14.1.2007

Minun piti tavata tänään eräs ystäväni, mutta päätimme lykätä sitä ensi viikkoon. Kun muitakaan suunnitelmia ei ollut, niin oli hyvä tilaisuus pakottaa itseni vesijumppaan pitkästä aikaa. Onneksi menin, ohjaaja oli hyvä (näytti ja selitti liikkeet niin selvästi että huononäköinenkin tajusi ja puhui tarpeeksi kovalla äänellä. Eikä kertonut liikaa puujalkavitsejä). Nyt on mukava olo.

Eilen taas oli mukavan sosiaalista, normaalin lauantaikävelyn lisäksi (on niin hauskaa kun lähellä asuu mukava ihminen, jonka kanssa voi käydä kävelyillä, yksin en saisi lähdettyä) sain postissa ja lankakaupassa hyvää palvelua ja tunsin itseni näkyväksi ja arvostetuksi.

Näyttää pahasti siltä että neulomisesta on tullut minulle harrastus. Ainakin joksikin aikaa, luovuuteni tuntuu nyt suuntautuneen sellaiseen. Vuosi sitten se halusi vain ottaa valokuvia. Ehkä minun ei pitäisi kauheasti masentua siitä, etten saa nykyään piirrettyä juurikaan (vapaa-ajalla ja muuta kuin niitä outoja elukoita), puuhailen kuitenkin kaikenlaista muuta luovaa.

4 kommenttia:

orangeseeds kirjoitti...

Minusta sinulla on varsin hyvä asenne tuohon treffailuun. Mielestäni on vähintäänkin kohtuullinen vaatimus treffailun jatkamiselle, että toissen seura innostaa mielelään enemmän kuin yksinoleminen. Voihan tietysti olla, että olet tavallista solitaarisempi ihminen, mutta siltikään en näe mitään syytä tinkiä tuosta pienestä vaatimuksesta. Sittenhän sitä tapailisi toista vaan sen takia että jotakuta täytyisi tapailla. Kyllä minusta toisia tapaillaan juuri seuran kiinnostavuuden takia.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Niin minäkin olen ajatellut että toisen seuran pitäisi voittaa yksinolo. Mutta en tiedä, ehkä parisuhde on jollakin tavalla niin paljon parempi kuin yksinolo ja minä en vain voi tietää sitä ja sen takia kestää toisen ei niin kiinnostavan seurankin?

zache_ kirjoitti...

Mutta en tiedä, ehkä parisuhde on jollakin tavalla niin paljon parempi kuin yksinolo ... ja sen takia kestää toisen ei niin kiinnostavan seurankin?

En nyt löisi vetoa tuon puolesta.

Tosin riippunee aika lailla siitä kuinka tiiviin parisuhteen haluaa. Jos parisuhde ei häiritse yksinoloa niin mitäpä väliä sillä on onko toinen osapuoli täydellinen kumppani vai ihan ok seuraa jonka kanssa tehdä juttuja joita ei voi tehdä yksin.

orange seeds kirjoitti...

Naah. Minä en kyllä usko mihinkään parisuhteen absoluuttiseen ihanuuteen, tai siihen että parisuhde kuin parisuhde olisi yksinoloa parempi. Ei se siinä tapauksessa minusta ainakaan kannatta, jos se on sitä että joutuu "kestämään toisen ei-niin-kiinnostavaa seuraa":) Itse en ainakaan pitäisi sitä sen arvoisena. Itse ajattelen, että parisuhteesen lähtemiseksi sen toisen pitää olla sellainen, etten kertakaikkiaan kestä ilman hänen seuraansa, että yksinollessani minulla on suorastaan hirvittävä ellei pakottava halu olla hänen seurassaan. (Näin siis ainakin siinä vaiheessa kun ollaan juuir ihastuttu/rakastuttu. Vaatimukset lienevät kovat, mutta silti olen pariutunut. Ja kieltämättä aiemmin olen vähäisemmistäkin syistä ihmisiä deittallut, ne jutut vaan eivät ole olleet pitkäikäsiä.

Blog Widget by LinkWithin