Minulla saattoi olla jotain suunnitelmia tälle päivälle, mutta en muista mitä. Jumituin aamupäivällä tietokoneelle opettelemaan Wordpressin käyttöä. En tiedä opinko, mutta uudet sivut näyttävät melkein samanlaisilta kuin vanhat. Loppusisältö siirtynee sinne huomenna (ja sitten pitää opetella miten tuon kaiken voi siirtää oikeaan osoitteeseen, kai se onnistuu?). Onko tuo tyhmä idea ja tajuaako että kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi (onko mahdollista saada tehtyä niin että kuvat olisivat yksittäisten merkintöjen sivuilla suuria mutta esim. etusivulla pieniä?)?
Vähän sekava olo (mutta ei kauhean väsynyt, nukuin kuuteen heräämättä! Verhot taitavat toimia).

Luin eilen kauhean hauskaa masennus-kirjaa, jonka tyyli sarjakuvineen sopii minulle. Sain vähän ajattelemisen aihettakin, ehkä ahdistuskauteni johtuvat itsekunnioituksen puutteen aiheuttamasta vastoinkäymisten kestämättömyydestä ja siiten etten osaa oikeasti uskoa pärjääväni. Hyvät asiat eivät tapahdu ansiostani vaan hyvän tuurin tai suhteiden avulla, itse en ole niitä ansainnut (kuten vaikka opiskelupaikkaani, saamiani töitä tai vaikka sitä että blogiani luetaan). En tiedä uskonko vain niin vai onko niin oikeastikin. Tajusin myös että luulosairauteni ei enää ole niin paha ongelma kuin se on joskus ollut, eikä se silloinkaan ole rajoittanut elämääni kauheasti.

Itsekunnioituksen tai itsetunnon tai jonkun puutteesta saattaa kertoa ensireaktioni sen kyselyn tuloksiin (paljon kiitoksia kaikille tähän mennessä vastanneille). Vaikka positiivista olikin enemmän kuin negatiivista niin huomaan ne negatiiviset paljon helpommin ja ensimmäinen reaktioni oli puolustella valintojani tai yrittää muokata niitä, lopettaa kirjoittaminen sellaisista aiheista jotka eivät joitakin kiinnosta. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää, joten parempi kai tehdä niin kuin itse haluan. Toisaalta blogiini vaikuttaa paljon se että se on päiväkirja, kirjoitan sen kummemmin suunnittelematta siitä mikä on päällimmäisenä mielessäni. Niinpä suuret aiheet kuten vaikka se väsymys toistuvat jatkuvasti. Minäkin olisin kyllä mielelläni vapaa siitä mutta joinain päivinä maailmaani ei mahdu muuta.
Olen oikeastaan kuvitellut että itsetuntoni ja itsevarmuuteni ja muut olisivat viime vuosina parantuneet kovastikin mutta tuon kirjan mukaan ne eivät vielä olisi normaaleja. Aika monet niiden korjaamiseksi ehdotetut harjoitukset tuntuvat aivan mahdottomilta, kuten vaikka alennuksen pyytäminen kaupassa, josta sitä ei varmasti saa. Sen kai pitäisi auttaa nolojen tilanteiden pelkoa.

Törmäsin eilen kirjastossa yhteen koulututtuun, kaverin kaveriin jota en ole juuri nähnyt ja jota en tarkemmin tunne. Oli outoa jutella hänen kanssaan kun tiesin että tuskin tapaan häntä enää koskaan. Tuollaisten puolituttujen kohdalla se ei niin haittaa mutta olen jotenkin onnistunut vieroittautumaan paremmistakin koulututuistani enkä varmaan näe heitäkään enää ikinä.