30.3.2007

Tästä päivästä tuli lopulta aika mukava (vaikka olenkin syönyt liikaa suklaata, ottaen huomioon sen etten edes kauheasti pidä siitä).

Työt eivät oikein sujuneet aamulla, onneksi työnantajani ei kai edes odota minun aloittavan töitä ennen huhtikuuta. Täytyy kuitenkin tehdä töitä viikonloppunakin, yritän saada työn aika valmiiksi ennen kuin lähden pääsiäislomalle (niin että voin hyvällä omalla tunnolla olla poissa viikon verran). Työhön liittyy yllättäviä ongelmia, joiden ratkaiseminen vaatii vastauksia oudoilta tahoilta, huomasin myös että on yllättävän vaikeaa taittaa kirjaa, joka on kirjoitettu kielellä jota en ymmärrä. Asiaa ei auta se että kieleen kuuluu erikoisia kirjaimia, joita ei kaikista fonteista löydy ja toisaalta fontin pitäisi olla samanlainen kuin se mitä käytetään siellä maassa jonne tuo kirja on tarkoitettu (ei voi asiaa epäselvemmin ilmaista).

Iltapäivällä olikin sitten hauskempaa. Kävin yhden Tolkien-foorumin miitissä, jonne houkuttelin mukaan ystävänikin, joka on sinne rekisteröitynyt mutta kaikkea muuta kuin aktiivinen. Kävimme kahvilla (sellaisen kahvilan löytäminen josta viisi henkeä löytäisi pöydän osoittautui aika vaikeaksi) ja sitten Hulluilla päivillä . arvostelemassa muotoilua (yksi porukastamme opiskelee arkkitehtuuria ja minulla on paljon mielipiteitä, jos ei asiantuntemusta) ja ostamassa herkkuja (vuohen gruyerea minun tapauksessani). Puhuimme kaikesta mahdollisesta, joskin keskustelun aiheet kääntyivät aina synkkyyteen, hautajaisiin, maailmanloppuun, sirkkelin tuhoamiin sormenpäihin. Hauskaa oli silti.

2 kommenttia:

anu kirjoitti...

Hyvänen aika! Etkö siis pidä suklaasta yleensä, vai oliko sinulla vain sattumoisin joatin ei niin hyvää suklaata kotona?
(tärkeä asia:))

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kyllä minä pidän suklaasta, pidän melkein kaikesta makeasta (kunhan siinä ei ole kookosta, kammoan sitä melkein yhtä paljon kuin sipulia). En vain erityisesti himoitse sitä ja syön paljon mieluummin vaikka jäätelöä. Suklaa ei vaikuta minuun mitenkään erityisesti, ainakaan niin kuin sen kuvaillaan vaikuttavan naisiin.

Blog Widget by LinkWithin