30.10.2007

En tiedä olinko eilen kauhean ahdistunut ja se ahdistus purkautui sitten vihana vain toisin päin mutta se oli kamalaa. On ehkä hyvä juttu että olen todella harvoin oikeasti huonolla tuulella koska en osaa käsitellä sitä, toisaalta ehkä osaisin jos olisin. Minusta tulee suunnattoman ärsyttävä, tiedän että käyttäydyn typerästi (en sentään tee mitään kauheaa, vähän noloa vain) mutta en osaa estää sitä. Ja sitten häpeän. Lapsuuden kodissani ei riidelty oikeastaan koskaan, siitä tämä kai tulee. En tiedä tukahdutanko tunteitani vai olenko vain yleisesti ottaen aika tunteeton.
Olen kai joskus kirjoittanutkin siitä etten osaa huutaa. Tai voi olla että pystyisin jos olisi pakko mutta sitä ei onneksi ole tarvinnut testata. On kuin sisälläni olisi joku lukko, joka estää kaikenlaisia asioita tuon huutamisen lisäksi kuten vaikka julkisen laulamisen ja tanssimisen ja kaikenlaista muuta mahdollisesti noloa. Nolostun aivan liian helposti, en voi katsoa muitakaan minun mielestäni noloissa tilanteissa, minun on aivan pakko paeta paikalta tai katsoa muualle jos en pysty pakenemaan. Tuo pätee televisioonkin, hauskuutin perhettäni pakenemalla toiseen huoneeseen, jos vain vaikutti siltä että tulossa on jotain noloa. Saatan kirjoissakin selata sivuja eteenpäin turvalliseen kohtaan. Kaikista eniten inhoan väärinkäsityksiä.
Joskus ajattelen että tuo lukko pitää minut kiinni tässä aika eristäytyneessä elämässäni, että jos pääsisin siitä eroon niin sitten olisin vapautunut ja suhtautuisin luontevasti ruumiiseeni ja seksuaalisuuteni ja miehiin ja muuhun sellaiseen.

Tämänhetkinen sää sopii hyvin mielialaani. Tuuli jatkui yöllä ja nyt kaikki lähipuut ovat lohduttoman lehdettömiä ja täällä näyttää synkältä, varsinkin kun sataa ja alkaa tuntua siltä ettei aurinko tule esiin ennen ensi huhtikuuta ehkä. Kävelin pimeällä kirjastoon lähiön toiselle puolelle, valtavat lähiötalot näyttävät mielenkiintoisilta pimeässä. Saavutin kirjastovirkailijan hyväksynnän pakkaamalla kirjat kahteen muovikassiin ja laittamalla ne vielä kangaskassiin niin että päällimmäisen muovikassin pohja oli sadetta vasten. Lainasin kolme rakkausromaania.

3 kommenttia:

Panu kirjoitti...

Joskus ajattelen että tuo lukko pitää minut kiinni tässä aika eristäytyneessä elämässäni, että jos pääsisin siitä eroon niin sitten olisin vapautunut ja suhtautuisin luontevasti ruumiiseeni ja seksuaalisuuteni ja miehiin ja muuhun sellaiseen.

Tutunkuuloinen lukko. Epäilen depressiota. :(

Anonyymi kirjoitti...

Tutunkuuloinen lukko. Epäilen depressiota. :(

En välttämättä lähitisi heti tuohon päätelmään. Tunnistin tuosta myös aiemman itseni - mutta elämän sattumukset ja kokemukset usein avaavat näitäkin lukkoja. Vuoden päästä voit olla jo varmempi ja vapautuneempi, ilman että tarvitsee ihmisenä varsinaisesti muuttua.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkään en usko että lukko johtuu masennuksesta, se on ollut olemassa jo teini-iässä ja mielestäni olen ollut masentunut vasta viime keväästä, jos nyt olen masentunut. Luulen että se saattaa hyvinkin kadota iän mukana, niin on käynyt joillekin aikaisemmin aivan yhtä mahdottomille asioille. Toivon ainakin niin.

Blog Widget by LinkWithin