20.4.2007


Eilen tapahtui jotain kummallista. Ehkä se liittyi siihen että hyväksyin kunnolla sen etten ole ihan elämäni kunnossa, ehkä se jotenkin vapautti minut siitä syyllisyydestä, joka tulee siitä etten saa oltua koko päivää hyödyllinen ja stressatessani sitä koko päivä menee ohi. Kuitenkin innostuin illalla lähtemään pyöräretkelle, sellaiselle joita harrastin paljonkin nuorempana. Otin mukaan kartan ja päätin suunnan, linnuntietä noin kuuden kilometrin päässä olevan kaupunginosan. Tavoitteenani oli käydä siellä kaupassa ja pitää jäätelönsyöntitauko, vaikka sää olikin vähän viileä (ikävä kyllä minun pitää vähän lahjoa itseäni päästäkseni liikkeelle). Lähdin ajamaan suunnilleen oikeaan suuntaan, pysähdyin välillä lähikirjastossa, ja jatkoin outojen asuinalueiden läpi. Välillä jouduin oikealle maaseudulle, välillä melkein merenrannalle. En tiennyt että Oulussa on niin paljon omakotitaloja. Pysähdyksineen olin matkalla reilut pari tuntia (matkaa kertyi ehkä 16 kilometriä) ja nautin siitä.
Tänään heräsin taas liian aikaisin ja en tietenkään kauhean pirteänä mutta melkein hyvällä tuulella. Toivottavasti se kestää.

Eilen sain painosta vedoksen kirjastani. se näyttää toisaalta ihan hyvältä, toisaalta esim. kansi on liian pienen oloinen (sen säätäminen ei ollut vastuullani). Täytyy odottaa että isäni pala Australiasta ja kysyä mitä mieltä hän on. Jos kaikki menee hyvin niin kirja julkaistaan toukokuussa, se tuntuu oudolta. Jos joku sattuisi haluta ostamaan sen aikanaan niin olen sopinut jonkinlaisesta alennuksesta blogin lukijoille.

8 kommenttia:

HeidiR kirjoitti...

Minä ainakin haluan lukea tuon kirjan! :D

Ja suosittelen sinua tekemään samanlaisen kampanjan kuin Pasi Jääskeläinen.

http://pazi.vuodatus.net/blog/418060

Minä ainakin voisin laittaa blogiini sinun kirjasi mainoksen.

anu kirjoitti...

Minäkin voin kyllä ilomielin ko. kirjaa mainostaa ja mieluusti sen varmaan myös ostaisin mikäli vaan rahatilanne jossain vaiheessa sallii ylimääräiset ostokset.

Tuollaiset pyöräreissut ovat kyllä kivoja. Ja kuntoiltuakin tulee. Jos päädyt muuttamaan Turkuun, niin ehkäpä voisimme kesällä käydä esim. yhdistetyllä valokuvaus/pyöretkellä yhdessä?

Anonyymi kirjoitti...

Halukas ostaja ilmoittautuu :)

anu kirjoitti...

Tuon kuvan perusteella ainakin kirja on ihan hyvän näköinen.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon! Mahtoi tuntua hienolta, kun sait oman kirjasi käteesi:) Niiden kuvien perusteella, joita olen nähnyt (kotisivuillasi), olisin erittäin kiinnostunut ostamaan kirjan. Etenkin, jos toimitus ulkomaille ei ole ongelma. Mutta onnea vielä kerran!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Heidi, tuollainen mainoskampanja vaikuttaa hyvältä idealta, en kyllä tiedä olisiko minusta toteuttamaan sellaista. Oikeastaan koko kirjasta puhuminen tuntuu vähän hölmöltä, kun en kuitenkaan ole oikea kirjoittaja ja kirjakin tulee julkaistuksi vain isäni takia.

Orange seeds, pyörä/valokuvausretki kuulostaa hyvältä. Turku ei ole ihan sataprosenttisen varma, tosin tällä hetkellä ei ole muitakaan vaihtoehtoja. Ei sitä silti tiedä ikinä mitä tapahtuu.

Anonyymi, hauska kuulla :)

Tiina, se tuntui kyllä ihan hyvältä, tosin huomasin heti kolme aika pahaa mokaa, joista onneksi vain yksi on minun aiheuttamani ja sen korjaaminen ei tule yhtä kalliiksi kuin liian pienten kansien tai virheellisen takakansitekstin. Mutta muuten se näyttää siltä kuin pitääkin, mikä tietysti on mukavaa. Ulkomaille toimitus onnistunee, muistelen isäni lähettäneen jotain kirjoja ainakin Saksaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minakin haluaisin ostaa kirjan. Annatko viela ohjeita ja yhteystiedot minne voin lahetta omani.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Isäni on tekemässä jonkinlaista verkkokauppaa, josta minunkin kirjani voi aikanaan (jos se nyt valmistuu, vähän hirvittää nuo liian pienet kannet ja muut) ostaa. Laitan sitten linkin.

Blog Widget by LinkWithin