Joskus käy niin kuin kävi viime viikolla ja yhdellä elävän mallin tunnilla Hollannissa: kuva syntyy kuin itsestään ja pääsen tilaan, jossa millään muulla ei ole väliä ja lopputulos yllättää itsenikin. Ja tunne on uskomaton, ehkä paras tuntemani, jonkinlaista onnistumisen riemua. Joskus taas käy toisin. Kynä ei tottele kättä ja käsi ei tottele päätä ja tuloksena on äärimmäisen turhautumisen jälkeen jotain alla olevan kaltaista. Siitä piti tulla kauniin värinen tausta kirjani kanteen...