20.5.2007

Parempi olla väsynyt sellaisen päivän jälkeen jolloin on tehnytkin jotain, kuten töitä ja tavannut ihmisen. Kävimme taas sen kirjanvaihtotytön kanssa kahvilla, oli mukavaa. Ja sen jälkeen hetken mielijohteesta taidemuseossa, jonne oli museoviikon kunniaksi ilmainen sisäänpääsy. Näyttelystä on vaikeaa sanoa mitään, taideteokset olivat lähinnä romumateriaalista valmistettuja ja välillä kiinnostavan muotoisia mutta olimme yhtä mieltä siitä etteivät ne oikein puhutelleet meitä.

En tiedä onko minun järkevää muuttaa Turkuun tai onko minulla muita syitä kuin tunne siitä että nyt on aika lähteä. Ei minulla kyllä Oulussa ole muuta kuin ystävät, mikä on tietysti aika iso juttu. Pelkään etten osaa ystävystyä muualla. En ole ihan varma miten olen saanut nämä nykyisetkään, hyvällä tuurilla varmaan.

Täytyy tunnustaa että ajattelen uutta asuntoani koko ajan ja sen sisustamista ja olen saattanut käydä muutaman kerran IKEAnkin sivuilla.

Tein aamulla listan kaikesta siitä mitä minun pitäisi tehdä lähipäivinä, se on aika pitkä. Yksi kiireisimmistä on kirjojen palautus ja sakkojen maksu, en voi uusia kohta erääntyviä kirjojakaan kun minulla on yli viisi euroa sakkoja (olisi aika kätevää jos sen voisi maksaa netissä). Pitäisi käydä myös virastoissa selvittelemässä huhtikuun alun töitäni. Minusta tuntuu etten ihan hallitse tuota byrokratiaa.

5 kommenttia:

syksyinen kirjoitti...

"tai onko minulla muita syitä kuin tunne siitä että nyt on aika lähteä"

Tuo on kyllä paras perustelu muutolle, minkä olen kuullut. Uusia perspektiivejä tarvitsee.

anu kirjoitti...

Minä siippa olemme muuttaneet Turkuun ihan vaan sen takia, kun tuntui että nyt tarvisi muuttaa ja Turku vaan tuntui tunteella ajatellen kivoimmalta. Ei meillä kummallaakaan ollut täällä töitä tms. etukäteen tiedossa. Hyvin kuitenkin ovat asiat menneet.

Jos tuntuu siltä että pitäisi muuttaa, niin mahtaisiko se entinen asuinpaikka enää tyydyttää, vaikka järjellä ehkä tuntuisikin viisaalta jäädä? Ystäviään tietysti kaipaa, mutta eihän välien tarvitse tokikaan katseta, vaikka vaihtaa kaupunkia. Ja kyllä sinä varmasti ystävystyt Turussakin. Turkulaiset blogaajat esim. järjesätvät tiettävästi jonkilaisia miittejä välillä (ainakin joulun kieppeillä oli) ja minä ainakin olen täällä jo innokkaasti kärkkymässä pyöräretkiseuraa:)
Ja luulisi tosiaan vielä että täällä etelämmässä olisi ihan mukavasti työmahdollisuuksia.

anu kirjoitti...

Huh sentään kun tulikin reippaasti kirjoitusvirheitä tuohon edelliseen...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Syksyinen, se tunne on jotenkin outo mutta vahva, jotenkin tuntuu siltä että tarvitsen muutosta. Vielä joskus vuosi sitten olin varma että jään Ouluun, en tiedä mitä tapahtui.

Orange seeds, tunteet ehkä minullakin vaikuttivat eniten päätökseeni, lopulta mietin Jyväskylää, Tamperetta ja Turkua. Jyväskylään paluu tuntuisi oudolta, ainakin ilman työpaikkaa ja se tuntuu pieneltä, Tampere taas on liian vieras. Turku tuntui noista sopivimmalta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on varmaan kamalan masentavan kuuloista, mutta töiden kannalta luulen, että Turku on huonoin vaihtoehto. Paras olisi Helsinkin, sitten Tampere ja Oulu. Siis noin yleisesti koulutettujen työllistymisen tasolla.

Blog Widget by LinkWithin