10.10.2006

Minä kävin oikeastaan mielelläni koulussa yläasteella, vaikka kaverini eivät olleetkaan parhaita mahdollisia ja vaikka luokan natsijengi kiusasikin. Se auttoi että he kiusasivat kaikkia ja joitakin pahemmin kuin minua.

Yhdeksännen luokan luokkakuvassa on 29 oppilasta. Meidät jaettiin kolmeen ryhmään A-luokan (A-luokkalaiset olivat musiikkiluokalla, he olivat rikkaita, kauniita ja kaikin puolin täydellisiä) kanssa niin että oli yksi ryhmä, jossa oli pelkkiä A-luokkalaisia, toinen, jossa oli pelkästään meitä B-luokan oppilaita ja yksi ryhmä, jossa oli molempia. B-luokka muodostui kaikenlaisista ylijäämistä ja häiriköistä, meillä oli pitkän ruotsin lukijoita, et:n lukijoita, oppilaita joiden olisi pitänyt olla erityisluokilla ja pelkkiä häiriköitä.

29 oppilaasta:
5 ryhtyi uusnatseiksi (ja myöhemmin kai ihan kunnon kansalaisiksi).
3 oli muuten tekemisissä rikosten kanssa, niin huhuttiin (ja yhdestä tiedän varmasti, hän oli ala-asteella meidän ystäviämme).
Alle puolet meni lukioon, B-ryhmästä vieläkin harvempi.
Muutama ei mennyt mihinkään peruskoulun jälkeen, ainakaan heti.
Ainakin kahdesta tuli teiniäitejä.
Yksi kuoli.

Silloin yläasteella B-ryhmä, jossa mekin olimme (AB ryhmään laitettiin omakotitaloissa asuvat ja sellaiset, jotka eivät ole liian poikkeavia, niin etteivät herkät musiikkiluokkalaiset järkyttyisi. Musiikkiluokkaiset olivat leuhkoja ja ärsyttäviä, tai siltä ainakin vaikuttivat. Anteeksi, jos kävit samassa koulussa samaan aikaan musiikkiluokkaa etkä ollut leuhka) jakaantui vielä pienempiin ryhmiin. Oli ne uusnatsit (joista suurin osa oli et:n lukijoita, tieto joka on järkyttänyt joitain), oli lehmät, joita sanottiin myös peippareiksi (meikkasivat ja käyttivät muotifarkkuja ja ryyppäsivät ja viettivät huonoa elämää. Luokkakuvassa heilläkin on väljät neuleet tai ruutupaidat, 90-luvun puolivälissä tuollaisetkaan tytöt eivät harrastaneet porno-muotia), oli meidän epämääräisen outo porukkamme (siinä luokkakuvassa yhdellä meistä on punainen tupsu päässä ja hiukset muuten aivan lyhyet, toisella on punavihreät hiukset ja vaatteet, jotka näyttävät gootin ja punkkarin risteytykseltä ja sitten olen minä, pitkät hiukset ja vihreät puuhelmet ja muodoton neule ja varmaan hame, sitä ei näy. Hiukseni olivat silloin punaiset) ja sitten oli muutama poika, jotka eivät ikinä sanoneet mitään.

Eräs nuorisorikolliseksi huhuttu poika katsoo hypnoottisesti kameraa. En ihmettelisi vaikka hänestä olisi tullut auervaara isona. Suurin osa luokkamme pojista oli aika pitkiä, niillä kolmella todella lyhyellä pojalla on saattanut olla vaikeaa. Hyljeksitty naapurinpoikamme näyttää oikeastaan ihan hyvännäköiseltä. Tytön on ehkä helpompaa olla outo, ei ainakaan tule niin pahasti hyljeksityksi. Peipparit olivat oikeastaan ihan mukavia. Jotkut heistä olivat ihastuneita yhteen serkkuuni ja pääsin heidän suosioonsa sisäpiiritiedoillani. Yhdellä pojalla on jo amisviikset. En tiedä mitä hänestä tuli, toivottavasti kuitenkin kävi hyvin. Koulukaverit.comista ei löydy niitä kaikista epäsuosituimpia.

2 kommenttia:

SB kirjoitti...

Itselläni oli tuollainen A/B-jaottelu ala-asteella. Lukiossa olin ns. rupuluokalla (lyhyen matikan, fysiikan jne. valinneet sekä ns. päivähoidossa olevat). Silloin ei oltu vielä siirrytty luokattomaan lukioon. Ei taidettu tuntea tai välittää sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta. ;p Ainakaan näiden lukion öyhöttäjien kuulumiset eivät juuri kiinnosta. Yliopistolla taas en oikein päässyt sisään porukoihin. Notkuin jonkin aikaa mukana, sitten jätin homman sikseen ja keskityin pänttäämiseen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Meillä oli lukiossa jo luokaton systeemi, onneksi. Hyvä puoli oli se ettei saman ryhmän oppilaiden kanssa tarvinnut tehdä juuri mitään eikä minkäänlaista luokkahenkeä syntynyt, tietysti sitä voi pitää huononakin puolena.
Ammattikorkeassa en erityisesti pyrkinyt pääsemään porukoihin, se tapahtui jotenkin itsestään, outoa kyllä.

Blog Widget by LinkWithin