14.10.2006


Kuvan saa vähän isommaksi klikkaamalla sitä. Lisää kuvia Flickrissa.

Nautin eilen taiteesta.
Katsoin iltapäivällä tutkielmaani varten vaikuttavan dokumentin, siitä ainakin pitäisi keksiä sanottavaa. Se on yksi parhaista tänä vuonna näkemistäni elokuvista (Totoro voittaa sen mutta se voittaa sen Almodovarin uusimman), voi olla että se on yksi parhaista ikinä näkemistäni (tajusin että katson huomattavasti mieluummin dokumenttielokuvia kuin fiktiota, aika outoa käytöstä ihmiseltä joka teini-iässä halusi asua jossain toisessa maailmassa kun tämä on niin tylsä). Kuuntelin myös hyvin poikkeuksellisesti klassista musiikkia, siiinä oli sello ja se oli kaunista.
Illalla kävimme erään ystäväni kanssa konsertissa koulullani. Minulla on ollut lievästi huono omatunto siitä etten ole käynyt kouluni kulttuurijutuissa, meillä opiskelee kuitenkin taitavia muusikoita ja tanssijoita. Arjessa se ei kyllä näy mitenkään, olisi hauskaa jos meillä kulttuurialan opiskelijoilla olisi vähän enemmän tekemistä keskenämme. Konsertti oli ihan hauska, tai ei se varsinainen konsertti ollut, siellä oli muutakin. Ensin hassu tyttö lauloi oopperamaisesti, sitten näytettiin dokumenttielokuva melkein kolmikymppisen naisen elämästä (tapahtuman teemana oli naiseus). Olin tullut katsomaan sitä, tein siihen joskus puolitoista vuotta sitten alku- ja lopputekstit ja kannen ennen Hollantiin lähtöäni enkä ikinä ehtinyt nähdä työtä valmiina. Tekijä esitteli työnsä ja mainitsi minutkin nimeltä kun sattui näkemään katsomossa, se oli aika hauskaa. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa suunnitteluni tuloksista, mutta ne näyttivät ihan hyviltä. Noloa on se vain että käytin suunnilleen samaa ideaa omassa lopputyössänikin, ilman että muistin tehneeni sellaista aiemminkin. Ilmeisesti minulla on vain se yksi tyyli josta pidän. Dokumentin jälkeen oli jännittävää piano-saksofonimusiikkia ja rauhallinen kansantanssi-improvisaatio.
Lähdimme pois väliajalla, tekemään itse taidetta. Meillä oli kamerat ja jalustat mukana ja kuljimme aika pimeässä puistossa. Minulta melkein loppui akku aika pian enkä voinut kuvata näytön kanssa, suurin osa kuvistani oli huonoja. Oli kuitenkin hauskaa olla ulkona illalla ja Ainolanpuiston viereiset suihkulähteet olivat aika hienoja.
Ärsyynnyin uuteen pipooni (se kutitti eikä pysynyt korvilla) niin että taisin tilata ulkomailta hienoa lankaa. Minulla on myös uusi suunnitelma pipon tekemiseksi. Voi olla että korvani ovat jotenkin vääränmalliset.

Tänään päätin pitää vapaapäivän, väsytti sen verran ja oli flunssainen olo. Täytyy katsoa kuitenkin vielä yksi elokuva. En tajunnut niitä valitessani että neljän elokuvan katsomiseen menee aikaa, varsinkin kun kaksi niistä kestää yli puolitoista tuntia ja kaikki pitää katsoa kahteen kertaan.
Pyöräilin kaupunkiin Hulluille päiville ostamaan pieniä suklaapatukoita (Jim-suklaat ovat suosikkejani ja Da Capot). Ostin myös siideripullon (ensimmäinen elokuun jälkeen), marjarahkaa ja huivin, joka voisi sopia huivittomuudesta kärsineelle siskolleni, ajattelin lähettää sen nimettömänä mutta niin että arvaa kuka sen lähetti. Sovitin muutamia rintsikoita (niitä pitää katsoa aina alennusmyynneistä), sovituskopin ovi avattiin kaksi kertaa. Luulisi että tädit tajuaisivat että alusvaateosastolla sovituskopeissa, joiden verhot ovat kiinni on aika todennäköisesti joku hyvin puolipukeissa. Uudesta itsevarmuudestani (entiseen verrattuna) kertoo ehkä se että heitä hävetti varmasti huomattavasti enemmän. Minua harmitti vain se että ainoat minun kokoiseni tarjousliivit olivat ällöttävän vaaleanpunaiset.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Da Capot on ihan parhaita, mutta kun niitä ei saa missään isommissa erissä... Yhdestä ei tuu kuin vihaiseksi.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minusta Da Capot olivat ennen parhaita, pidin siitä rommiaromista. Nykyään pidän enemmän kuitenkin Jimistä, siinä on mukava se pehmeä sisus. Pätkiksistä tulee mieleen yksi isotäti, joka antoi niitä aina. Niistäkin pidän, tosin en ole halunnut syödä minttusuklaata pitkään aikaan vaikka se joskus olikin suosikkini. Suffelitkin ovat hyviä, niistä tulee ensimmäisenä mieleen yksi metsäretki pienenä kun vanhempani olivat piilottaneet Suffeleita mättääseen ja siskoni kanssa hämmästyimme kun löysimme ne.
Joitakin olen nähnyt pussissakin, taisivat olla Jimejä.

Blog Widget by LinkWithin