Törmäsin netissä artikkeliin (joka on ilmeisesti katkelma jostain Vauva-lehdessä julkaistusta), jossa on nuori nainen, jolla on sama nimi kuin serkullani, jolla on pieni vauva kuten kuuleman mukaan serkullanikin on, joka on suunnilleen oikean ikäinen (äidin puolen serkkujen iät tiedän, isän puolen en niin tarkasti), joka asuu oikeassa paikassa ja siis todennäköisesti on serkkuni, nimi on kyllä yleinen mutta ei niin yleinen, ainakaan noilla muilla tuntomerkeillä. En olisi tunnistanut häntä.

Minulla on hyvät mutta hyvin etäiset välit sukuuni. Käyn mielelläni sukujuhlissa ja nykyään juttelen joidenkin serkkujenikin kanssa, mutta en ole juuri missään tekemisissä heidän kanssaan muuten. Lapsena pelkäsin serkkujani, niitä isänpuoleisia. Minulla on kahdeksan vanhemman serkun joukko, jotka ovat läheisiä ystäviä ja lastensa kummeja. Lapsena minusta tuntui että he olivat ne tärkeimmät, että he olivat oikeita N:iä ja me nuoremmat olimme ylijäämiä, joiden tarkoituksena oli palvoa hohdokkaita vanhempia serkkuja. Pelkäsin heitä. Sukujuhlissa oli kauheinta se jos minut pakotettiin nuorten kanssa samaan huoneeseen, ei minulla ollut heille mitään sanottavaa, he olivat niin itsevarmoja ja kauniita ja laihoja, totta kai. Samanikäisetkin serkut tuntuivat pelottavilta, heitä oli kaksi tyttöä, molemmat blondeja, molemmat asuivat omakotitalossa ja molemmat vaikuttivat itsevarmoilta. Myöhemmin opin että rikkaalla ja kauniillakin tytöllä voi olla ongelmia ja nykyään en pelkää heitä. Teininä istuin kuitenkin mieluummin tätieni kanssa, he ihastelivat hiuksiani ja koulumenestystäni. En tiedä mitä muut serkut ajattelivat, ehkä he tajusivat että olin ujo, tai sitten he ajattelivat että vihaan heitä.

Vaikeinta serkkujen kanssa olemisessa oli se että he tuntuivat tiiviiltä ryhmältä, johon minä en kuulunut. Ulkopuolisena ryhmään meneminen on edelleen vaikeaa, siihen aikaan se oli mahdotonta. Kuvittelin että he vihaavat minua ja ulkopuolisena oloa pahempaa oli vielä se että joku aikuinen vei minut huoneeseen jossa serkut olivat ja heidän piti ottaa minut joukkoonsa.
En tiedä miksi ihmeessä he olisivat minua vihanneet, tyttöä, jonka he tapasivat ehkä kerran vuodessa, korkeintaan, tuskin vihasivatkaan. Teininä taisin kuvitella syyksi sen että tunkeuduin heidän seuraansa ja että olin lihava ja ruma, mutta olivat kyllä jotkut muutkin.