3.1.2007








Joulu oli mukava ja aika perinteinen, lähinnä vain söin ja lepäsin (siihen nähden ihme että paino lisääntyi vain kilon, sekään ei haittaa kun olen melkein seitsemän kiloa kevyempi kuin vuosi sitten). Siskoni ja hänen miehensä tulivat käymään aatonaattona ja lähtivät joulupäivän aamuna, yleensä he ovat olleet alkujoulun miehen sukulaisissa. Kävimme pienellä kävelyllä ja autolla haudoilla, olemme jatkaneet isäni sukulaisten muistamista senkin jälkeen kun isäni muutti pois. Äitini suku on haudattu muualle, niitä hautoja en ole montaa kertaa nähnyt. Sitten söimme ja saunoimme ja jaoimme lahjat, äidille tekemäni lukuhihat olivat aivan sopivan kokoiset, siskon ja miehensä pääkallopipot saattavat jäädä käyttämättä. Minä sain kolme lahjaa, jotka olivat juuri sellaisia kuin olisin toivonut jos olisin kehdannut esittää toivomuksia. Äidin digiboksi toimii jotenkin ja on oikeanlainen. Illalla pelasimme korttia ja äitini vaati että jouluaattona pitää valvoa ainakin puoleen yöhön. Mukava perhejoulu siis.
Tapaninpäivänä minun piti mennä vanhaan kotipihaani juhliin. Viime vuonna järjestettiin ensimmäiset juhlat pihassa kasvaneille ja ehkä poismuuttaneille, suuren suosion innostamana tänä vuonna järjestettiin uudet juhlat, jotka eivät onnistuneet niin hyvin. Kokoonkutsuja ei osallistunut varsinaisten juhlien järjestämiseen eikä järjestäjillä ollut yhteystietoja, lopputuloksena oli se että kun juhlien piti alkaa kolmelta paikalla oli lisäkseni neljä lapsuudenystävääni. Söimme ja juttelimme tulevaisuudesta ja menneisyydestä ja siitä mitä tutuille oli tapahtunut (kahden kanssa olin samalla luokalla ala-asteelta yläasteen loppuun, sitten menin onnekseni toiseen lukioon ja sain omia ystäviä). En tiedä mistä kertoo se että neljä viidestä paikalla olleesta on opiskellut käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa (muut paitsi minä ovat artesaaneja), viides, ainoa miespuolinen, taas sosiaalialaa. Ja kaikkien vanhemmat ovat akateemisia. Jossain vaiheessa päätimme lopettaa juhlat kun muitakaan ei tullut. Siivotessamme paikalle alkoi sitten tietysti ilmestymään väkeä syyllistämään järjestäjiä siitä että he olivat hoitaneet viestinnän huonosti ja että totta kai heidän pitäisi tietää että se ja se tyyppi tulee aina vasta aikaisintaan kymmeneltä. Minä tympäännyin ja käyttäydyin joko rohkeasti (ottaen huomioon sen etten teini-iässä ikinä saanut sanottua vastaan ko. tyypille) tai vähän hölmösti ja lähdin kotiin.
Perjantaina matkustimme äitini kanssa siskoni luo pohjoiseen Keski-Suomeen. Minä en viihtyisi sellaisessa pikkukaupungissa mutta siskoni ilmeisesti viihtyy, hän puhuukin niin kuin paikkakuntalaiset (viimeinen lisä taitaa olla täytesana het, joka kuulostaa hauskalta). Ihailimme ruokailuryhmää, jonka hän teki päättötyönään (siskonikin on artesaani) ja katsoimme pari jaksoa hänen suosikkianimeaan, johon hän suhtautuu ehkä hieman fanaattisesti ja jonka voi ehkä arvata yhdestä joulukuvasta.

Uusi vuosi oli taas aika ankea, tosin ei yhtä ankea kuin viime vuonna (silloin säikyin ilotulituksia). Minun piti olla juhlimassa Helsingissä, sen sijaan podin äidin luona luulotautia. Hänellä oli aika ikävä mahatauti ja pitkään asiaa mietittyäni päädyin perumaan hotellihuoneeni ja suunnitelmani. Uusien ihmisten tapaaminen hermostuttavassa tilanteessa olisi ollut aivan tarpeeksi pelottavaa ilman jatkuvaa pelkoa siitä että tauti iskee minuunkin, pitkistä junamatkoista puhumattakaan. Aattona tunsin itseni aika tyhmäksi ja terveeksi. Ehkä olen sellainen ihminen joka ei osaa nauttia uudesta vuodesta?

Arkeen palaaminen tuntuu taas vaikealta ja pelottavalta. Nukuin viime yönä huonosti ja heräsin kolmelta painajaiseen, jossa oli kummituksia, ja minun piti lukea vähän aikaa että sain rauhoituttua. Tänään pitää käydä näyttämässä todistuksiani työvoimatoimistossa, muuten voisin levätä.

2 kommenttia:

Peggy G. kirjoitti...

Haa, näenkö tuossa yhdessä joulukuvassa rasiallisen vihreitä kuulia! Nam!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Näet oikein :) Ne ovat kyllä hyviä, vaikka eivät varsinaisesti suosikkejani. Melkein mikä tahansa makea kelpaa kyllä minulle, kunhan siinä ei ole kookosta tai kirsikkaa (varsinkaan kokonaisena viinaan säilöttynä). Tumma suklaakin vähän tökkii nykyään, siitä tulee huono olo (pidin siitä joskus muinoin ennen kuin se oli trendikästä, noloa jos muoti vaikuttaa makutottumuksiini noin). Vihreät kuulat on tarkoitettu lähinnä siskorukalleni, jolla on paha laktoosi-intoleranssi, joulukarkkien hankkiminen on vähän hankalaa. Minä taidan pitää ehkä enemmän etualan kulhossa olevista belgialaisten simpukkasuklaiden tapaan tehdyistä merihevosista, joiden täyte maistuu mansikalta ja kahvilta ja parilta muulta jutulta.

Blog Widget by LinkWithin