Onneksi minulla ei ole mitään tarvetta antaa itsestäni kuvaa sellaisena nuorekkaana kaupunkilaissinkkuna joka ei muuta tee (tai ainakaan kirjoita muusta) kuin käy baareissa, shoppailee ja harrastaa seksiä, mielellään tuntemattomien kanssa (kerran törmäsin yhteen, jonka kirjoittaja ennalta-arvattavasti ihmetteli miten kukaan voi olla kiinnostunut jostain neulomisesta tai neuleblogeista, minusta hänen oma bloginsa useampine seksikumppaneineen, jotka olivat suureksi osaksi varattuja ja muine ihmissuhdesotkuineen oli aivan yhtä tylsä kuin varmaan hänestä ne neuleblogit. Toisaalta minusta eläinblogitkin, varsinkin sellaiset joissa eläimet "itse" kertovat kuulumisestaan, ovat epäkiinnostavia, pystyn silti näkemään miksi ne joitain kiinnostavat. Sama pätee tietysti tylsiin seksiseikkailuihinkin ja se etten itse satu olemaan kiinnostunut jostain ei tietysti tarkoita sitä siinä olisi jotain vikaa, paitsi ehkä siinä asenteessa että vain varattu mies on syyllinen, hänen kanssaan muhinoiva nainen on aivan syytön). Joka tapauksessa, kuten on varmaan monta kertaa tullut selväksi, minä en ole sellainen sinkku, en itse asiassa koe itseäni sinkuksi lainkaan (olen mieluummin vaikka naimaton).Kun en kerran ole sellainen sinkku niin minun ei tarvitse pelätä menettää uskottavuuteni tunnustaessani että jollain tavalla pidän suursiivouksista, sellaisista joissa käyn läpi kaikki komerot ja laatikot ja hankkiudun eroon tavaroista joista en pidä ja joita en tarvitse.
Osittain siivouksessa on kyse selviämiskeinosta, kun siivoan voin ajatella tekeväni jotain hyödyllistä ja minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä päättämättömyydestäni ja saamattomuudestani, siitä ettei työnhakuni ole edistynyt viime aikoina lainkaan ja kaikki tuntuu niin epävarmalta. En osaa edes päättää pyrinkö muuttamaan toukokuun ja kesäkuun vaihteessa vai vasta kuukautta myöhemmin. Luulen että tähtään tuohon.

Minusta tuntuu että liioittelen ja kuvittelen oireitani, varsinkin kun hyvin tiedän ettei minulla ole mitään kauheita ongelmia ja asiani ovat ihan hyvin. Silti en ole koko keväänä pystynyt rentoutumaan kunnolla, rinnassa on koko ajan puristava tunne ja itku ei tunnu olevan kaukana. Olen kuitenkin ihan toimintakelpoinen, vaikkakin hidas ja väsynyt. Eilen menin aikaisemmin nukkumaan mutta sitten heräsin viideltä enkä enää saanut unta. Ehkä minun pitäisi alkaa syömään allergialääkkeitä kun oireitakin on, ne ainakin väsyttävät sen verran että luulisi minun saavan nukuttua tarpeeksi. Toisaalta niiden kanssa olen niin väsynyt etten saa tehtyä yhtään mitään.

En kyllä tiedä voiko tätä tempaustani kutsua siivoukseksi, tähän mennessä olen saanut aikaan vain kaaosta. Eteiseen on ilmestynyt monta muovikassia joissa on eri paikkoihin meneviä tavaroita, lähinnä Pelastusarmeijalle (heillä on vastaanottolaatikko lähikaupan pihalla, Punainen risti taas on pitkän pyörämatkan päässä) ja paperinkeräykseen. Sain lopulta luovuttua joistain vaatteista jotka ovat muuten hyviä mutta kauhean epäpukevia (pyöreät kaula-aukot, varsinkaan pienet, eivät sovi minulle), yksi ihana toppi meni myyntiin huuto.netiin. Silti minulla on vielä suuri kokoelma t-paitoja, jotka eivät kelpaa muuhun kuin nukkumiseen mutta ovat niin muistorikkaita ettei niistä voi hankkiutua eroon, kuten vaikka paita Pulpin keikalta kymmenisen vuotta sitten. Ikkunalaudalleni on ilmestynyt muutama kasa kirjoja, joista pitäisi hankkiutua eroon, Bookmoochin kautta tai viedä ne divariin tai Pelastusarmeijalle. Muutamasta kirjasta voisi saada vähän rahaakin. Yritän tyhjentää ison kirjahyllyni että pääsisin siitä eroon. Hömppäpokkarini muuttivat pieneen lipastoon, jonka edelliset asukkaat, aikakauslehtikokoelmani, etsivät uutta kotia. Osa menee paperinkeräykseen, sisustuslehtiä, joita ostin pahimman ahdistukseni aikoihin (koska niissä ei ollut mitään ahdistavaa) ja tietokonelehtiä viime vuosituhannelta. Osa pitäisi varmaan säilyttää, pino erilaisia mökiltä pelastettuja lehtiä ja muuta antikvariaateista hankittu, niitä voi käyttää vaikka askarteluun jos ei muuhun. Mutta mitä ihmettä teen isolle kasalle englantilaisia 90-luvun loppupuolen musiikkilehtiä? Ne olivat aikoinaan aarteitani ja luin niitä monta kertaa, viimeisen kerran aika monta vuotta sitten. En enää haluaisi raahata niitä mukanani ja ne vievät kauheasti tilaakin. Tuntuisi kuitenkin julmalta heittää nuoruuteni vain roskiin. Kukaan ei niitä varmaan halua, eivät varmaan divaritkaan osta tuollaisia, tuskin Pelastusarmeijakaan. Onko kenelläkään hyviä ideoita?
Olen sellainen ihminen joka säilöö kaiken mahdollisen pahan päivän varalle ja pelkää katuvansa jos hankkiutuu jostain eroon. Yleensä en kuitenkaan edes muista omistaneeni jonkun tavaran sen hävittämisen jälkeen.