24.3.2007

Kyllästyttää olla koko ajan näin kauhean väsynyt. Tämäkin päivä on mennyt aika hukkaan, minun piti siivota aamulla ja tehdä kunnon ruokaa, siivottua kyllä sain mutta vasta iltapäivällä, haahuiltuani monta tuntia. Ehkä huomenna olen sen verran pirteä että saisin tehtyä makaronilaatikkoa, siitä riittäisi moneksi tunniksi syötävää.
Pitäisi varmaan tehdä jotain väsymyksen karistamiseksi. En viitsisi syödä rautaa ilman hemoglobiinin mittauttamista mutta se tuntuu liian hankalalta tällä hetkellä. Ulkoilla pitäisi enemmän, ehkä saan ensi viikolla käytyä uimahallissakin. Ja nukkumaan pitäisi mennä ennen yhtätoista vaikka se tuntuukin vähän tylsältä ja epäreilulta, normaaleille ihmisille se ei ole mikään myöhäinen ajankohta. En tiedä miten pääsisin eroon tavastani herätä viideltä, tänään sentään torkuin seitsemään mutta se ei juuri virkistänyt.

Olen taas vajoamassa apatiaan. Olen tällä viikolla tehnyt töitä, ne sujuvat kyllä ja tekevät hyvää, mutta työnhaku on jäänyt. En edes jaksa välittää siitä. Isäni soitti eilen (ja montaa kertaa tällä viikolla), hän oli kauhean innostunut uudesta ideastaan, johon liittyy ainakin verkkokauppa. Hän haluaa että minä, hän, siskoni ja serkkuni, joka on myös medianomi mutta suuntautunut enemmän tekniseen puoleen, tekisimme yhteistyötä. Meillä olisi kyllä aika paljon kaikenlaista osaamista mutta jotenkin en osaa kauheasti innostua siitäkään. Minua pelottaa kun kaikki läheiseni tuntuvat uskovan minuun ja kykyihini ja itse olen aivan hukassa. Miten he voivat olla niin varmoja siitä että löydän töitä ja että kaikki selviää?

Vaikka minusta ei nyt tullutkaan yrittäjää, on siskoni minua rohkeampi (ja myös aivan erilaisessa elämäntilanteessa). Hän on saanut tehtyä kotisivunsa ja luvallaan linkitän: Siskoni, aika hyvä kuvantekijä. Siskoni on myös hyvä kirjoittamaan, luin vähän aikaa sitten yhtä hänen tarinanpätkäänsä. Niissä on vain se ongelma, että lupaavista aluista ei yleensä tule lupaavia kokonaisia tarinoita enkä ikinä tiedä mitä lopulta tapahtuu.

8 kommenttia:

Nobelstraat kirjoitti...

Hei hei, eipäs tyrmätä tilannetta saman tien. Toihan on ihan ihanteellinen tilanne. Jo pelkästään se, että isäsi on yrittäjä (eikö se niin ollut?), ja serkkusi on myös medianomi, ja vielä teknisempään puoleen suuntautunut, tekee valtavan edun. Teillähän on siinä melkein yritys kasassa jo.

Sinä ja serkkusi hoidatte taiteellisen puolen, sinulla on hallussa perinteiset työvälineet ja serkullasi multimedia (oletan, että tekninen tarkoittaa sitä). Isäsi pystyy oman yritystoimintansa kautta neuvomaan/ suoraan auttamaan teitä yritystoiminnan yleisissä hallinnollisissa ja taloudellisissa asioissa, ja lisäksi hänellä saattaa olla hyviä kontakteja, joita voitte käyttää.

Siis jos mulla olis noin hyvät lähtökohdat yritykselle, niin en perustaisi yritystä. Olisin nimittäin jo perustanut sen aikoja sitten. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Sinä et taidakaan olla ihminen jolle ajatus yrityksen perustamisesta aiheuttaa unettomuutta ja painajaisia arvonlisäverosta :)
En todellakaan tyrmännyt ajatusta saman tien, päinvastoin ajattelin sitä pitkään mutta olen samaa mieltä starttirahamiehen kanssa, minusta ei ole vielä yrittäjäksi. Taitoni ehkä riittävät vaikka niitäkin pitäisi kartuttaa, suurin ongelma on kuitenkin persoonallisuuteni. En usko että mielenterveyteni kestäisi sitä, enkä tiedä miten voisin tehdä itsestäni vahvemman.

Anonyymi kirjoitti...

Ja tämänkö pitäisi olla joku 'masennusblogi'? Phah, tyypillä on perhe joka hoitaa kaikki systeemit yms., olisi edes jotain oikeita hankaluuksia näiden haihatusten sijaan.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Onko joku joskus väittänyt että tämä olisi masennusblogi? Turhanpäiväinen angstiblogi kyllä, mutta masennuksesta en ole kyllä puhunut. Toisaalta ainakin omasta mielestäni työttömyyteni on aivan oikea ongelma, varsinkin kun isäni synergia-ideat tuskin pystyvät työllistämään minua (aikaisemmin olemme tehneet muun muassa runokalentereita jotka olivat kyllä hienoja mutta eivät tainneet tienata kuluja takaisin).
Minä toivon että sinulla sentään olisi oikeita hankaluuksia, kun näytät niistä niin nauttivan. Tämä kuitenkin sattuu olemaan elämääni joten en niitä itselleni kauheasti haluaisi.

zache_ kirjoitti...

Ja tietty tämän tekisi myös suht huonoksi masennusblogiksi myös se, että olet optimisti :)

Nobelstraat kirjoitti...

Niin, en ole ehkä ihminen, jolle tulle painajaisia yrityksen perustamisen ajattelemisesta, mutta se johtuu lähinnä siitä, että enemmän mulle tulee painajaisia palkkatyöstä. Kun nimittäin olen opinnoissani lukenut paljon juuri erilaisia henkilöstöjuttuja ja muita, ja oppinut millaista semifasistisia järjestelmiä nykyään käytetään ihan yleisesti.

Sen takia luulen, ihan rehellisesti ja tosissani, että sinäkin olisit luultavasti onnellisempi joko yrittäjänä tai edes työntekijänä pienessä yrityksessä, kuin työntekijänä jossain massiivisessa yrityksessä.

Nykyisin suurin osa niistä johtamisopeista ja -järjestelmistä, _jotka otetaan yrityksissä käyttöön_, perustuvat kaiken koko aikaiseen mittaamiseen. Esimerkiksi, jos olisit jossain megayrityksessä graafisissa tehtävissä, niin suoritustasi luultavasti mitattaisiin viikoittain tai kuukausittain erilaisilla mittareilla, esim. "toimii yhteistyössä viestintähenkilöstön kanssa", "toimii yhteistyössä taloushenkilöstön kanssa", "osoittaa luovuutta", "osoittaa ydinliiketoiminnan ymmärtämystä".

Mittarit kuulostavat vähän omituisilta, joten annapa kun suomennan ne:
yhteistyö= et pyydä, et kritisoi etkä ehdota omia juttujasi

luovuus= ilmaiset graafisesti sen kuvan, mikä jollain viestintäjohtajalla on päässä

liiketoiminnan ymmärtämys= tuotat riittävästi voittoa firmalle, osaat tehdä liikevoittoa tuottavaa grafiikkaa

Eli niillä mittareilla mitataan, oletko riittävästi robotti, joka tuottaa juuri tasan yksi yhteen sen tuloksen kuin joku viestintäjohtaja ja talousjohtaja ovat palaverissaan päättäneet. Jos mittarisi näyttäisivät epäonnistumista, siis todellisuudessa ei epäonnistumista työssäsi, vaan ainoastaan epäonnistumista parin tyypin miellyttämistä, niin suhteellisen pian alkaisivat esimies-alainen-keskusteluissa mietinnät siitä, että oletko nyt tarpeeksi motivoitunut ja haluatko tosissasi jatkaa tässä firmassa.

Tämä on ehkä asteen verran kärjistetty kuvaus, koska tietenkin asioihin vaikuttaa myös mm. se, kuinka paljon pystyy kyynärpäätekniikalla taistelemaan itseään läpi. Mutta ei se taida kuulostaa sen kivemmalta, vai? Siksi en tosiaan suosittele, että ainakaan hakisit mihinkään isoon firmaan.

Tiedätkö mikä on kaikkein kamalinta? Jos minä saisin koulutusta vastaavan työpaikan, niin se olisi juurikin näpertää jollekin talousjohtajalle kaikenlaisia henkilöstön piiskaus ym. hitleröinti-järjestelmiä. ://

Anonyymi kirjoitti...

No joo, mistäpä mitä sen tarkemmin tietäisin mutta aika hyvältä vaihtoehdolta tuo yritysjuttu kuulostaa etenkin kun on sukuakin noin paljon mukana. Toisaalta suurkapitalistit tykkäävät katsella kun pienet ihmiset ja heidän yrityksensä palavat loppuun kuin kipinät kapitalismin raa'oilla markkinoilla.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Zache, hyvä jos jonkun muunkin mielestä olen optimistinen, läheiseni tuntuvat pitävän minua jotenkin synkkänä kun aina varaudun pahimpaankin vaihtoehtoon. Huonoksi masennusblogiksi tämän tekee myös se että en ole varsinaisesti masentunut, vain väsynyt ja angstinen (mitä oikea masennus sitten onkaan?).

Nobelstraat, olet varmasti oikeassa, en todellakaan haluaisi työskennellä kauhean suuressa firmassa, ne paikat joihin olen hakenut ovat olleet aika pieniä. Nuo mittarit kuulostavat kyllä aika masentavilta.

Anonyymi, pystyn kyllä tekemään yhteistyötä sukulaisteni kanssa ilman yritystäkin. Se olisi kyllä ihan hyvä vaihtoehto, jos en olisi näin surkea, ystävällisen starttirahamiehenkin kanssa jutellessani aloin melkein itkemään. Osaan kyllä työni mutta muuten olen aika toistaitoinen, en tiedä olisiko minusta työskentelemään missään yrityksessäkään. Tuossa oman yrityksen perustamisessa on vain se ongelma että yritykselle tulee kuluja vaikkei tuloja olisikaan, esim. eläkevakuutusmaksuja saattaisi joutua maksamaan kolmisen tonnia vuodessa (siihen sisältyy aloittelevan yrittäjän alennus), muista kuluista puhumattakaan.
Välillä kyllä tuntuu ettei minusta ole mihinkään.

Blog Widget by LinkWithin