Kevätvaatteet tuntuvat vähän kummallisilta. Viimevuotiset ihanat vihreät kengät kyllä edelleen ihanat. Täällä ei ole vielä ehkä tarpeeksi kevät niille, paikoitellen kadut ovat vielä jäätiköitä. Eilen iltakävelyllä Tristiksen kanssa en tajunnut laittaa hanskoja käteen, puolen tunnin (noin) kävelyn jälkeisen pihalla seisoskelun ja juttelun jälkeen käteni olivat niin kohmeessa etteivät sormeni totelleet toiveitani. Kävelyllä oli mukavaa taas, reitti vei vähän eri suuntaan kuin yleensä, suunta valikoitui ilman tietoista valintaa. Tai ainakaan minä en sitä määrännyt. Tuollainen on parasta kävelyä, päämäärätöntä vaeltelua ja juttelua hyvässä seurassa.

Yksi noloista salaisuuksistani on ollut etten oikein osaa pumpata ilmaa pyöränkumeihin. Tänään se onnistui, ehkä uuden ja toimivan pumpun ansiosta. Odotin että pyöräily pitkän tauon jälkeen olisi tuntunut jotenkin erikoiselta mutta ei se tietenkään tuntunut, muuta kuin hauskalta.
Ylittäessäni tien vallannutta melkein jokea muiden pyöräilijöiden perässä alkoi päässäni soimaan yllättäen Partisaanimarssi.
Jossain vaiheessa pyöräretkeäni säikähdin, tajusin ettei minulla ollut mitään muistikuvia siitä kun perjantaina raahasin pyörän ulos kellarista. Muistan kyllä pyörävaraston ja lukon avaamisen mutta en kellarista ulos johtavia jyrkkiä portaita. Vähän pelottavaa mutta ehkä ajattelin jotain niin mielenkiintoista etten ehtinyt kiinnittämään huomiota portaisiin.