4.4.2007

Taidan toivoa että joku pelastaisi minut muutolta, mutta minun täytyy olla nyt aikuinen ja hoitaa kaikki itse. Viime muuttonikin kyllä tein melkein kokonaan yksin, mutta pystyin viemään uuteen asuntoon tavaroita hiljalleen niin että varsinaiselle muuttopäivälle jäivät vain huonekalut. Nyt pitää siirtyä yhden päivän aikana toiselle puolelle maata.
Minua pelottavat aina sellaiset tilanteet joita en voi hoitaa aivan itse ja olen riippuvainen muista.
Ja sellaiset tilanteet jotka ovat epävarmoja ja joissa pitää ottaa yhteyttä muihin ihmisiin. Ja joissa käy selvästi ilmi se miten epäkäytännöllinen ja lapsellinen olen. Olen kyllä muuttanut monta kertaa mutta pitemmillä matkoilla isäni on ollut kuskina ja hoitanut käytännön asiat, siis pakettiauton vuokran. En ole aiemmin katunut päätöstäni olla hankkimatta ajokorttia, mutta olisi aika kätevää jos voisin vain vuokrata pakettiauton ja vain ajaa sinne minne sitten muutankaan. Nyt minun pitää vuokrata auto ja kuski ja en tiedä miten kallista se on (tietääkö joku suunnilleen ja osaako joku suositella firmoja?).
Ja se asunnon löytäminen. En ole asunut yksityisellä, vain opiskelija-asunnoissa ja taidan olla aika tietämätön kaikista siihen liittyvistä jutuista.
Ja tietämättömyyteni jatkuu. Minun pitäisi uusia e-pillerireseptini ja en oikein tiedä missä se pitäisi tehdä. Tähän mennessä olen käynyt opiskelijaterveydenhuollossa ihan tavallisella lääkärillä, en tiedä onnistuuko se nyt lähimmässä terveyskeskuksessa. Ja vaikka onnistuisi niin en tiedä haluaisinko mennä omalääkärilleni, joka on nuorehko mies. Kun olen ollut yli viisi vuotta selibaatissa ja kun edellinen papa-koe kaksi vuotta sitten oli negatiivinen vai mikä se hyvä tulos onkaan, niin tarvitseekohan sitä tehdä nyt? Ärsyttää olla riippuvainen pillereistä. Yksityiseen gynekologiin minulla ei taida olla varaa.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sinä voit hyvin uusia sen e-pillerireseptin terveyskeskuksessa. Ja sano sille ajanvaraajalle, että haluaisit naislääkärille. Moni tekee niin! Olen itsekin tehnyt. Ei sinun ole käsittääkseni mikään pakko sille omalääkärille mennä tässä asiassa.

Mutta mutta.. itse en ole ollenkaan vakuuttunut siitä kannattaako pillereitä syödä, jos ei ole vakisuhteessa. Tietysti niistä on hyötyä, jos kärsii esim. endometrioosista tai epäsäännöllisistä kuukautisista. Tästä asiasta on tietysti olemassa monta "koulukuntaa" - moni ajattelee pillerin olevan vähän kuin vitamiini, eli helpostihan tuon nappaa joka aamu, vaikkei "tarvetta" olisikaan. Toiset taas välttävät turhalta tuntuvaa pillerin napostelua, jos siihen ei ole syytä. Minä kuulun tähän jälkimmäiseen koulukuntaan, vaikka samahan se oikeastaan on..

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En minäkään niitä huvikseni syö, en vain kestä kuukautisiani ilman pillereitä. Kipujen lisäksi ne ovat runsaat ja epäsäännölliset, pillerien kanssa elämä on niin paljon helpompaa.

HeidiR kirjoitti...

Ooh! Oletko muuttamassa?

Eilen ajattelinkin sinua, kun näin joutsenien lentävän Liminganlahdelle päin.

Huhtikuun lopulla olisi kiva käydä siellä. Miltä kuulostaa? :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa tutulta, siis tuo muuttohomma, ei nuo e-pillerit. :) Itsellä on myös muutto mahdollisesti edessä. Työkkäristähän pitäisi saada jotain muutto-avustusta jos on työpaikka tiedossa siellä toisessa päässä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Heidi, pitää muuttaa kun opiskelija-asunnossa ei saa asua ikuisuuksia :) Liminka kyllä kiinnostaisi.

Anonyymi, se olisikin kätevää että oli työpaikka tiedossa, se auttaisi kustannuksissa mutta ei valitettavasti ole. Lohduttavaa jo jollekin muullekin muuttaminen on vähän vaikeaa, tunnen itseni niin taitamattomaksi.
Löysin netistä yhden muuttofirman joka näyttää lohdullisen luotettavalta mutta myös kalliilta, täytyy kuitenkin pyytää tarjousta (luulen että minulla olisi varaa maksaa joku kuutisen sataa tai vähän enemmän, varsinkin jos saan lainaksi rahaa vanhemmilta ja käytän luottokorttia, en vain tiedä riittääkö se ja sitten vielä vuokraennakot ja muut).

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Me vuokrattiin muuttoa varten läheiseltä huoltoasemalta pakettiauto. Siinä oli joku vuorokausivuokra, oisko ollu 25 euroo??? ja lisäksi kilometrikorvaus jonkun sentin kilometriltä. Lisäksi piti ostaa tankki täyteen (oli siis jo ennestään täynnä) Meillä oli lyhyt muuttomatka joten halpa kierros oli. Mutta sitä en tiedä saisiko sieltä miehiä kuskiksi ja kantoapuun?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se kuski siinä onkin hankalin, pelkän auton vuokraaminen olisi helppoa (jostain sellaisesta paikasta, jonne auton voi jättää muuttokaupungissakin). Taitaa olla vähän liian myöhäistä alkaa hankkimaan ajokorttia tässä vaiheessa :)

Anonyymi kirjoitti...

Itse varasin eilen muuttoauton kuskilla. Hinnaksi rapsahti 50e tunti. Ja tässä tapauksessa ei tule kilometrilisiä, koska matka on lyhyt. Pidemmissä matkoissa todennäköisesti tulee.

Kyselin parista lafkasta, ja hinnat oli 40-60 euroa tunti. Näin siis Joensuussa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Jos täällä hinnat ovat samoissa luokissa niin ehkä minulla olisi varaa, tuo välimatka on kyllä kammottavan pitkä, yhteen suuntaankin menee melkein koko päivä (mistä tulee uusi angstin aihe, miten saan avaimet, mutta ehkä joku paikkakunnalla asuva sukulainen voi ne hakea).
Harmi ettei voi muuttaa ajatusten voimalla :)

anu kirjoitti...

Kun muutimme Jyväskylästä Turkuun oli vuokrattava auto ja kuski. Kuskille maksettiin tuntipalkkaa kantamisesta mutta ei ajosta. Ajosta meni kilometrikorvaukset. Tuntipalkkaa kuskille kertyi kolmelta tunnilta ja kilometrikorvauksia noin 400e. Kokonaisumma oli siis noin 550e. Oulusta etelään se taitaa valitettavasti tulla kalliimmaksi, kun kilometrejä on enemmän ja se kilsahinta taitaa tupata olemaan noin 1e/km. Toki jos auto on pienempi, niin tulee ehkä halvemmaksi. Jos jollain avuliaalla tutulla olisi pakettiauto, niin pääsisit luultavasti hieman halvemmalla. Sellaisia tuttuja vaan ei valitettavasti ihan joka kiven alta löydy.

Asunnon etsimisessä paikkakunnan sunnutain lehti on mielestäni ylittämätön apu. Olemma aina vuokranneet yksityiseltä ja hyvin on sujunut. Ainoa hankaluus on siinä, että asuntoa pitäisi tietty päästä katsomaan, mutta ehkäpä etelässä asuvat perheenjäsenesi voisivat auttaa sinua siinä asiassa. Vuokranvälitysfirmassa asioiminen tietysti helpottaa. Välitysmaksu otetaan nykyään vuokranantakalta, joten vuokralaisen täytyy maksaa vain rekisteröitysmismaksu firmalle. Joku iso putiikki kuten huoneistokeskus on aikas luotettava ja nopeakin asunnon löytäjä.

Saako taas udella mikä tämä eteläinen muuttokaupunki nyt sitten tulee olemaan ja koska muutto tapahtuu? (liputan tietty Turun puolesta:)

anu kirjoitti...

Ai niin. Ja muutto firmoja löytää aika hyvin laittamalla googleen hakusanaksi esim. muuttoauto + oulu. Niin minä tein jyväskylässä. Sitten vaan soittelin löytyneisiin firmoihin ja kyselin hintoja.

-TC- kirjoitti...

Satuin vilkaisemaan blogiasi, ja en tiedä, kaipaatko nyttenkään apuani, mutta tarjoan silti..

Itse kun muutin, niin orjuutin vain ajokortillisen kaverini ajamaan: pakettiautohan ei vaadi kuin b-kortin. Ja jos tuttavapiiristä löytyy pakettiauto, niin kysele jos joku lainaisi. Kannattaa kysyä moni autovuokraamo läpi joka tapauksessa, koska hinnat vaihtelevat oikeasti hyvin paljon. Oma muuttoni Jyväskylästä Kouvolaan maksoi yhteensä 150e, ja siihen sisältyi siis pakettiauto ja bensat. Vuokraamoista saa usein valita, että ottaako kilometrien mukaan, vai päivävuokran "vapailla kilometreillä". Teimme useita keikkoja, kun oli pienempi paku, niin vapaat kilometrit olivat kannattava valinta. Jos muutat kouvolan suunnalle, niin A varmaan ajelee ihan mielellään bensakorvausta vastaan.

E-pillereistä: Voit uusia reseptin terveyskeskuksessa, mutta järkevin tapa on varata aika Perhesuunnitteluneuvolaan. (Jos kunnalla ei sellaista ole, niin sitten naistentautien poliklinikalle.. ) Sieltä hoidetaan samalla papa-kokeet jne. Papa on suositeltava / pakollinen kahden vuoden välein. Ja mieslääkäri on ehkä kiusallinen, mutta yleensä huomattavasti hellävaraisempi kuin naislääkäri. Minulle ainakin on niin ollut, ja olen syönyt pillereitä 12vuotiaasta lähtien, joten siihen on mahtunut jos jonkunlaista naista ja miestä.

Jos sinulle sattuu löytymään työpaikka, niin sinun ei tarvitse löytää yksityiseltä asuntoa. Voit silloin hakea myös kyseisen kunnan / kaupungin vuokra-asuntoa. Yleensä myöntävätkin.
Ellei työtä ole tiedossa vielä, niin yksityisen suhteen kannattaa olla oikeasti suhteellisen varuillaan. Vuokranantajia on jos jonkinlaisia.

Onnea muutolle, ja koita pärjäillä.

Ps. Kuukautiskipuihin kannattaa kokeilla, ellei sinulle ole sitä suositeltukin, litalgin-nimistä lääkettä. Toimii minulla hyvin, ja jätin pillerit pois puolisen vuotta sitten..

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Orange seeds, tällä hetkellä Turku tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. En kyllä tiedä olisiko helpointa muuttaa aina vain pari sataa kilometriä kerrallaan etelään, tulisi muutto halvemmaksi :)

TC, kiitos vinkeistä.
Kaveripiiristäni ei juuri edes löydy ajokortteja, saati sitten pakettiautoja (minulla on vain yksi kaveri joka edes omistaa henkilöauton). Minulla ei myöskään ole oikein sellaisia kavereita joita voisin orjuuttaa kuskiksi, ikävä kyllä. Minun on muutenkin kauhean vaikeaa pyytää apua. Äitini on sitä mieltä että minun pitäisi painostaa isääni auttamaan, hän on jo sanonut ettei hänestä taida olla avuksi tähän muuttoon (ja hän on jo auttanut minua todella paljon aiemmissa muutoissani). Isäni on taas sitä mieltä että minun pitäisi pyytää avuksi Tampereella asuvaa serkkuani, jonka kanssa en ole missään tekemisissä ja joka pitäisi majoittaa Oulussa johonkin hotelliin. Molemmat ovat sitä mieltä että minun pitäisi pyytää siskoani ja hänen miestänsä, jotka asuvat Keski-Suomessa.

Täällä perhesuunnitteluneuvola näytti olevan sellaisille ryhmille joihin en kuulu, kuten lapsiperheille ja alle 20-vuotiaille. Naistentautien poliklinikalle taas ilmeisesti tarvitsee lähetteen. Täytyy soittaa ensi viikolla terveyskeskukseen ja kysyä mitä he sanovat. Ei minua muuten haittaisi mieslääkäri kauheasti (toisaalta ei minua kauheasti haittaa se kipukaan) mutta olen kai puhunut puhelimessa omalääkärini kanssa ja enkä halua hänelle, hän oli liian mukavan oloinen (tyhmiä ongelmia, kyllä). Tuo lääke kuulostaa kiinnostavalta.

Taidan yrittää uskoa äitiäni joka on sitä mieltä että kaikki järjestyy ja yrittää nauttia pääsiäisestä ja sen jälkeen aloittaa asunnon ja muuttoauton metsästyksen kunnolla.

anu kirjoitti...

Niin kaikki varmasti järjestyykin!

Voin tulla Turussa muuttoavuksi, jos sellainen tulee tarpeeseen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Orange seeds, muuttoapu voi hyvinkin tulla tarpeeseen ja olisi hyvin arvostettua :) Jos tuo Turun suunnitelmani toteutuu.

Anonyymi kirjoitti...

Multa vaan pikainen vinkki, että sunnuntain lehti voi hyvinkin olla vanhentunutta tietoa, jos vuokra-asuntoa etsii (ainakin Helsingissä näin). www.oikotie.fi ja www.etuovi.com on parhaimpia lähteitä löytää asunto, lisäksi kannattaa tsekkailla yleishyödyllisten vuokranantajien (sato, vvo jne.) omia nettisivuja.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Muutin viime syksynä Oulusta Helsinkiin ja stressasin myös kovasti etukäteen, mutta muutto sujui kuitenkin erittäin sulavasti ja edullisesti. Käytin Kaukokiitoa, he toimittivat roinat ovelta ovelle, 80 euroa! Minulla oli yksi kuutio kamaa, mikä ei kylläkään ole varmaan kovin paljoa, mutta tuohon sisältyi kyllä esim. kirjahylly kirjoineen, paljon astioita ja vaatteita. Sängyn, pöydän ja tuolit jätin suosiolla sinne pohjoiseen.
Suosittelen, olivat erittäin joustavia, esimerkiksi kun ekaksi peruin muuton samana aamuna, ei haitannut ollenkaan.
Tuo kuutiomäärän arvioiminen on kyllä vaikeaa, ja laskuttavat kai sen mukaan montako kuutiota arvioit. Itse heitin ensin että varmaan kymmenen kuutiota, kun tuntui olevan loputtomasti pahvilaatiokoita, mutta sitten se tosiaan supistui tuohon kuutioon.
Mies kävi hakemassa pihalta ja kasasimme kamat lavalle ja siihen käärittiin myöhemmin muovit ympärille, kannattaa tosin varata myös jeesusteippiä!

-Tuuli

Anonyymi kirjoitti...

Saitko jotain töitä Turusta vai? Mihin päin Turkua olet muuttamassa? (eikös tuossa yhdessä kommentissa Turku mainittu)

Anonyymi kirjoitti...

Enköhän minäkin pysty tulemaan muuttoavuksi, jos kantajia tarvitaan, ja jos Turkuun olet muuttamassa.

Blog Widget by LinkWithin