Takkien ostaminen on ehkä vaateostoksista ikävintä, tai ehkä housut pääsevät lähelle sitä inhottavuutta. Niissä tulevat esiin vartaloni hankaluudet, housuissa paksut reidet ja ei ihan niin paksu vyötärö, takit taas helposti saavat minut näyttämään tynnyriltä tai ovat muuten hankalan mallisia. Helposti ostettavia asioita minulla on useita, neuletakkeja, toppeja, hameita, noita hankalia vain aivan pakolliset (omistan yhdet farkut kerrallaan, niin noloa kuin se ehkä onkin). Takkeja minulla on kyllä useampia, talvitakkejakin varmaan kolme mutta hyvin harva niistä on käyttökelpoinen. Keväällä pidettäväksi minulla on ollut vain oranssi R-Collectionin vetoketjuanorakkitakki, joka on ihan kätevä ulkoillessa mutta ei välttämättä kaupungilla liikuttaessa) ja sininen mokkatakki, jonka ostin kirpputorilta teininä ja jota ei voi pitää kiinni. Se kun sattuu olemaan ilmeisesti miehille tarkoitettu ja napitettuna jäykkä nahka tekee minusta hyvin tynnyrimäisen. Olen kyllä pari viimeistä vuotta yrittänyt löytää jotain sopivaa, mutta kauppojen valikoimat ovat tylsiä. Minunkin tyylini on kyllä aika tylsä, mutta ei samalla tavalla. Vaihtoehdot tuntuvat olevan joko tätimäisiä tai liian nuorekkaita ja urheilullisia, en itse koe olevani kumpaakaan. Väritkin ovat masentavia, lähinnä erilaisia epävärejä, siis beigeä ja sellaista.
Eilen lähdin taas yhdelle epätoivoiselle ostosretkelle. Aloitin kirpputoreista, niiltä löysin nuorempana aina takkini (olin kyllä siihen aikaan myös rakastunut 70-lukuilaisiin tekokuituihin). Löysin neljältä kirpparilta kuitenkin vain yhden koulukaverin, jota en ole nähnyt pitkään aikaan (olen vähän kateellinen hänelle siitä että hän vasta valmistuu) ja yhden kirjan, jonka ehkä voisi laittaa äitini syntymäpäivälahjan osaksi. Niitä jäi kyllä vielä käymättä, mutta minua alkoivat tympiä epämääräiset vaatteet ja äidit jotka veivät koko käytävän lastenvaunuineen ja joille ei tullut mieleen väistää vähän sivuun jos joku tuli heitä vastaan (en minä yleensä ärsyynny lapsiperheiden puuhista mutta noilla törmäsin useampaan naiseen, jotka laittoivat vaunut poikittain käytävälle katsoessaan itse myyntipöytiä. Ehkä se oli tahallista?). Siirryin siis keskustan tavallisiin kauppoihin.
Kuudennesta kaupasta löytyi jotain muuta kuin beigejä trenssejä tai pusakoita (sieltä löytyi kyllä niitäkin). En tiedä miksi kiinnostuin takista, mutta se oli ensimmäinen jota halusin sovittaa. Se ei saa minua näyttämään tynnyriltä, se ei ole täynnä jättimäisiä nappeja, siinä ei ole leveitä kauluksia (isorintaisia varoitellaan niistä, en ole ihan varma miksi), se ei ole liian pitkä eikä liian lyhyt. Se on ehkä vähän outo enkä tiedä onko se minun tyyliäni. Vyöllisyyskin tuntuu kummalliselta, olen vältellyt niitä siitä lähtien kun teininä tajusin olevani aivan kammottavan lihava ja että minun pitäisi peittää vyötäröni (ja kaikki muutkin ruumiinosat kaulasta polviin, tai nilkkoihin, harrastin säkkimäisiä hameita ja neuleita). Mutta ehkä en ole ikinä ollut niin kauhean näköinen että minun pitäisi pukeutua säkkeihin. Tai vaikka olisinkin niin en enää suostuisi.
Tuo takki on ehkä jotain sukua nuoruuteni oliivinvihreälle maiharitakille (joka asuu nykyään matkalaukussa kellarikomerossani), joka oli kotoisin kaverini taloyhtiön vaihtorilta. Se ei ehkä ole ihan hirvittävän asiallinen mutta työhaastatteluvaatteena voittaa kyllä sen oranssin anorakin. En ole kyllä varma olenko tyytyväinen ostokseeni, se olisi voinut olla huomattavasti halvempikin, mutta toisaalta inhosin niitä kaikkia halvempia takkeja (itselläni, jollekin muulle ne sopivat).
Mustasta vaatteesta on hankalaa ottaa kuvia. Käteni ovat noin hassusti etten näyttäisi leveältä mustalta möykyltä.
Tekstit
11 kommenttia:
Näytät kuvassa todella hoikalta. Vyöllisyys ei ainakaan näytä ollenkaan huonolta eikä takki todellakaaan ainakaan lihottavalta:)
Hiuksesi näyttävät myös vaaleammilta kuin muistan niiden olleen. Ei liene hiusten värjäys kyseessä?
Olin myös kirjoittamassa, että näytät todella hoikalta. Hauskoja nuo takin taskut.
Minustakin näytin yllättävän hoikalta tuossa (ja olen laihtunutkin ehkä kolme kiloa siitä kun Orange Seendsin tapasin). Ehkä se tuntui niin yllättävältä sen vanhan takin jälkeen, joka m-koossakin on aika säkkimäinen. Tuo uusi takki on kokoa 46, mikä tuntui aika hurjalta, mutta ilmeisesti italialaiset ovat kuusi kokoa suomalaisia pienempiä, tai niin kaupassa väitettiin (yllätyin myös siitä miten hyvää palvelua sain kaupassa, vaikka olin aika rähjäinen ja liike vähän pelottavahko ja myyjä kauhean trendikäs. Toisaalta olen saanut aina hyvää palvelua tuossa kaupassa, joka on iso oululainen yksityinen muotiliike Vima, sieltä olen ostanut El Naturalistanikin).
Hiusten väri on ihan luonnollinen, luulen että vaaleus johtuu auringosta ja tietokoneen kameran huonosta laadusta (en millään jaksanut ottaa jalustaa esille).
Uudessa MikroPC-lehdessä (Nro 4/2007) on juttua blogistasi Elämää ja iitetä -kolumnissa. Siinä viitataan Tarina saamattomasta ihmisestä juttuun.
Itselläni on yksi kamala musta talvitakki, joka saa minut näyttämään todella suurelta. Ei niinkään paksulta, mutta harteikkaalta ja miehiseltä. En tiedä mikä mielenhäiriö oli sitä ostaessa, mutta nyt tuntuu että se juurikin hartioista on koon verran liian iso. Monet vaattet on nykyään tarkoitettukin niin vartalon myötäisiksi, että sitä arastelee oikean koon ostamista, kun pitää sitä liian pienenä. Viime syksynä takkia hankkiessa hautasin nämä arkailut, ja sotin sen pienemmän koon, eikä se ollutkaan yhtään liian tiukka, vaan juuri sopiva ja sievä. Epäistuvissa vaatteissa voi tulla todella epämiellyttävällä tavalla itsetietoinen olo. Kannattaa siis tosiaan satsata hyvään.
Tuo näyttää todella hyvältä :)
Fanta
Kiva takki, hyvä väri, näyttää tosi hyvältä päälläsi! Itse olen niitä trenssi-ihmisiä.. minun ongelmani on se, että näen ihan LIIKAA sellaisia takkeja, joista pidän.. :( Haluaisin ostaa ne kaikki, mutta eihän sellainen vetele. Muutenkin kaapit tursuavat vaatetta.
Anonyymi, kiitos kun kerroit, piti käydä ostamassa lehti :)
Orange seeds, oikean kokoiset vaatteet ovat kyllä tärkeitä. Toivon että olisin tajunnut sen silloin teininäkin, voi olla että joku poika olisi kiinnittä nyt minuun huomiotakin jos en olisi pukeutunut kummallisiin säkkeihin. Silloin vain tunsin itseni niin kauhean lihavaksi, vaikka olin vähän laihempi kuin nykyään ja nyt en pidä itseäni mitenkään kamalan lihavana.
Fanta, kiitos, minäkin olen aika tyytyväinen siihen :)
Peggy, minusta trenssit jotenkin tuntuvat sellaisilta vaatteilta joita muut ihmiset käyttävät, ne ihmiset jotka tekevät myös asioita joita muut ihmiset tekevät kuten harrastavat seksiä ja käyttävät huulipunaa, missään noista ei tietysti ole vikaa mutta jotenkin ne eivät tunnu kuuluvan elämääni. Ehkä ne ovat liian aikuisia?
Niin, totta on se, että se trenssi ON vähän "aikuinen" vaate.. Minulle sellaiset vaatteet ovat vähän kuin suojakuori - niitä käyttää, koska haluaa olla rauhassa. Kun jatsaa sellaisissa kaupungilla, niin ei tule kaupustelijat myymään mitään, varsinkin kun yrittää näyttää oikein kiireiseltä ja kireältä. ;)
Jups, hyvältä näytttää takki.
Peggy, suojakuoressa on puolensa. Minä luulen että pelkään että ihmiset kuvittelevat minun olevan aikuinen ja niin näytän mielelläni nuoremmalta kuin olen. Masentavaa on se että oikeasti minun pitäisi olla aikuinen ja haluaisinkin olla.
Zache, taidan olla joidenkin vaatteiden (ja joiden päätösten) suhteen niin epävarma vieläkin että muiden hyväksyntä tuntuu hyvältä, olen osannut ostaa ihan itse hyväksyttävän takin :)
Lähetä kommentti