olleiden kavereiden kanssa, erityisesti ystäväni joka oli Itä-Hollannissa, mutta harvoin saa puhuttua tarpeeksi, varsinkaan sellaisen kanssa joka on ollut samassa kaupungissa. Kirjoita meiliä, jos haluat.
Minä en törmännyt Tilburgissa muihin suomalaisiin kuin kolmeen kouluni opiskelijaan, tiesin kyllä että muitakin oli (mutta he asuivat siellä vaihtareiden asuntolassa). Kaksi heistä oli toisessa koulussa, Suomessakin he opiskelevat eri suuntautumisvaihtoehdossa mutta ovat hyviä tuttujani. Sellaisia, joita voi moikata ja joiden pöytään voi istua ruokalassa ja on hauskaa jutella, mutta emme tapaa vapaa-ajalla. Tilburgissa meidän piti tavata useamminkin, taisi onnistua kaksi kertaa ja toista tyttöä en tavannut lainkaan. Heillä oli hyvin sosiaalinen elämä ja koulussa kiireitä. Kolmas on Suomessa samassa ryhmässä ja Tilburgissa yksi kouluni kolmesta vaihtarista, siellä pakostakin juttelimme mutta Suomessa (ja Tilburgissakin) elämämme ovat niin erilaisia että moikkaamme kun tapaamme ja olimme töissäkin samassa projektissa ilman ongelmia. Häntä en oikeastaan tuntenut ennen matkaa, vaikka olimmekin olleet samassa koulussa pari vuotta.
Lähetä kommentti