28.10.2007

Vietin eilen aika hauskan päivän isäni ja äitipuoleni kanssa, kävimme silakkamarkkinoilla ja kahvilla kirjastolla. Söin päivällistä heidän luonaan, markkinoilta ostettua kalakukkoa ja sitten pelasimme pari tuntia korttia, ristiseiskaa.
Nuo molemmat muistuttavat mummolastani, siis äitini vanhempien kodista (en jotenkin osaa ajatella toisten isovanhempieni kotia mummolana, ehkä sen takia että he asuivat Jyväskylässä emmekä olleet heillä koskaan yötä). Olin lapsena järjettömän ylpeä siitä että minulla oli mummola Kuopiossa, etten ollut peruskeskisuomalainen vaan puoliksi savolainen. Oli ehkä lievä shokki kun aloin tutustumaan sukuuni enemmän ja sain selville että mummoni vanhemmat olivat lähtöisin Hämeestä, tarkemmin ottaen Kärkölästä (kun asuin Hollolassa pyöräilin sinne kerran, aika komea pitäjä) ja vaikka mummoni ja äitini ovat syntyneet Savossa ei se ehkä riitä tekemään savolaiseksi. Mummoni puhuu kyllä murretta.
Sain tuohon pieneen identiteettikriisiin helpotusta siitä että oikeastaan olen kolmeneljäsosainen keskisuomalainen, minulla on kaukaisempia juuria Pihtiputaalla, Luhangassa ja Laukaassa, jos tuo lista kiinnostaa jollain tavalla. Kun tuntuu ettei kukaan ole oikeasti keskisuomalainen tai ainakaan jyväskyläläinen niin on jollain tavalla hauskaa olla pikkukaupunkilainen neljännessä polvessa. Kun olen muutenkin erikoisuutta tavoitteleva on sekin jollain tavalla hauskaa ettei minulla ole maanviljelijöitä suvussa isoisän äidinisää lähempää, ei minulla ole mitään maanviljelijöitä vastaan mutta pidän siitä että esivanhempani ovat olleet lähinnä käsityöläisiä ja kirkollisia henkilöitä. En tiedä olenko voinut heiltä periä jonkinlaisen juurettomuuden joka tekee uuteen paikkaan sopeutumisen helpoksi kun ei ole jossain sukupolvia sidottuna tiettyyn maahan?

Se kortinpeluu liittyy taas ukkiini. Hän opetti meidät lapsenlapset (ja omatkin lapsensa silloin aikoinaan) pelaamaan korttia heti kun he osasiat erottaa kortit toisistaan, ensin mustaa maijaa (kirjoitetaanko korttipelit pienellä? Hävettää kun en tiedä mutta oletan) ja tikkiä, sitten sitä kaikkein tärkeintä eli ristiseiskaa (kuulemma isovanhempani pelasivat ystäväpariskuntiensa kanssa hienompia korttipelejä, bridgeä tai canastaa tai jotain sellaista, mutta me emme pelanneet muuta kuin ristiseiskaa). Siihen suhtauduttiin vakavasti, laskimme pisteet tarkasti ja jos ei voinut vuorollaan laittaa korttia joutui ottamaan pantin, joka oli arvoltaan 25 pistettä, ne sai tililleen jos oli pantin haltija lopussa, vaikka olisi voittanut. Ja kun oli vain yksi kortti kädessä piti sanoa "lappu". Onko kukaan muu pelannut sitä noilla säännöillä?
Minulla on kaksi outoutta liittyen pelikortteihin. Järjestän ne aina maittain (jos järjestäminen kuuluu peliin) niin että pienin kortti on vasemmalla ja isoin oikealla. Kaikki muut tuntuvat järjestävän toisinpäin. Toinen outous on ehkä hyödyttömin taitoni, korttien jakaminen yhdellä kädellä. En opetellut sitä, en vain tainnut oppia jakamaan kaksikätisesti. Enkä osaa huijata samalla. Enkä sekoittaa kortteja tyylikkäästi.
Eilen pelasimme varmaan pari tuntia, oli hauskaa. Se antoi minulle myös ideoita seuraaviin juhliini (todennäköisesti 25.11., jos joku haluaa tulla), olisi hauskaa kokeilla erilaisia korttipelejä. Minulla on pieni cribbage-lautakin, en kyllä osaa varmaan pelata sitä enää.

Tänään olin lupautunut muuttoavuksi ja se oli aika hyvä juttu, muuten en olisi varmaan päässyt sängystä ylös (ja olisin vain angstannut koko päivän kun tulevaisuus tuntuu niin hermostuttavalta). Olisi ollut niin houkuttelevaa vain horrostaa tämä päivä peittojen alla. Lähteminen teki kuitenkin hyvää vaikka olikin kauhean vaikeaa. Pyörän jätin kyllä suosiolla kotiin, ilma oli niin kamala ja minulla vähän flunssainen olo. Minua jännitti aivan kauheasti ja sain hyvän muistutuksen siitä että olen oikeasti ujo, varsinkin tuntemattomassa seurassa ja varsinkin jos siellä on miehiä. Olen muun muassa aivan avuton. Oli minusta kai jotain hyötyä kuitenkin, ainakin kaappien pyyhkimisessä, edelliset asukkaat eivät olleet ilmeisesti pitäneet sitä tarpeellisena. Turun ylioppilaskylä näyttää aika hauskalta paikalta asua.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuo ovat juuri ne oikeat ristiseiskan säännöt! Itsekin olen oppinut pelaamaan sitä isoäitini luona kyläillessä. Siellä oli tapana kokoontua yhdessä iltateelle (ja syömään voileipiä), jonka jälkeen jäätiin pöydän ääreen pelaamaan muutama ristiseiska ja juttelemaan. Peliin suhtauduttiin sen ansaitsemalla kunnioituksella, äitini ja tätini jopa tuskastuttavan tarkasti.

Minäkin järjestän korteissa pienimmän vasemmalle, en tiedä onko vasenkätisyydellä jotakin tekemistä asian kanssa, jos kerran yleensä on tapana tehdä toisin päin. En ole edes ajatellut että se olisi jotenkin omituista, kortithan ovat lukusuuntaan, jos ne ovat vasemmalta oikealle numerojärjestyksessä. Ja tulipa mieleeni että tietokoneen hertassa ne ainakin järjestyvät noin.

Ilkka kirjoitti...

Mä pelaan & pidän kortteja täsmälleen samalla tavalla kuin sä, jaan kylläkin kaksikätisesti.

Kortinpeluu on hauskaa hyvässä seurassa.

orange seeds kirjoitti...

Minustakin kyllä ilman muuta pienin vasemalle, lukusuunnan mukaisesti juurikin.

Ja kyllä pelit kirjoitetaan pienellä (vaikka minusta ne jonkun logiikan mukaan voisi ehkä käsittää erisniminäkin).

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tutkimusotokseni kortinpelaajista on kyllä ollut aika pieni, hauskaa kuulla etten ole ainoa vasemmalta oikealle järjestävä. Oikealta vasemmalle järjestävät ovat kyllä yleensä olleet hyvin hämmentyneitä siitä että ne voisi järjestää muutenkin, mikä tuntuu minusta vähän oudolta ottaen huomioon länsimaisen lukusuunnan.

Anonyymi, hauskaa että on muitakin ristiseiskaan tarpeeksi vakavasti suhtautuvia :)

Ilkka, hauska kortinpeluu vaatii kyllä mukavan seuran, sellaisen jossa ei ole huonoja häviäjiä tai voittajia (jotka tuntuvat olevan usein samoja tyyppejä).

Orange seeds, niin ajattelinkin että pelit kirjoitetaan pienellä mutta mustamaija (vai onko se musta-maija vai musta maija) alkoi hämäämään minua.

Blog Widget by LinkWithin