30.4.2007

Onneksi en tunne tarvetta harrastaa pakkojuhlimista, tänään en ole ollut juhlatuulella. Olen vieläkin väsyneempi kuin normaalisti, mikä ei tuntuisi mahdolliselta, ja alakuloinen. Kaikki tuntuu niin vaikealta ja hankalalta.
Kävin kaupungilla jonottamassa, Stockmannilla, Kelassa ja verotoimistossa, onneksi oli kirja mukana. Minulla oli suuria suunnitelmia, tämä päivä tuntui hyvältä verenluovutukseen, kun varastotkin näyttävät nettisivujen perusteella olevan vähissä. Epäonnistuin siinäkin (en pidä itseäni täysin epäonnistuneena ja selviän kyllä töistäni ihan hyvin mutta en kyllä tällä hetkellä ole mikään onnistujakaan. Minun pitäisi kirjoittaa kaksi työhakemustakin, jotka eivät vain millään synny. Aivoni eivät kykene kirjoittamaan sellaista tekstiä ja se tuntuu niin turhalta), hemoglobiinini oli juuri alle rajan. Olin varautunut siihen, se on aina ollut vähän alhaisen puoleinen mutta silti se tuntui pahalta. En myöskään saa nyt luovuttaa verta kolmeen kuukauteen.
Toisaalta olen niin järkyttävän väsynyt ettei minun kyllä kannata alentaa hemoglobiinia tieten tahtoen.

Muuttokaan ei edisty. Tänään sain tehtyä sentään sen verran että katsoin yhden firman yhteystietoja netistä. Heillä ei ole sähköpostiosoitetta joten kai minun pitää soittaa sinne. Pelottavaa. Asunnostakaan ei ole tietoa. Vähän hirvittää että olen kesäkuun lopussakin samassa tilanteessa.

Itkettääkin. Itsesäälistä varmaan.

On minulla sentään hyvää simaa ja oli kaksi tippaleipää ja hyviä kirjoja (nyt voin lukea vain sellaisia kirjoja joiden tiedän loppuvan onnellisesti. En uskalla enää kuunnella uutisiakaan) ja sain täksi viikoksi töitä, se on hauskaa. Kunhan vain piristyisin, tänään sain tehtyä töitä pari tuntia ja sitten en enää ymmärtänyt mitä olin tekemässä.
Ja sunnuntaina alkaa loma.

6 kommenttia:

Pekka Eskimo kirjoitti...

hauskaa vappua silti.

Mies Jyväskylästä kirjoitti...

En minäkään juuri vappua viettänyt. Kävin kävelemässä kaupungilla, ja sitten tuliin kotiin

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa vappua kaikesta huolimatta. Ontoilta sanoilta kuulostavat, mutta silti: muutto ja kaikki järjestyy kyllä. Jaksamista ahdistuksen kanssa! Haethan apua jos jaksaminen alkaa olla vaikeaa!

Anonyymi kirjoitti...

Olen blogisi lukija ja huolestun sinusta koko ajan enemmän. Unettomuus ja väsymys ovat vakavia merkkejä masennuksesta, kai olet tilannut ajan psykologille tms.? Jos tilanne pitkittyy, toipuminen voi viedä kauemmin. Tädilläni kävi niin, hän on pitkäaikaismasentunut eikä ole vuosiin pystynyt käymään töissä, enkä toivoisi sinulle käyvän siten. Arvosta itseäsi ja tilaa aika ammattiapuun, ei pidä vähätellä unettomuuden ja väsymyksen vakavuutta. Tilanne saattaa äkkiä pahentua jatkuttuaan pitkään tuollaisena, ja sitten toipuminen on vaikeampaa.

Toivottavasti en kuulosta ilkeältä tai ärsyttävältä, haluan vain auttaa ja olen huolissani sinusta, vaikken tunnekaan sinua.

Nobelstraat kirjoitti...

Vappu ja muut juhlapäivät tuntuvat aika omituisilta viettää kotona, tulee yksinäinen olo. Itsekin mietin eilen koko ajan, että pitäisikö lähteä johonkin, mutta en sitten jaksanut, kun oli krapula viikonlopulta (näin vanhoja kavereita ja mitäs muuta sellaisesta voisi tulla kuin kännit kaikille).

Niin kuitenkin, tarkoitan, että "juhlapäiväahdistus" yksin vietetystä juhlasta, oli sitten joulu tai juhannus, on varmasti tuttu monelle yksinasujalle.

Tuosta työtilanteesta yksi juttu. Minusta se ajatus teidän perheen/suvun yhteisestä projektista/yrityksestä kuulosti suorastaan kadehdittavan hienolta. :) Vai mitä olet itse ajatellut?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

kiitos näin jälkikäteen vapun toivotuksista ja huolestumisesta.
Anonyymi, ei minua ärsytä jos muut huolestuvat puolestani, olen vain itsekin niin huolestunut että mielelläni ajattelisin olevani vain luulosairas :) En tiedä lasketaanko univaikeuksiani unettomuudeksi, nukahtamisen kanssa minulla ei ole onneksi mitään ongelmia, en vain pysty nukkumaan tarpeeksi pitkään. Syytä voi olla valoisuudessakin, verhoni eivät juuri pimennä huonetta enkä viitsi hankkia tähän asuntoon enää mitään uutta.

Nobelstraat, voi olla että olen kauhean pessimistinen, mutta jotenkin en osaa odottaa mitään kauhean mullistavaa perheeni yhteistyöltä. Olemme tehneet sitä ennenkin, tuloksena oli ihan hienoja runokalentereita joiden myynti kattoi juuri ja juuri niistä aiheutuneet kulut, jos sitäkään.

Blog Widget by LinkWithin