Olen viime aikoina miettinyt myös sitä olinko minä nuorena oikeasti niin erilainen kuin kuvittelin, ja onko sillä edes mitään väliä. Ujouteni minua eniten ihmetyttää ja se miten rohkea toisaalta olin. Kai se oli jonkinlaista rohkeutta että uskalsin olla sellainen kuin olin, vaikka menetinkin ystäväni, vähäksi aikaa (tai lopullisesti, en tiedä onko todellinen ystävyys mahdollista porukassa, joka kiusaa toisiaan. Tai ehkä heistä se oli vain ystävällistä kiusoittelua).

Ainakin pukeuduin kummallisesti. En omistanut muodikkaita vaatteita, ostin vaatteeni kirpputoreilta tai tavallisista kaupoista, silloin ne olivat yleensä muodottomia säkkineuleita (jotka eivät kai ikinä ole olleet muodissa, ainakaan sellaiset joita minä käytin), olin niin lihava, että minun piti piilottaa itseni (ei se tietenkään olisi onnistunut sellaisilla vaatteilla, vaikka olisinkin ollut lihava). Pari vuotta käytin vain hameita, koska pidin niistä ja koska en kehdannut sanoa äidilleni että hänen ostamansa (ja silloin haluamani) kalliit merkkifarkut olivatkin aivan vääränmalliset ja muotoiset ja väriset, niin minulle sanottiin enkä niitä sen jälkeen uskaltanut käyttää, olin aivan tarpeeksi epäsuosittu muutenkin.

Ehkä oudossa pukeutumisessani oli jotain samaa kuin gooteilla, kukaan ei huomannut minua, vain vaatteet.

Olen pitänyt hatuista nuoresta asti. En tiedä johtuuko se siitä että mummoni oli modisti ja kuvittelen perineeni häneltä jonkun hattuaistin (kuvittelen tietäväni millaiset hatut sopivat minulle ja ehkä muillekin) tai ehkä syynä on se että minun pitää pitää hattuja, siis kesällä (pitäisin talvellakin, jos se ei olisi epäkäytännöllistä), muuten saan varmasti auringonpistoksen. Kuvan hatun perin isotädiltäni, niin kuin toisenkin, samettisen ja viininpunaisen (ikävä kyllä perin pääni joltain muulta sukulaiselta ja hattu ei ihan sovi). Isoäitini kuoli kesäloman aikana ennen yhdeksättä luokkaa, elokuussa. Tein tästä hatusta suruhatun, jäykän ja harsomaisen kankaan ja hakaneulojen avulla (minulla oli myös punaiset maiharit ja ystäväni olivat punkkareita), käytin sitä koulussa, kunnes äitini taisi vakuuttaa minut siitä että hattu on tarpeeksi tyylikäs ilman harsoakin.
Se on kyllä kaunis hattu.