12.2.2007

Tästäkin näyttää tulevan hukattu päivä. Pakotin itseni heräämään kuudelta, vaikka olisin ehkä pystynyt nukkumaan pidempäänkin. En oikein tiedä miksi en olisi voinut jatkaa uniani, se olisi tehnyt hyvää. Nyt olen väsynyt enkä haluaisi tehdä muuta kuin neuloa sukkaa. Tarkoituksenani oli tänään kävellä kirjastoon hakemaan yhtä varausta, suunnitelman heikkous on se ettei kirjasta ole tullut noutoilmoitusta. Varaan sen verran paljon (tämän vuoden aika 16, mukana kyllä levyjäkin. En kyllä tiedä onko se erityisen paljon) kirjoja kirjastosta että olen oppinut milloin noutoilmoitukset tulevat yleensä sähköpostiin, ainakin kahdeltatoista ja kahdelta, ehkä sulkemisaikaan asti parin tunnin välein.
Taidan syödä nyt lounasta, sen jälkeen pakotan itseni tekemään hyödyllisiä juttuja vaikka vain viiden minuutin ajan.

Hauskaa, päivän mietelauseena luetaan runoja kirjasta, jonka olen aikoinaan taittanut (eikä tainnut, mitä lienen tarkoittanut). Kannen teki siskoni.

Lisäys neljältä: kävin kirjastossa kuitenkin kun oli vielä valoisaa. Kymmenen minuuttia kotiinpaluun jälkeen sähköpostiin tuli se noutoilmoitus. Onpa ainakin joku syy käydä huomennakin kävelyllä.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin