Kotona

Lomani on nyt ohi tältä erää (seuraavan kerran elokuussa Helsinkiin ja äidin luo), se meni aika hyvin.
Isäni luona lepäsin, luin, yritin innostua keskiaikamarkkinoista, istuin terassilla kuuntelemassa jazzia (isän, hänen vaimonsa ja vaimon pomon kanssa) ja join vähän salmiakkikossua ja ranskalaista siideriä, autoin siivoamisessa, kävin reippailla aamulenkeillä (sikäläiset perheenjäsenet ovat löytäneet kuntoiluin). Inhosin makeanhimoani ja sivistymättömyyttäni ja saamattomuuttani. Ja nautin isäni ja hänen vaimonsa seurasta. Minulla on käynyt aika hyvä tuuri sukulaisten kanssa.
Äitini luona taas makasin sohvalla ja luin, kävin kaksi kertaa elokuvissa (aika hyvä Kenen joukoissa seisot ja kauhean pitkästyttävä Pirates of the Caribbean), leivoin, näin siskoani ja hänen miestään ja söin ja siivosin mansikoita. Ahdistuin tulevaisuudestani (puolen vuoden päästä pitäisi löytää jonkinlainen työpaikka) ja kapinallisuuden puutteestani (Kenen joukoissa seisot oli mielenkiintoinen näköala äitinikin nuoruuteen). Parasta oli metsämansikoiden ja mustikoiden kypsyminen, eilen löysin muutaman kypsän vatunkin. Onnittelin jo itseäni siitä ettei tänä vuonna minulla ole ollut marjakuumeen oireita, mutta en taida päästä siitä eroon. Kun tiedän marjojen odottavan minua metsässä en voi ajatella muuta ja kun suljen silmäni näen marjoja. Kotikaupungissa tiedän marjapaikat, tiedän mistä kannattaa etsiä mansikoita, kesän kuivuudesta riippuen. Tiedän kohtuullisia mustikkapaikkoja (se on vähän tylsä marja), tiedän, tai tiesin, parhaat vadelmapaikat pyöräilyetäisyydellä. Ne ovat suosikkejani, poimia ja syödä. Mansikkametsässäkin on hauskaa, lähimetsäni on vanhaa kivilouhosta ja hyvin vaihtelevaa maastoa, pari tuntia siellä käy hyvin liikunnasta, ehkä ainoa liikkumisen muoto jota harrastan mielelläni. Oulussa en tiedä mitään marjapaikkoja ja saaliskin on väärää.
Ensimmäisen kerran olin marjassa sinä kesänä jolloin synnyin, siitä lähtien joka kesä.

Kotiinpaluu oli vähän ankeampi. Joku oli varastanut pyörälaukkuni (joka typerää kyllä oli kiinni pyörässäni, joka seisoi pihalla, onneksi pyörälle ei ollut käynyt kuinkaan), jossa oli kypärä ja pumppu, ei mitään kovin arvokasta. Ärsyttävää kuitenkin, laukku oli muisto Hollannista (tunnistan sen kyllä jos se tulee vastaan, tuskin kovin moni on käynyt ostoksilla Hemassa) ja pumppukin ihan hyvä, kypärä olisi muutenkin mennyt vaihtoon. Vaikea kuvitella että kukaan haluaisi omistaa niitä, mutta ehkä vandaalit olisit tehneet jotain pyörälle. Minusta tuntuu jotenkin kammottavalta että joku on kärsivällisesti irrottanut laukun (sen kiinnitys oli hieman monimutkainen).
Ehkä opin pitämään parempaa huolta tavaroistani. Täällä pitäisi, opiskelija-asuntolassa asuu vaikka minkälaista väkeä. Pari vuotta sitten kellarikomerooni murtauduttiin, jostain syystä varas ei välittänyt pahvilaatikkokokoelmastani (koskaan ei tiedä milloin niitä taas tarvitsee).