5.6.2006

Nyt voin taas matkustaa ulkomaille.
Poliisitalon virkailijat ovat iloisia ja hymyileviä, silti se on pelottava paikka. Jonottaessani näin minusta äärettömän nolon tilanteen (toivon että asianomainen oli vähemmän nolostuvaa tyyppiä). Minun oli pakko teeskennellä kiinnostusta olkalaukkuni sisältöön, välttääkseni nolostumisen (pitäisi kai jotenkin karaista itsensä, nolostun omista tekemisistäni aivan liian helposti, ei tarvitsisi muista välittää). Televisiota katsoessani vaihdan kanavaa, tai jos se ei onnistu niin ryntään huoneesta (tai vieraassa paikassa katson muualle ja ajattelen kovaäänisiä ajatuksia, se ei toimi kovin hyvin). En tiedä olisiko nolojen tilanteiden katsominen vähemmän noloa.

Passille pitäisi tulla käyttöä parin viikon päästä, jos vain äitini polvi tokenee siihen mennessä.
Lisäys 17.00: Pahalta näyttää. Ärsyttävää, äitini kannalta tietysti eniten.

2 kommenttia:

tr kirjoitti...

Mikä se oli se nolo tilanne jonka näit? Ehkä ne toisille sattuvat nolot tilanteet ei niinkään ole nolottavia itselle, mutta ei kehtaa jäädä tuijottelemaan vaikka tilanne olisikin mielenkiintoinen. Meinaan siis sitä, että ehkä se tuijottaminen nolottaa eikä se tilanne.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ehkä se ei ollut niin kauhean nolo tilanne: eräs mies jonotti myös, hänen vuoronumeronsa ilmoitettiin taululla ja häntä palveltiin kassalla yksi. Hänpä menikin istumaan kassan (tai oikeastaan tiskin) numero kaksi eteen, jossa ei ollut virkailijaa. Numerotaulu ja kassan numero olivat kassojen välissä mutta kuitenkin aina sen oikean kassan puolella. Mies istuskeli siinä, vilkuili ympärilleen, kassalla numero yksi kuulutettiin jo toinen numero, mies istui edelleen. Aika pitkän ajan kuluttua hän nousi ja haki uuden vuoronumeron. Hänestä tuli jotenkin niin mieleen eräs lapsuuteni tyyppi, eikö hänelle tullut yhtään mieleen että hän saattoi olla väärällä kassalla kun siinä ei ollut virkailijaakaan? Minäkin olen kyllä mennyt väärälle kassalle, hajamielisyyksissäni menin vain puhumaan ensimmäiselle virkailijalle. Siitä on useampi vuosi mutta vieläkin vähän nolottaa.

Nuo tilanteet ovat nolottavia minulle, se ei todellakaan ole siitä että haluaisin oikeasti tuijottaa mutta en kehtaa. Minä en pysty tuijottamaan, kaikki aika menee siihen että yritän vastustaa kiusausta paeta paikalta. Joskus ajattelin että tärkeä kriteeri puolisolle on se ettei hän aiheuta noloja tilanteita, niin hölmöä kuin se onkin.

Blog Widget by LinkWithin