Aseksuaalisuuden pohtiminen on selventänyt ja voimistanut joitain ajatuksiani. En tiedä olenko oikeassa sen suhteen että seksuaalisuuden ja romanttisuuden janoilla sijoitun hyvin paljon lähemmäs a- kuin hyper-päätä, mistä sitä tietää, ehkä olen vain traumatisoitunut tai myöhäisesti kehittynyt (minulla ei ollut voimakasta murrosikää, ehkä sekin on vielä tuloillaan). Olen ollut ennenkin itseni suhteen väärässä mutta tällä hetkellä tuo tuntuu aika todennäköiseltä. Kun hyväksyn sen että seksuaalisuuteni laatu on jollain tavalla poikkeava kannattaa minun ehkä toimia sen mukaan.
Kuvittelen että seksi ja parisuhde parhaimmillaan ovat nautinnollisia, mutta samalla tavalla kuin vaikka ystävyyssuhteet ja kirjat ja leipominen, eivät elinehtoja ja hyvän elämän edellytyksiä (tosin voin kuvitella eläväni ilman parisuhdetta mutta ilman ystäviä olisi vaikeampaa). Olen yrittänyt kuvitella miltä muistaa tuntuu enkä tietenkään onnistu, se on vähän samanlaista kuin yrittäisi kuvitella miltä tuntuu ihmisistä jotka rakastuvat kolmijalkaisiin jakkaroihin. Oletan kuitenkin lukemani perusteella että suurimmalla osalla ihmisistä on aika vahva pariutumisvietti, joko seksuaalinen tai romanttinen tai sekä että. Luulen ettei minun olisi kovin viisasta ryhtyä sellaisen ihmisen kanssa suhteeseen, kommunikaatiotaitoni eivät ole niin vahvat että selviäisin kuilusta joka kai pakostakin muodostuu jos ei pysty ymmärtämään toisen perustarpeita. Luulen myös että minun on turhaa odottaa deittailulta sitä että tapaisin ihmisen, jota kohtaan tunnen voimakasta seksuaalista viehtymystä, luulen että se tulee (tai valmius harrastaa seksiä toisen kanssa ja nauttia siitä, mikä on eri asia tietysti) ihastumisen myötä, jos on tullakseen. En usko että se tarkoittaa sitä etten nauttisi seksistä tai etten haluaisi sitä, vain sitä että on aika epätodennäköistä että tunnen varsinaista himoa ketään kohtaan. Ja aika monille on kai aika tärkeää että kumppani himoitsee häntä. Tai voi olla että sitten huomaankin etten tosiaankaan halua seksiä kenenkään kanssa.
En ole varmaan koskaan tuntenut itseäni heteroksi mutta en ole osannut sanoa mitä sitten olen. Olen määritellyt itseni biseksuaaliksi mutta se ei ole tuntunut ihan oikealta, en ole osannut samaistua perinteisen biseksuaalisuuden kuvaan (oli se sitten seksihirmu tai romanttisesti rakastuva). Minusta kuitenkin ajatus suhteesta kumman sukupuolen kanssa tahansa tuntuu melkein yhtä luontevalta (ei siis ihan kauhean luontevalta), tosin jos kuvittelen pitkäaikaista kumppania tuntuu hän tällä hetkellä enemmän mieheltä. Seksuaalisuuteni lisäksi sukupuolisuutenikin saattaa vähän poiketa perinteisestä, en tunne itseäni mitenkään erityisesti minkään sukupuolen edustajaksi ja olen kuvitellut että muutkin tuntevat niin. Tiedän että joillekin sukupuoli on tärkeämpi juttu, ainakin päätellen siitä miten monet naiset eivät tunne itseään tarpeeksi naiseksi, mutta olen ajatellut että se on enemmän sosiaalista, sitä itsekin harrastan jonkun verran. Käytän naisten vaatteita ja näytän aika perinteiseltä naiselta ja satun pitämään joistain perinteisistä naisjutuista (mutta en tiedä johtuuko se sukupuolestani) eikä minulla ole mitään erityistä ongelmaa sukupuoleni tai aika perinteisen naisellisen vartaloni kanssa mutta naiseus sinällään ei ole minulle mikään erityisen tärkeä juttu. Se ettei osaa ymmärtää ei tietenkään tarkoita että halveksuisi, toivottavasti en vaikuta siltä mutta on aika vaikeaa ymmärtää itselle aivan vierasta ajattelua (sen pystyy ymmärtämään mitkä ovat toiselle tärkeitä asioita ja kunnioittamaan niitä, jos on tarvetta). En tiedä ajattelenko noin sen takia että fyysisesti ole ihan naisellinen, ehkä ei-stereotyyppisen naisellisena se olisi tärkeämpää?
Luin joskus jostain seksuaalisen suuntautumisen luokituksesta jonka yhtenä ääripäänä olivat täysin heterot. Heille kumppanissa oli olennaista se miten hän erosi itsestä ja vastakohtien kautta tuki omaa sukupuolisuuttaan, miehet ovat isompia ja kovempia kuin naiset ja niin edelleen. Huomaan sen ajattelutavan romanttisessa viihteessä ja olen ajatellut että se on vain harvinaisen ärsyttävä kirjoitustapa mutta ilmeisesti jotkut ihmiset oikeasti kokevat niin. Luulen että olisin aika huono kumppani sellaiselle heteromiehelle, en osaa tukea kenenkään mieheyttä eikä minua kauheasti kiinnosta tuntea itseäni naiseksi hänen rinnallaan. En tarkoita että olisin kiinnostunut vain biseksuaaleista tai lesboista, mutta olen huomannut että minun on vaikeaa ymmärtää jotain aivan täysin heteroita, jotka eivät millään pysty kuvittelemaan miksi joku saattaisi pitää omaa sukupuoltaan viehättävänä. Sama pätee varmasti lesboihinkin, mutta kun en juuri heitä tunne niin en tiedä.
Ihannekumppanini olisi siis ehkä jossain määrin sukupuolineutraali sen lisäksi että hänellä ei olisi voimakkaita viettejä. Onneksi minulla ei ole itselläni kauheaa pakkoa pariutua, luulen että hänen löytymisensä voi olla aika vaikeaa. Minusta vaikuttaa myös hyvin voimakkaasti siltä etten itse ole kauhean ihanteellinen kumppani. Se hyvä puoli minussa on kuitenkin että pettäisin aika epätodennäköisesti jos sattuisin löytämään sen ihmisen jonka kanssa seksi sujuu ja jota kohtaan minulla olisi voimakkaita tunteita, jos ei tunne voimakasta seksuaalista viehtymystä muita ihmisiä kohtaan niin tuskin tuntee kauheata kiusausta harrastaa heidän kanssaan seksiäkään.
Ja aivan toiseen tämän hetken muotiaiheeseeni liittyen (lupaan etten lähiaikoina enää kirjoita aseksuaalisuudesta), löysin kampauksen jollaista en ainakaan halua ja jollaisen pelkään saavani. Luulen että se sopisi kyllä hiuksilleni ja ehkä minullekin mutta minun silmissäni siinä on kaikki se kilttityttömäinen reippaus ja pirteys jota haluan välttää. Villatakin voisin kyllä ottaa, jos joku neuloisi sen minulle (liian montaa yhteen ommeltavaa osaa minun makuuni).
* Hyposeksuuali
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
12 kommenttia:
Heh, tuo kampaus, sehän on ihan nätti! Tosin otsatukka on aika uhkaava minun makuuni. Mutta jos otat haluamasi kuvan mukaan niin voit välttyä tuolta!
Ja hei, tuosta suhde-asiasta ihan sun kirjoitustesi perusteella, niin uskon että olisit hyvä kumppani kenelle tahansa. Se rakkaushan tekee sen alussa ja loppuhan on sitten ihan arpapeliä.
Ei ehkä kannata olla liian itsekriittinen, olet ehkä melkoisen paljon haluttavampi kumppani kuin mitä itsesi luokittelet. Ja miehet on hulluina naisellisiin vartaloihin, joten siinäkään ei ole sulla ongelmaa. Se on monelle iso juttu, että häpeää vartaloaan ja ihan turhaan, naiset on karmean itsekriittisiä ylipäätänsä.
Se pirteä otsatukka häiritsee ehkä minua eniten. Minulla on kyllä aivan järkyttävän kummallisia traumoja/neurooseja siitä miltä kilttien tyttöjen pitäisi näyttää ja mitä vastaan minun pitää vähän kapinoida ja näen varmasti asioita joita muut eivät näe.
Suhdeasioiden pohtiminen on minulle tällä hetkellä lähinnä teoreettista hauskuutta, jos satun yhtäkkiä rakastumaan johonkin ja haluan seurustella hänen kanssaan ja hän minun niin se ratkaisee ainakin jonkun epätietoisuuteni, toisaalta taas jos olen oikeassa niin en menetä mitään toimimalla niin kuin minusta tuntuu hyvältä (välttäen kauhean aktiivista pyrkimistä suhteeseen mutta valmis ihastumaan). Voi myös olla että olen kykenemätön rakastumaan, mikä tekee suhteen vähän ongelmallisemmaksi, jos toinen on rakastunut ja minä korkeintaan ihastunut.
Minulla on kyllä ulkonäkötraumoja ja neurooseja mutta en pidä sitä suurimpana ongelmanani parisuhteiden suhteen. Miehet eivät kyllä ole erityisen hulluina minun suhteeni mutta sekään ei ole varsinainen ongelma tällä hetkellä.
Minulle olisi kyllä aivan oikein että rakastuisin silmittömästi ja yksipuolisesti johonkin täysin epäsopivaan ihmiseen, niin että vaikka hän vastaisikin tunteisiini niin suhteesta tulisi helvetillinen ja himoitsisin häntä aivan valtavasti.
Olen samaa mieltä kanssasi. Kovasti kilttipirteä kampaus. Hieno neuletakki.
Varmudeksi vielä mainitsen, että en siis ole välttämättä samaa mieltä tuosta, että ansaitsisit ihastu a yksipuoleisesti ja joutua helvetillisen suhteeseen.
En minäkään ole ihan sitä mieltä että minulle pitäisi käydä niin huonosti, ajatus kyllä vetoaa jotenkin huumorintajuuni, mutta lähinnä koska se on niin epätodennäköistä.
En tiedä saako mallin ilme kampauksen vaikuttamaa vielä pirtsakammalta, en myöskään tiedä johtuuko reaktioni siitä että kampaus on sellainen josta äitini pitäisi varmasti. Siisti ja reipas.
En ehkä ole paras henkilö kommentoimaan kampausta sillä en kiinnitä paljon huomiota naisten (tai miesten) hiuksiin. Paitsi jos ne sattuvat olemaan tummat ja pitkät (rakastan pitkiä hiuksia). Mutta, mielestäni kuvan kampaus on ihan hieno. Ainakin kuvan naiselle se sopii ja lisää "söpöyttä" josta itse satun pitämään.
Yhdyn ensimmäisen anonin kommentiin, että olisit varmasti hyvä kumppani kenelle tahansa. Mutta itse ainakin olen huolissani siitä, että satutan kumppaniani (jos sellaisen joskus satun löytämään). Koska olen miettinyt samaa asiaa kuin sinä, eli: "Olenko kykenemätön rakastumaan?". Mutta koska olen kuitenkin aika yksinäinen silloin tällöin (kun en pakoile oikeaa maailmaa elokuvien ja kirjojen sisälle), että haluaisin jatkaa suhdetta vaikka en rakastunut olisikaan. Ja luultavasti se suhde päättyisi ikävällä tavalla kumppaninin kannalta, ja viimeinen asia jota haluan tehdä on aiheuttaa mielipahaa ja kipua naiselle (ehkä ainoalle sellaiselle) joka sattuu välittämään minusta.
Toisaalta olen miettinyt minkälaista rakkaus oikeasti on. Ehkä luulen olevani kykenemätön siihen vain siksi kun ainoat tietoni asiasta on peräisin kirjallisuudesta jossa kaikki on aina dramaattisempaa ja tunteet voimakkaampia. Ehkä olenkin ollut jo rakastunut, mutta en vain tunnistanut sitä koska odotin, että se olisi jotenkin erillaista...voimakkaampaa. Enpäs tiedä.
Ei tuossa kampauksessa sinällään mitään vikaa olekaan ja malli sievä tosin ei sellainen josta itse viehätyn mutta kampaus herättää minussa kummia mielleyhtymiä ja tuntuu symboloivan minulle kaikkea sitä mitä en halua olla. Jotenkin minusta tuntuu tai pelkän että sisimmässäni olen se reipas ja järkevä tyttö, josta kaikki opettajat pitävät (paitsi liikunnan-), joka on vastuuntuntoinen ja tietää aina kaikki tärkeät koulujutut ja joka on aika tylsä. Jolla ei ole mielikuvitusta eikä huumorintajua ja joka ei tee hauskoja juttuja, on aina järkevä ja vastuullinen ja joka on sellainen kuin en halua olla. Aika hölmöä tietysti että kaikki se tulee mieleen yhdestä kampauksesta ja ehkä hölmöä että kapinoin sitä vastaan, se on yksi puoli minussa mutta ei ainoa.
Sen takia ajattelenkin että saatan olla huono kumppani, että jos en pysty olemaan tarpeeksi rakastunut tai rakastava tai intohimoinen ja toinen kärsii.
Minustakaan tuo kampaus ei ole missään tapauksessa kiva.
Eksyin jotain kautta tänne ja luettuani tekstisi tunsin, että minun on pakko kommentoida, sillä se voisi olla suurimmaksi osaksi yhtä hyvin minun kirjoittamani. Olen viime aikoina pohtinut saman tyyppisiä asioita päätymättä sen kummemmin mihinkään lopputulokseen (vielä).
Olen mieltänyt itseni biseksuaaliksi jo vuosia, mutta nyt olen miettinyt voisinko olla jossain määrin aseksuaalinen. Kovin voimakasta seksuaalista viettiä minulla ei joka tapauksessa ole. Minulla ei ole konkreettista kokemusta seurustelusta kummankaan sukupuolen kanssa, joten hankala sanoa mitään varmaa siitä, miten asiat todella ovat. En ole koskaan kokenut ihastumista voimakkaampia tunteita ketään kohtaan, en myöskään seksuaalista vetovoimaa. Mietin, että ehken ole edes kykenevä siihen. Tuo mitä kirjoitit himosta pitää paikkansa minunkin kohdallani. En vain pysty kuvittelemaan, että tuntisin niin ketään kohtaan. Ehken edes sellaista kiintymystä ja rakkautta, jota parisuhde vaatisi.
Parisuhde ei tunnu mitenkään elintärkeältä tällä hetkellä. En tiedä onko se sitä minulle koskaan. Ilmankin olen pärjännyt. Ystävät ja muut läheiset tuntuvat tärkeiltä, ilman heitä en pärjäisi, mutta ilman romanttista suhdetta kyllä. En tiedä johtuuko se siitä, että olen ehtinyt jo näin "vanhaksi" ilman ainuttakaan kokemusta seurustelusta (ja tämänkin asian kanssa olen ollut "sinut" vasta jonkin aikaa, mutta ehken ala nyt kaikkia neuroosejani ja ongelmiani selostaa tähän...) tai muusta, etten enää osaa edes kuvitella moista omalle kohdalleni, vai olenko ehkä alitajuisesti jotenkin luopunut toivosta koskaan kohdata ketään sopivaa.
Mitä tulee sukupuolisuuteeni, kuvailisn itseäni lähinnä sukupuolineutraaliksi. En koe olevani yhtään enempää feminiininen kuin maskuliininenkaan eikä minulla ole tarvetta kuulua kumpaankaan sukupuoleen. En käytä yleensä kovinkaan naisellisia vaatteita, enkä meikkaa juurikaan arkena, joten olemukseni on ehkä jokseenkin androgyyninen (paitsi että hiukseni ovat pitkähköt). Silloin tällöin on taas puolestaan mukava pukeutua naisellisemmin ja meikata enemmän, mutta ei mitenkään niin, että vaihtelisin sukupuolirooleja jotenkin. En osaa selittää tätä kovin hyvin. Törmäsin jossain termiin genderqueer ja luin siitä kuvauksen, joka mielestäni sopii aika hyvin minuun tietyiltä osin.
Tulipa pitkä ja sekavahko selostus ja silti tuntuu, etten saanut edes koko asian ydintä mahtumaan tähän. Taisin hukata punaisen lankani, jos minulla sitä alun perin olikaan. Piti vain kommentoida, sillä olen mietinyt paljon juuri samankaltaisia asioita viimeaikoina. Pitäisi ehkä kirjoittaa omaan blogiini aiheesta, mutta jotenkin en vain ole saanut kootuksi ajatuksiani tarpeeksi. Tai sitten en ole tarpeeksi rohkea. :)
Marjo, kiitos kommentistasi. Tuo kuulostaa kyllä hyvin tutulta ja itsekin tunnen itseni lähinnä sukupuolineutraalina. En ole kyllä erityisen androgyyninen mutta naiseus tuntuu minusta samalta kuin seksi, jotkut osat voivat olla hauskoja (tai ainakin itsetyydytys, en tiedä osaisinko nauttia seksistä toisen ihmisen kanssa) mutta en tunne pakottavaa tarvetta kumpaankaan. En osaa esimerkiksi ymmärtää mitä tarkoittaa "haluaisin olla suhteessa miehen kanssa joka saisi minut tuntemaan itseni naiseksi".
Kävin katsomassa blogiasi ja elämässäsi on kyllä muitakin tutulta kuulostavia juttuja.
Sama juttu minulla tuon naiseuden ja seksin kanssa. Kumpikaan ei tunnu kovinkaan tärkeältä minulle.
En edes tiedä mitä tai millaista naiseus on. Tiedostan ja hyväksyn sen, että olen fyysisesti nainen, ei mitään ongelmaa sen suhteen, en edes haluaisi olla mies siinä mielessä, mutta henkinen puoli on sitten kokonaan eri asia. En edes pidä ajatuksesta, että ihmisiä yritetään (jo pienestä pitäen) tunkea selviin kategorioihin ja ryhmiin. Koen itseni ensisijaisesti ihmisenä, henkilönä, persoonana, ilman, että sukupuoleni jotenkin määrittäisi minua. Enkä tiedä olenko androgyyninen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta arkinen olemukseni ei ole kovinkaan feminiininen, enemmänkin sitten neutraali.
Mitä tulee seksiin, olen ihan samalla linjalla, eli kuten sanoit jotkin osat ovat ihan hauskoja (se mainitsemasi itsetyydytys), mutta en vain osaa kuvitella itseäni kenenkään kanssa konkreettisesti. Minusta tuntuu, etten minäkään ehkä nauttisi seksistä. En tiedä olenko liian varautunut tai estynyt tai jotain, vai onko se vain ominaisuus joka minulla on. Tai ehkä minulta puuttuu joku ominaisuus. En myöskään ymmärrä, miksi seksistä pidetään sellaista meteliä ja miksi se tuntuu olevan niin tärkeää ja esillä joka paikassa. Minusta se vaikuttaa lähinnä maailman yliarvostetuimmalta asialta. En tiedä, voihan se olla hauskaakin, mutta ei ehkä minulle kokonaisuudessaan. Tuntuu vain, että jos tuon menee sanomaan ääneen jollekin, pidetään outona. Itseäni asia ei niinkään jaksa enää häiritä, miksi sen pitäisi vaivata muitakaan.
Mutta olen pohtinut nyt paljon kaikkea tähän liittyvää ja pohdinta jatkuu edelleen. Ehkä päädyn vielä postaamaan aiheesta blogiini perusteellisesti.
"Kävin katsomassa blogiasi ja elämässäsi on kyllä muitakin tutulta kuulostavia juttuja."
Tosiaan, minäkin lueskelin muita merkintöjäsi ja huomasin saman asian. Luen blogiasi varmaan jatkossakin. :)
Ajatuksesi kuulostavat sen verran tutuilta että laitoin blogisi tilaukseen Blogilistalta.
(minun piti kirjoittaa jotain enemmänkin mutta aivoni ovat tainneet mennä nukkumaan)
Lähetä kommentti