6.11.2007

En tiedä olenko sairas vai pitäisikö minun syyttää iltalukemista joka valvotti puoleenyöhön vaikka kyseessä oli kirja jonka olen lukenut varmaan kolme kertaa ja jota minun piti vain selailla, mutta oloni on jotenkin outo. Minua palelee ja väsyttää, nukuin päiväunetkin (mikä tietysti sai minut entistä huonovointisemmaksi) ja muuten olen viettänyt päivän lähinnä horteessa, lukien peittojen alla (ja huolimatta kahdesta peitosta ja kylpytakista lisälämmikkeenä, palelen). Jos minulla on varaa aion hankkia kolmannen peiton. Tämä asunto on aika kylmä.
Posti tuli jo joskus kahdeksan jälkeen ja toi kaksi kirjaa, yhden joka vaikuttaa aika kauhealta ensimmäisten sivujen perusteella ja toisen joka vaikuttaa paremmalta. Yritin lukea sitä tylsää kirjaa, ajattelin että säästän paremman viikonloppuun mutta tänään tuntuu olevan sen verran synkkä päivä (tai melankolinen, en ole edes ahdistunut juurikaan, vain väsynyt) että tarvitsen parempaa lukemista.

Sää on ollut mielentilaani sopiva, koko päivän on myrskynnyt aika komeasti.

Onneksi minun ei ole tarvinnut olla tänään kauhean tehokas vaikka selvisinkin siitä mitä piti tehdä, kirjoitin jopa muutaman viestin. Jonossani on enää yksi vastamaaton, tai oikeastaan kaksi. Toiseen minun on parempi olla vastaamatta tänään kun kaikki tuntuu niin synkältä enkä halua ikinä poistua kotoani. Huomenna olen toivottavasti pirteämpi ja valmiimpi tekemään päätöksiä joihin liittyy sosiaalisuutta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos löydät jostain villaisen saalin niin sellainen olisi tosi lämmin, kun laittaa sen päälle vielä tavallisen peiton. Aijai.

Anonyymi kirjoitti...

Laiskottele tänään hyvällä omallatunnolla vällyjen välissä niin olet varmasti huomenna pirteämpi..:)

Tämä on ensimmäinen kommenttini blogiisi, mutta olen sivuillasi silloin tällöin vieraillut.

Tykkään maanläheisestä tyylistäsi kirjoittaa ja ihailin joitakin todella kauniita valokuvia kuvablogistasi + olet tehnyt todella hienoja käsitöitäkin. Olet selkeästi monin tavoin lahjakas ihminen siis..:)

Kivaa viikkoa!

Antti-Juhani Kaijanaho kirjoitti...

Tuollainen paleleminen vällyjenkin alla viittaa usein nousevaan kuumeeseen (ja hikoilu vastaavasti kuumeen laskemiseen). Yleinen huonovointisuus viittaa myös jonkinlaiseen tulehdustilaan, näin maallikon näkökulmasta. Jos ei ole vuotavaa nenää tms. flunssaoireita (ja varsinkin jos kuumemittari näyttää kuumetta), niin voi olla hyvä käydä lääkärin juttusilla.

anu kirjoitti...

Mahtaako kolmas peitto olla ratkaisu yleiseen viluisuuteen? Meinaan vaan, etä eikös verenkiertokin jo huononnu, jos aina nukkuu niin ylettömän vällykasan alla? Minulle on ainakin joskus sanottu, että esim. sukat jalassa nukkuminen heikentää jalkojen verenkiertoa niin ettei enää tarkene ollenkaan ilman sukkia.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Siiri, villainen saali olisi kyllä aika ihana. Olen joskus miettinyt että voisin neuloa tai virkata jonkinlaisen peitteen mutta siihen minulla ei taida olla kärsivällisyyttä.

Anonyymi, kiitos viestistäsi :) Tänään olinkin huomattavasti pirteämpi ja selviydyin hyvin kaikesta mitä minun piti tehdä.

Antti-Juhani, on minulla flunssaoireitakin joten ei tämä kai ole mitään outoa tautia. Tai jos on niin melkein koko perheeni kärsii siitä.

Orange Seeds, en ole tuota ajatellutkaan, enkä kyllä kauhean vakavasti harkinnut kolmatta peittoa. Täällä on kyllä aikaa kylmää joten en usko että paleluni johtuu kokonaan huonontuneesta verenkierrosta enkä kyllä haluaisi nukkua vain yhdellä peitolla, nukun silloin huonosti. Kyse ei ole niinkään lämmöstä kuin peittojen tuomasta turvasta.

Blog Widget by LinkWithin