Tutkielmaan uppoutumisessa oli sekin hyvä puoli että ahdistus pysyi poissa, nyt palattuani taas arkeen on sekin palannut. Onneksi ahdistukseni ei ole pahinta mahdollista laatua mutta ikävä se on silti. Ajattelen taas maailmanloppua, se on ollut aina varma merkki siitä että jotain pitäisi ehkä tehdä, mutta mitä? Eniten pelottaa tietysti valmistuminen ja työttömyys ja töiden etsiminen ja kaikki asiat jotka pitää osata hoitaa ennen valmistumista, kuten tutkielman sidotuttaminen sinisiin kansiin joissa on kultaista tekstiä, ja muuta sellaista. Pitäisi lukea koulun ohjeita valmistumiseen mutta en jaksa tai pysty, pitäisi lukea tutkielma vielä läpi ja katsoa ettei se vain ole niin tyhmä kuin kuvittelen. En halua lukea sitä, ehkä siksi että tiedän sen olevan tyhmä. Läpi se kai kuitenkin pääsee.
Ensi viikolla minulla on kahdet blogitreffit, nekin ahdistavat. Asenteeni on aivan väärä, keksin jo etukäteen syitä miksi en voi tavata tuntemattomia ihmisiä uudestaan, oletan etten halua tavata heitä (tämä ei ole mitään henkilökohtaista). Kevytmielinen tapailu ei sovi minulle, jo se tuntuu siltä että minulta vaaditaan suurempaa sitoumusta kuin mihin kykenen. Luultavasti minulla on kuitenkin ihan hauskaa, toivottavasti heilläkin, elleivät säikähdä ahdistustani. Treffiahdistuskin on varmaan ainakin osittain osa valmistumisahdistusta.
Flunssakaan ei osaa päättää onko se tulossa.
Tekstit
8 kommenttia:
Taidan olla jäävi neuvomaan muita, kun itsellänikin on kaikenlaisia irrationaalisia ahdistuksia.. :) Mutta: mielestäni voit hyvinkin olla oikeassa siinä, että tapaamisahdistus liittyy valmistumisahdistukseen ja huoleen tulevaisuudesta. Onhan siinä nimittäin aika paljon kerralla yhdelle ihmiselle mietittävää.
Joskus (ei aina) minua ainakin auttaa se, että kun ahdistava asia tulee mieleen, niin päätän yksinkertaisesti sulkea sen pois. Alan tietoisesti ajatella jotain ihan muuta. Tai sitten minimoin odotettavissa olevan sosiaalisen kauhunhetken sillä, että ajattelen vaikka työntäväni kielen ulos ja kääntävän silmät nurin siinä tilanteessa. Tietenkään en OIKEASTI tee niin tilanteen tullessa, mutta tuollainen järjetön ajatus naurattaa ja nauru helpottaa stressiä.
Sadan vuoden päästä kukaan ei kuitenkaan välitä. Sitä voi olla juuri niin skitso ja hullu ja outo kuin tahtoo, väliaikaistahan tämä kaikki on vain.
Itse stressasin aikoinani gradusta niin julmetusti, mutta sitten aloin miettiä sen olevan vain yksi kaltaisensa miljoonien muiden joukossa. Nykyisin lopputöitä tehdään vähän joka koulussa ja kurssilla, sinne mahtuu hyvin joukkoon yksi samanmoinen. Tietysti se pännii, että kaikki (tekeleen kansi & muut jutut) ovat niin tarkkaan määrättyjä, mutta koululla on toisaalta velvollisuus neuvoa opiskelijaa näissä muotoseikoissa!
Kiitos neuvoista :)
Minulla ei yleensä toimi se että sulkisin ahdistavan asian mielestäni, paras keino olisi vain ottaa asioista selvää, tutkia mitä pitää tehdä valmistumisen eteen ja alkaa hoitamaan viimeistä koulujuttua, ne vain tuntuvat vaikeilta. Onneksi ahdistus häipyy ajan myötä, ainakin se on aina kadonnut, aina on tietysti pieni pelko siitä että nyt se jäisikin päälle.
Täytyy alkaa tekemään listoja siitä mitä pitäisi tehdä ja toisaalta keksiä pientä hauskaa, hemmotella itseään.
Olen ollut aika yllättänyt siitä että tutkielmaani on liittynyt niin vähän ahdistusta. Onneksi se ei ollut tuota laajempi juttu, en tiedä selviäisinkö gradusta. Minua muotoseikat eivät niin ahdista, sääntöjen noudattaminen on aina helppoa. Oikeastaan työn hauskin vaihe oli taitaa se niin että se noudattaa koulun sääntöjä suunnilleen (en käyttänyt suositeltuja fontteja, mutta siellä sanottiin että sen pitää olla helppolukuinen, esim. Times ja Arial, joihin en koske kun voin muitakin käyttää) mutta on myös suhteellisen hyvännäköinen ja typografisesti selkeä. Ei sillä itään väliä kai ole arvostelun kannalta ja voi olla että minulle valitetaan siitä etten ole tehnyt aivan samannäköistä kuin muutkin, mutta en vain pystynyt tekemään niin rumaa. Ihmetyttää miten jotkut graafiseen suunnitteluun suuntautuneet ovat kehdanneet tehdä niin rumat tutkielmat, vaikka siihen ei edes pakoteta, kai. Ahdistus on kai vähän jo helpottanut kun kykenen tuollaiseen ärtymykseen :) Ja auttaa sekin että voi kertoa tuntemuksistaan.
Itseäni alkoivat muotoseikat "vähän" vaivata siinä vaiheessa, kun meillä iskettiin kokonainen pieni kirjanen käteen: siinä muotoseikat, olkaapa hyvät ja noudattakaa näitä. Se ihan valehtelematta oli _kirjanen_, eli asiaa riitti. :( Alkoi tympiä, kun joku juttu oli aina väärin ja piti muuttaa.. Hyvä kuitenkin, jos jaksat pitää mielen virkeänä ja positiivisena näissä jutuissa!
Itse olin tietoisesti lukematta lopputyötä siinä vaiheessa, kun sitä alettiin sitoa jne. Se vaikutti nimittäin hölmöltä ja uunolta, täysin typerältä. Sain kuitenkin hyvän arvosanan ja jälkeenpäin juttuja lueskellessa olen itsekin ollut siihen jopa tyytyväinen. Tuoreeseen tuotteeseen ei vain aina osaa suhtautua niin järkevästi, stressi ja ahdistus saa viisaankin tekstin vaikuttamaan viiripäiseltä. Aika antaa perspektiiviä!
Itsensä hemmottelu on hyvä tapa rentoutua ja palkita itseään. Sinä ainakin olet sen ansainnut, onhan tuossa urakkaa riittänyt! Itsekin mässyttelin juuri mariannerakeita, ne ovat minun palkintoni (tosin en nyt osaa suoraan sanoa, että mistä hyvästä!).
Nuo kokemasi ahditustunteet lienevät tuttuja melkein jokaiselle valmistumista.
Minua ei gradu (eikä amk:n lopputyö) juuri ahdistanut, se meni omalla painollaan ja ajattelin sitä vain yhtenä pienenä osana opintoja. Sinun opintosi ovat aivan eri alaa, jolloin ymmärrän kyllä, että haluat tehdä myös visuaalisesti itseäsi miellyttävän työn.
Mutta valmistumiseen liittyvät muut tuntemukset toki ahdistivat. Silloin siirtyy elämänvaiheesta toiseen, ja muutos on aina muutos. Ja just ne tuntemukset, että osaanko minä muka mitään, mistä olisi työelämässä hyötyä.
Asioilla on kuitenkin onneksi tapana usein loksahdella paikalleen.
Ja stresseistä ei liikoja kannata stressata! Tilanne on molemmille osapuolille yhtä hankala. Minusta on ainakin parempi, kun se toinen on vähän hämmentyneen oloinen tms, eikä yritä peitellä epävarmuuttaan esim. ylirehvakkaalla käytöksellä. Hiljaiset hetketkään eivät oikeasti ole niin vaarallisia: ei sitä koko ajan tarvitse hirveästi puhua.
Oho, kirjoitinpas huolimattomasti ekan virkkeen! Eli siis:
Nuo kokemasi ahdistustunteet lienevät tuttuja melkein jokaiselle ennen valmistumista.
Valmistumisesta ja työttömyydestä.. Meillä yksi opettaja opinnäytetyön tohinoissa kertoikin, että turha on odottaa töitä saavansa. Sosiaalialalla ei töitä ole, ja piste. Turhaan kuulemma itseämme koulutetaan. Jokin osa minusta meinasi napata tuosta mukaan ahdistusta. Mutta se toinen puoli - onneksi hallitsevampi - osasi hymyillä ja laittaa asiat toisesta korvasta ulos. Ja kyllä, töitä on kuitenkin riittänyt.
Tutkielman palauttaminen ja valmistuminen sitten. Ei siitä voi syyttää ketään, jos ahdistus meinaa hiipiä mieleen. Jotenkin mie luulen, että useimmilla niin käy? Suuri elämänvaihe jää taakse, ja sitä tavallaan hypätään sinne oikeiden aikuisten maailmaan. Jonne siirtyminen pelottaa. Ja sitten, kuitenkin, kaikki meneekin ihan hyvin. Töitä löytyy kaikesta huolimatta. Eikä se elämä sitten, kuitenkaan, muutu oikeastaan ollenkaan. Oma mielikuvitus on vain ehtinyt kehittää liian suuria harhakuvia.
Jaksamista!
m.
Menen nyt ihan sivu aiheen, mutta ajattelin huomauttaa tuosta laitapalkin linkistä Tylsyyden multihuipennnukseen: se viittaa näköjään vielä Lordin vanhaan Blogspotiin. Näitä tulee hoksineeksi nykyisin kun kuljeksin blogista toiseen lähinnä noiden kerien ja ihmisten jättämien kommenttien kautta. (Oma lehmä siis tässäkin ojassa!)
Paljon kiitoksia kommenteista, vertaistuesta on apua. Minua vähän hävettää kirjoittaa ahdistuksestani, se on aika lievää ja nytkin on jo paljon parempi olo (kaupungilla käynti auttoi vaikka erehdyinkin ostamaan karkkia muiden herkkujen lisäksi, taas tuli vain huono olo). Toisaalta ei ole kovin hyödyllistä verrata ongelmiaan toisten vastaaviin. Ehkä siitä on oikeasti hyötyä että puran ajatuksiani tänne. Se auttoi myös paljon että otin viimein selvää siitä kaikesta mitä minun pitää tehdä ja tein listan siitä mitä milläkin viikolla pitäisi tehdä, ei se olekaan niin mahdotonta.
Peggy, meillä ei onneksi ole ollut noin pahoja muotovaatimuksia ja kun työkin on vain 30 sivua ei muokkaaminen ole ihan mahdotonta. Työn valmistuttua on ihan hyvä olla lukematta sitä, minä en vain ole lukenut sitä kertaakaan sen jälkeen kuin kirjoitin sen, inhoan omien tekstieni lukemista enkä ole sellainen ihminen joka hioo ja hioo tekstejään, vaikka se olisikin kannatettavaa.
Marinadi, muutos on aina pelottava, ainakin minulle, vaikka kyseessä olisikin mukava muutos. Ensimmäinen paha ahdistukseni liittyi vähän samanlaiseen tilanteeseen, tulevaisuuteni oli aivan auki. Nyt tilanteeni on kyllä kaikin tavoin parempi, minulla on koulutusta ja parempi itsetuntokin.
Misa, aikuisten maailmaan siirtyminen on todellakin pelottavaa, varsinkin kun minäkin olen alalla jolla työllistyminen ei ole todellakaan varmaa. Täytyy toivoa että jotain töitä löytyisi.
Jani, anteeksi, en ole jaksanut päivittää sivupalkkia ties miten pitkään. Oikeastaan haluaisin siihen sellaisen viimeksi päivitettyjä suosikkeja blogilistalla -jutun, mutta en tiedä miten sellainen tehdään. Jossain blogissa näin kyllä ohjeet, täytyy yrittää ottaa selvää.
Lähetä kommentti