25.5.2007

Naistenvaivoja

Pahoittelen liiallista kuukautiskipujen käsittelyä, lopussa on vähän muutakin asiaa jos joku ei nauti niistä lukemisesta.

Nyt on papa-koe-kidutus ohi. Eikä ollut niin kauhean paha, vaikka kauheasti jännittikin. Tiesin etukäteen että omalääkäri on mukava, tai ainakin hän vaikutti siltä kun sain hänelle puhelinajan. Hän olikin mukava mutta myös ehkä minun ikäiseni ja mies ja edelleen pelkään vähän miehiä, varsinkin suunnilleen minun ikäisiäni. Hän oli kuitenkin hyvä lääkäri (mielelläni olisin pitänyt hänet omalääkärinäni) eikä kauhean pelottava ja sain selitettyä asiani ja vaihdettua pillerimerkkiä (niin että kävisi ilmi johtuuko kipujen pahentuminen minusta vai pillereiden vaihdosta) ja sain myös reseptin kunnon särkylääkkeille (miksi kukaan lääkäri ei ole tätä ennen sanonut että 100 kpl Naprometinia maksaa suunnilleen saman verran kuin 20?) ja sain puhuttua masennusoireistanikin. Hän oli sitä mieltä että kannattaa katsoa helpottuuko tilanne ja sitten hankkia Turussa apua.
Varsinainen papa-koe oli taas kivulias mutta ei niin helvetillinen kuin viimeksi, silloin kipu oli niin kamala etten pystynyt edes sanomaan siitä lääkärille. Ja kun mainitsin siitä jälkeenpäin oli hän sitä mieltä ettei sen pitäisi aiheuttaa voimakkaita kipuja. Tämänkertainen lääkäri oli siis kaikin puolin hyvä eikä riisuminenkaan ollut lopulta niin noloa, vähän kummallista ehkä.
Sen verran tuo käynti hermostutti että nyt tuntuu vaikealta asettua ja alkaa tekemään sitä mitä minun tänään pitäisi tehdä (mitä se sitten onkaan, siitä ei ole tietoa. Muuttokuljetustakaan en voi alkaa järjestämään kun en tiedä minä päivänä pääsen muuttamaan, välitysfirman piti eiliseen mennessä kertoa se).

Muuten, mitä mieltä olette blogimuotoisista kotisivuista? Tajusin jossain vaiheessa aamulla torkkuessani (heräsin joskus neljän jälkeen ja sain vähän nukuttua sen jälkeenkin) että sellaisia sivuja saisin ehkä päivitettyäkin toisin kuin nykyisiäni. Ja lisättyä uusia töitä. Mikä olisi tuollaiseen sopiva alusta? Sellainen jonka saisi asennettua omaan kotisivutilaan helposti ja jota pystyisi helposti muokkaamaan omannäköisekseen ja jonne saisi tehtyä erillisiä sivujakin (vähän niin kuin vaikka Vuodatuksessa) ja joka olisi mielellään ilmainen tai ei ainakaan kauhean kallis.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minkä merkkisiin pillereihin vaihdoit?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Palasin Diane Novaan. En kyllä tiedä muuttaako vaihto mitään, sillä olen vuoden käyttänyt sen halvempaa versiota. Silloin kun aloitin DN:llä minulla ei ollut juuri kipuja, ne tulivat minusta tuon edellisen vaihdon jälkeen. Tai ainakin pahenivat ja kuukautiset pitenivät. Jos nuo jatkuvat DN:lläkin niin sitten ongelma on varmaan ruumiissani.

Anonyymi kirjoitti...

WordPress taitaa olla kaikista suosituin blogialusta omilla nettisivuilla. Tuota taidetaan nykyään käyttää myös muuhunkin kuin pelkästään blogien tekemiseen.

Avoimen lähdekoodin CMS-järjestelmiä on vaikka kuinka paljon, mutta useaimmat niistä taitavat olla aika järeitä pelkästään yksityishenkilön nettisivujen hallintaan.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

WordPressiin olen törmännytkin enkä pitänyt siitä kauheasti jostain syystä mutta luulen että osaisin käyttää sitä. Ja hämmästyksekseni huomasin että sen pystyi asentamaan kotisivujeni jonkun hallintasivun kautta.
Olen koko iltapäivän kokeillut yhtä toista sieltä löytynyttä, joka kyllä taitaa kuulua luokkaan "liian järeät", en päässyt perille siitä miten olisin voinut lisätä kategorioita yksittäisille merkinnöille tai miten kuvia olisi saanut tekstin sekaan, molemmat aika tärkeitä juttuja sivuillani. Se oli kuitenkin aika mielenkiintoinen systeemi.

anu kirjoitti...

Ikävää että papa-koe aiheuttaa tuskia.. Itse lienen sitten jotenkin tunnotonta sorttia, kun olen aina ihmetellyt miksi lääkäri ennen kokeen ottoa sanoo että voi sitten vähän sattua/"nipistää". Minä en koskaan edes tunne koko kokeen ottamista (muuten kuin ne kylmät tutkimusvälineet, tietty.)

Toivotaan nyt että huono mieliala ja lisääntuneet kivut olisivat olleet vain pillerien syytä. Toivottavasti nyt helpottaa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Onneksi siellä tarvitsee käydä vain kerran kahdessa vuodessa niin tuon kivunkin kestää. Silloin ensimmäisellä kerralla se oli kyllä aivan järkyttävä, en pystynyt oikeasti edes sanomaan lääkärille että minun sattui. Nyt se oli siedettävämpi, mutta ei kyllä mikään nipistys, enemmänkin joku teräaseella pisto. Minuun kyllä sattui aivan järkyttävästi niillä kahdella seksikerrallanikin.

anu kirjoitti...

Ylipäätäänkin, jo lääkäri sanoo että jokin toimenpide voi "hieman nipistää", voi olla varma siitä että kyseessä on The understatement of the year. Vähän niin kuin lapsena neuvolantädit sanoivat aina että rokotukset tuntuvat kuin hyttysen pistoilta, ja aina ne sattuivat hitosti.

Sinänsä kuulostaa kyllä järkevältä että papa-kokeen otto tod. näk sattuu, kun sieltä kerran jonkilainen koepala napsaistaan irti. Minulla ei vaan taida olla kauheasti tuntoa sillä alueella.

SusuPetal kirjoitti...

Itselläni on kotisivut suntuubissa, sinne saa laitettua alakategorioita eli erillisiä sivuja, kuvineen tai mitä nyt haluaakaan laittaa.
Ilmainen.
Olen ollut ihan tyytyväinen tuubiin, mutta totuuden nimessä en käytä noita kotisivuja kovin paljon. Kuvagalleriaa päivitän silloin tällöin.

http://susupetal.suntuubi.com/

Anonyymi kirjoitti...

Täällä ehkä on tästä aiheesta joskus käytykin keskustelua, mutta olen satunnainen matkailija enkä ehtinyt vielä käydä läpi koko blogiasi... itse aikoinaan käytin pillereitä ja masennuin niistä aika pahasti. Merkin vaihto ei vaikuttanut mitään. Enhän tiedä, oletko masentunut, mutta kovin alavireiseltä vaikutat. Elämä todella kirkastui kun heitin napit mäkeen. Nyt olen käyttänyt jo useamman vuoden Nuvaring-ehkäisyrengasta, joka tuntuu toimivan kaikin puolin hyvin myös kaltaisellani herkällä persoonalla: ehkäisee, lieventää kuukautiskipuja mutta ei tunnu vaikuttavan mielialaan. En tiedä miksi pillerit eivät toimi mutta rengas kyllä, ehkä asialla on jotain tekemistä tasaisesti ja paikallisesti vapautuvien hormonimäärien kanssa. Toki renkaan käyttö voi olla ongelma, jos yhdyntä & papakin sattuvat paljon...

Anonyymi kirjoitti...

orange seeds: sieltä mitään koePALAA NAPSAISTA irti, vaan rapsutellaan pinnasta soluja näytteiksi.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Orange seeds, minulta on joskus lapsena puhkaistu korvat (tärykalvot tai jotkut) ja silloinkin lääkäri oli sanonut että tämä ei satu yhtään. Minä olin ollut vähän eri mieltä. Nykyään sitä ei kai enää onneksi harrasteta.

Susupetal, kiitos linkistä, tosin tuo ei ihan vastaa tarpeitani, jo senkin takia etten tarvitse kotisivutilaa.

Anonyymi 1, minä en oikein usko että pillerit masentaisivat minua, tosin voi olla ne vaikuttavat jotenkin. Olen kuitenkin käyttänyt niitä aika pitkään ja nämä oireet ilmaantuivat vasta elämäntilanteeni muututtua stressaavaksi. Ahdistunut kyllä olen ollut ennenkin, pillerien kanssa ja ilman.

Anonyymi 2, tarpeeksi kipeää tekee kuitenkin, mitä siellä sitten tehdäänkään.
Olen ollut papa-kokeessa vain kaksi kertaa niin en tiedä sanovatko lääkärit niin aina, mutta molemmat nuo sanoivat että näyttää normaalilta. Kai se on jotenkin huojentavaa.

anu kirjoitti...

Tuo palan nappaaminen oli jonkun lääkärin käyttämä ilmaus, ei minun keksimäni, sillä vaan sitä käytin. En minä noin muuten oole onnistunut havainnoimaan miten se koepala tarkalleen ottaen otetaan.

Anonyymi kirjoitti...

No sillä on erilaisia välineitä, joilla se niitä soluja rapsuttelee. Tai siis sellaisia tikkuja, joissa on kussakin erilainen pää, johon niitä soluja tarttuu.

Blog Widget by LinkWithin