Siitä on melkein kymmenen vuotta kun olin viimeksi ratsastamassa mutta silti hoitamisesta tulee ensimmäisenä mieleen hevoset. Kuvat (ihanasta ja suunnattoman kärsivällisestä Faxista pitää laittaa useampi kuva) ovat taas vanhoja, 90-luvun alusta. Silloin kuvasin, ja piirsin, lähinnä hevosia. Tai niiden häntiä ja korvia, lähinnä. Olin saanut kameran joululahjaksi 10-vuotiaana, se oli hyvä lahja.
Meillä oli tapana käydä kerran kesässä ratsastusleirillä, talvella muutaman kerran tunnilla. Leiripaikat löytyivät Hevoshullusta ja sitten minä yleensä soitin sinne ja varasin leirin (ensimmäisellä leirillä olin 12-vuotias). Faxi asui Pihtiputaalla muiden islanninhevosten kanssa todella kauniilla paikalla. Teimme pitkiä maastoretkiä, töltti ei ikinä onnistunut minulta. Faxi oli kolmen vuoden ajan leirihoitohevoseni, neljäntenä vuonna paikka ei ollut enää entisensä, leiriläisiä oli aivan liikaa ja he olivat vähän ikäviä. Opettajakin oli vaihtunut sellaiseen joka ei tuntunut ymmärtävän issikoita. Seuraavana vuonna menimme Itä-Suomeen perinteisemmälle ratsastuskoululle ja tutustuin vanhaan kouluratsastushevoseen, joka ei ollut yhtä ihana kuin Faxi mutta aivan yhtä kärsivällinen.
Tekstit
12 kommenttia:
Ahhh, hevoset! Ahhh, muistot!
Hirmuinen ikävä.
Minullekin tulee yhä "hoitamisesta" mieleen hepat. :) Ei voi mitään! Itselläni on sellainen päiväunelma, että jos vielä joskus voisi asua oikein täysin maaseudulla, syrjässä, ympärillä avaruutta ja tilaa. Sinne voisi sitten hommata oman hevosenkin.
Minusta on aika huvittavaa että minulle tulee hoitamisesta mieleen hevoset kun en ikinä ollut mikään kauhean innokas hevostenhoitaja, joitain vähän pelkäsinkin (shetlanninponit ovat pirullisia). Oma hevonen saattaisi olla liian suuri vastuu mutta ratsastuksen aloittaisin mielelläni uudestaan, jos minulla olisi varaa. Islanninhevosia kaipaan eniten, niiden kanssa ei tarvinnut osata kaikkea täydellisesti (maastossa Faxi etsi yleensä aivan oman reittinsä ja annoin sen tehdä niin, se oli asiantuntija. Muut issikat kulkivat turpa edellisen hännässä kiinni mutta Faxi oli itsenäisempi, vähän varautunut herrasmies).
Rupesin miettimään mitä Faxille kuuluu nykyään, se ei ole ihan nuori. Viime vuonna ainakin ihan hyvää: http://faxifragudnabacka.tripod.com/id1.html järkyttävää että se on kaksi vuotta minua nuorempi ja hauskaa että se on päässyt nauttimaan eläkepäivistään.
Hauskaa on myös se että tuon paikan vieraskirja on täynnä Faxi-faneja :) Se oli kyllä hyvä hevonen.
Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta hevosten hoitamisesta. Melkein pelkään niitä, kun ne ovat niin isoja. Talleilla kuitenkin kuuluu olevan hevosrakkaita tyttöjä vaikka kuinka paljon tänäkin päivänä.
Minä pelkäsin oikeastaan eniten pieniä hevosia, se olivat vihaisimpia. kerran onnistuin melkein pääsemään hengestäni, yritin harjata karsinassa sellaista hevosta joka olisi pitänyt sitoa kiinni, se jahtasin minua ympäri karsinaa ja potki ja yritti purra, siitä kammoni taisi alkaa. Hävettää miten tyhmä olin.
Ja täällä myös ilmoittautuu yksi, joka miettii ratsastuksen aloittamista uudelleen. Hevosia en ole pahemmin hoitanut, mitä nyt Onni ponia muutaman kesän, mutta aina vaan välillä iskee hevos kaipuu...
Voi, muistot 90-luvun alusta tuli miullekin mieleen :) Silloin tyttönä miekin olin heppahullu, leirillä olin kesällä 1992, ja se oli huippua se!
Nykyään ratsastustakaan ei voi edes harkita allergian vuoksi. Ei varmaan ole elukkaa (karvaista sellaista ainakaan) olemassakaan, jolle mie en olis tullut allergiseksi :(
Minäkin ex-hevoshullu ja leireillä kävin, hoitohevonenkin oli. Äitini kodin lähellä on uudehko ratsastustalli ja minua jatkuvasti himottaisi mennä kokeilemaan, viime kerrasta on 15 vuotta...sain kammon ja kauhun kun putosin pahasti. Oliskohan ne paikat muuttuneet niin että opettajat olisivat ystävällisempiä ja auttavaisempia nykyään...?
-minh-
Hevoset. Niissä on jotain parantavaa ja tyynnyttävää. Minulle tulee aina parempi olo, kun pääsen hevosten lähelle.
Suosittelen lämpimästi ratsastuksen uudelleen aloittamista. Kyllä ne rahat jostain jotenkin saa kiskottua. Itse ratsastin joskus kakarana, sitten tuli monen vuoden tauko kunnes kaksi vuotta sitten aloitin harrastuksen uudelleen. On aina viikon kohokohta, kun pääsee tapaamaan tallille hevosystäviä.
Olen muutamaan otteeseen käynyt lukemassa blogiasi ja pidän siitä :). Taidan ruveta vähitellen vakikävijäksi.
Mukavaa alkusyksyä.
Minulle ei muuten olisi tullut mitenkään hepat mieleen Valokuvatorstain teemasta, mutta heti kun näin kuvasi, oivalsin, miten paljon sellaista hyvää elämässä on, mitä en ole tullut ajatelleeksi.
olen niin heppafani että
uiiih toi heppa on söpö
Lähetä kommentti