Oloni on ollut tänään kummallisen ärtynyt ja itkuinen ja ahdistunut ja saamaton. Sain tehtyä aamulla pakolliset jutut, kaksi messujulistetta ja aloitettua tutkielmani tutkimussuunnitelman (joka on suppea samoin kuin tutkielma) ja pyöräiltyä koululle syömään, tapasin siellä erään ystäväni (ja tiedostin voimakkaammin kuin koskaan että ystäväni ovat laihoja ja kauniita ja säteileviä, onneksi pystyin istumaan pylvään takana). Ajattelin ettei minun tarvitse hoitaa muita tämän päivän juttuja, kauheahan se on hakea varaus lähikirjastosta kun siellä joutuu puhumaan, sain kuitenkin lähdettyä. Piti myös ostaa paikallinen lehti kun eilinen ulkona seisoskelu johti haastatteluun (jotain muutakin saattoi tapahtua kuin seisoskelua ja haastattelussa edustan vain yhtä seisoskelijaa muiden joukossa), huomionkipeän täytyy tietysti leikata juttu talteen. Näytän kuvassa kaljulta ja hassulta mutta sentään hymyilen.

Hyvääkin tapahtui (tai huonoa, jos on säilönnänvihaaja):
Lähikauppani myi talousomenalaatikoita vajaalla seitsemällä eurolla. Jos joku näki oudon tytön mättämässä omenoita lahosta pahvilaatikosta muovikasseihin niin se olin ehkä minä (laho pahvilaatikko ei oikein sovellu pyörällä kuljettamiseen).
Lisäksi yli kymmenen vuotta vanha pankkiautomaattikorttini toimi vaikka Visa Electron ei saanut yhteyttä palveluntarjoajaan. Taisi olla oikeassa se pankkitäti, joka käski säilyttämään vanhan kortin. Hän oli vähän erilainen kuin viimeksi tapaamani virkailija, joka onnistui myymään minulle Mastercardin, eläkesäästämisestä ja rahastosijoittamisesta sentään sain kieltäydyttyä.

Tiskit saavat odottaa huomiseen.
Illalla on blogimiitti, sekin on toivottavasti ilonaihe.