12.12.2006

Olen ylpeä itsestäni, onnistuin olemaan spontaani ja rohkea.

Minulla on ollut viimeksi hauskaa uutena vuotena joskus seitsemän vuotta sitten kun olin puoleen yöhön asti töissä näyttelyvahtina. Sen jälkeen olen lähinnä istunut kotona ja säikkynyt ilotulituksia ja vannonut että seuraavana vuonna minulla on ystäviä, joiden kanssa voi juhlia. Ehkä niitä olisi löytynytkin mutta vietin aina uuden vuoden äitini luona, siellä minulla ei ole enää varsinaisia ystäviä. Päätin että tänä vuonna teen jotain erilaista ja kuin tilauksesta sain kutsun Hurinan uuden vuoden bileisiin. Hän on yksi niistä blogi-ihmisistä, jotka haluaisin ehdottomasti tavata ja koska helsinkiläisillä vaikuttaa olevan aina kauhean hauskaa niin päätin uskaltaa ottaa kutsun vastaan (vaikka tietysti huonoitsetuntoinen ajattelee ensin että ei minua kuitenkaan oikeasti sinne haluta ja pilaan muiden juhlat) ja löysin halvan hotellihuoneenkin Kalliosta (tai ei kauhean halvan mutta sellaisen johon minulla on varaa, valmistumisen kunniaksi voi tehdä tuollaisen luksusmatkan, huoneessa on jopa oma wc). Nyt täytyy jännittää kaikenlaista, vieraiden ihmisten tapaamista ja sitä osaanko edes liikkua yksin Helsingissä (ja vielä yöllä, kaikki ei-helsinkiläisethän tietävät että silloin siellä ei muuta tehdäkään kuin raiskataan ja tapetaan ja kadotaan), mutta ainakin minulla on suunnitelmia uudeksi vuodeksi.

Tänäänkin olin rohkea. Pelkään työmaita ja työmiehiä aika järjenvastaisesti, ehkä syynä on lapsuuteni alueella, jota vasta rakennettiin, koulumatkoilla oioimme työmaiden läpi ja voi olla etteivät työmiehet oikein pitäneet siitä. Tänään olin hoitamassa asioita kaupungilla, viemässä joulukortit postiin ja ostamassa junalipun ja muuta sellaista. Minun piti käydä myös ilmoittautumassa työvoimatoimistoon (olen alkanut uskomaan valmistumiseeni), joka oli remontissa ja joka paikassa oli sekalaisia lappuja ja haalaripukuisia miehiä eikä itse toimistoa näkynyt. Näin kuitenkin virkamiesten näköisten ihmisten kulkevan taloon, kävin kurkkaamassa sisään ovelta josta he kulkivat. Sieltä näkyi vain niitä työmiehiä ja telineitä ja muovia ja panikoin ja lähdin muualle. Kävin kirjastossa vähän rauhoittumassa ja ajattelin palata asiaan huomenna, kysyttyäni ensin neuvoa äidiltäni, joka tietää noista jutuista. Löysin kuitenkin rohkeuteni ja kävelin virkamiestyypin perässä työmaalle ja sen läpi kunnes löysin salin, jossa oli vuoronumeroita ja tiskejä ja kaikkea muuta turvallista ja tuttua (ehkä pelkään työmaita koska ne edustavat kaikkea minulle vierasta, fyysistä työtä ja muuta sellaista). Asiointi oli helppoa kun tietoni löytyivät järjestelmästä aiemmilta työttömyysajoilta, nyt olen sitten työnhakija. Kunhan uskaltaisin hakea niitä töitä.

Puuttuva kirjakin saapui, ilman sen kummempia seikkailuja Ruotsin ja Vaasan kautta (pakettien kulkua on hauskaa seurata netin kautta). Kuski oli sama ja soitti suunnilleen samaan aikaankin, tänään osasin odottaa sitä (eilen pelkäsin että vaikka puhelinnumeroni olikin kirjakaupan tiedossa niin ehkä he eivät olleet välittäneet sitä kuljetusliikkeelle. Kuljetusliikkeiden miehetkin ovat vähän pelottavia). Nyt on joululukemista, kaksi kirjaa isän luo ja kaksi äidin. Isän luo voisi ottaa mukaan vielä kolmannenkin kirjan, olen siellä kuitenkin suunnilleen viisi päivää ja pitkillä matkoilla pitää olla tekemistä. Pääkirjastossakaan ei voi käydä. Äidin luona täytyy varmaan kirjastossa, en jaksa raahata sinne niin paljon kirjoja että selviäisin koko joulusta. Minulla on kyllä hyllyssä odottamassa pari vuotta sitten joululukemiseksi hankittu kirja, joka on käynyt monella matkalla kanssani eikä ikinä ole tullut luetuksi (jos joku on lukenut Iain M. Banksin Algebraistin niin onko se yhtä hyvä kuin muut kirjansa? Ja onko se jotenkin synkkä?)

11 kommenttia:

A.G. kirjoitti...

Algebraist on kenties hiven synkähkö, eikä omasta mielestäni Banksin scifituotannon huippuja, mutta kun alkuun pääsee niin kyllä se mukanaan vie tuttuun tapaan.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Täytyy varmaan ottaa se mukaan äidin luo, ehkä siellä saan keskityttyä lukemiseen ja ehkä Algebraistille käy samoin kuin Excessionille, joka sekin asui melkein koskemattomana (molemmista luin ensimmäisen sivun pari kertaa) kirjahyllyssäni pari vuotta ennen kuin luin sen ja siitä tuli yksi suosikeistani. Luulen että pelkään sitä synkkyyttä, en oikein kestä sitä nykyään. Muistan joskus teininä lukeneeni Aseiden käyttöä myöhään yöhön, en voinut mennä nukkumaan ennen kuin sain sen luettua. Kirjan loppu oli kuitenkin niin järkyttävä että uni pysyi kaukana.

A.G. kirjoitti...

Aloitin itse Algebraistin kai kolme kertaa ennen kuin sain lukuvaihteen silmään.
Ah, Use of Weapons, ensimmäinen kosketukseni Banksiin... täytyneekin kaivaa se esiin kaapista.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ehkä hidas aloitus on jotenkin tyypillinen tuolle kirjalle :)
Minullakin aseiden käyttö taisi olla ensikosketus Banksiin, tai sitten joku muu niistä kolmesta siihen aikaan suomennetusta (Muista Flebasta ja Pelaaja, olivatko ne ne). Myöhemmin aloin lukemaan englanniksi, jotkut hankin itsellenikin ja Banks oli pitkään yksi suosikkikirjailijoistani, muillakin kuin sci-fi-kirjoillaan (joista osa on kyllä minulle liian synkkiä, niin kuin vaikka A Song of Stone ja Wasp Factory joka löytyy hyllystäni ja jota en aio lukea), sitten tapahtui jotain ja jäin jumiin Algebraistiin. Sitä lukuun ottamatta olen tainnut lukea kaikki hänen sci-fi-kirjansa, Inversions (joka on enemmän fantasiaa) ja Feersum Endjinn ovat ehkä suosikkejani. Muista kirjoista pidin paljon Espedair Streetistä. Toivon että innostunut nyt lukemaan Banksia uudestaan.

Tsürp kirjoitti...

Minulta jäi tuo kesken. Se oli piiitkä ja kuiva...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ehkä sitten vika on myös kirjassa eikä vain minussa, olen tuntenut syyllisyyttä lukemattomuudestani.

A.G. kirjoitti...

Ei se ole kuiva. Tai no, alussa vähän, mutta kun sen yli taistelee niin kyllä se kannattaa. IMHO.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Täytyy muistaa tuo jos kirja tuntuu minustakin aluksi kuivalta. Ehkä pääsisin nyt ensimmäistä sivua pitemmälle.

Nobelstraat kirjoitti...

Enemmän minua pelottaisi nakkikiskalla vaikka Jyväskylässä tai Oulussa kuin Helsingin kaduilla. Kaikkein eniten minua pelottaisi jossain tosi pikkupikku kaupungissa, olen sellaisessa vähän aikaa asunut, ja jouduin ilta-aikaan aggressiivisten lähestymisten kohteeksi useammin kuin muualla Suomessa yhteensä koko tähän astisessa elämässä.

Helsinki on turvallinen kaupunki. Ei tarvii pelätä. :)

Nobelstraat kirjoitti...

Onnea työnhaun kanssa! :)

Haluaisitko muuten kirjoittaa blogissasi työnhauistasi? Esimerkiksi sitten, jos pääset haastatteluihin, persoonallisuustesteihin tms. Kiinnostaa, kun itselläkin jossain vaiheessa edessä ensimmäinen kerta "oikean työpaikan" hakemisessa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ehkä eniten pelkään Helsingissä eksymistä. Ylipäätään yöllä liikkuminen on vähän pelottavaa.
Kirjoitan kyllä työnhausta sitten kun on jotain kirjoitettavaa. Onnistuin unohtamaan parin työpaikan viimeisen hakupäivän, ei sitten tullut niitä haettua. Täytyy varmaan aloittaa se kunnolla tammikuussa.

Blog Widget by LinkWithin