23.11.2007

Olen odottanut tänäänkin että saisin töitäni varten tarvitsemani tiedostot, turhaan. Eipä se ole minun ongelmani, käytin sitten tämän päivän siivoamiseen (järjestelin kaappejakin!) ja aseksuaalisuudesta lukemiseen ja tietokoneella pelaamiseen (siinä on minun perjantaini). Nyt odotan että piparkakkutaikinan mausteseos jäähtyisi niin että voin tehdä taikinan ja että tärkki jäähtyisi niin että voisin tehdä lumihiutaleita. En saanut syötyä kunnolla ja nyt yritän syödä leipää päästäkseni eroon nälästä. Aika huono tapa.

Minun piti tehdä sunnuntaiset piparkakut valmistaikinasta, mukavuudenhalusta ja myös siitä nolosta syystä etten mielelläni pidä siirappia saatavilla, makeanhimossa se on liian houkuttelevaa (tuota ette ehkä halunneet tietää mutta ehkä se on pientä verrattuna siihen mitä nyt tiedätte seksielämästäni). Piparkakkutaikinan tekeminen on kuitenkin niin helppoa että valmistaikina tuntuu nololta, ehkä siinä on jonkinlaista ylpeyttäkin mukana. Jos harrastan leipomista niin en voi käyttää valmistaikinaa, se olisi häpeällistä. Paitsi voitaikinaa, sitä minulla ei ole mitään halua tehdä itse.
Lähikaupassani on kohtuullisen hyvä valikoima mutta kaikkea tarvitsemaani sieltä ei löytynyt, kuten reilun kaupan tummaa kaakaojauhetta ja Valion glögiä (voi tietysti olla että ne olivat jossain piilossa). Ja nyt muistan että unohdin jotkut jutut aivan kokonaan. Minun pitikin käydä huomenna kaupungilla, täytyy muista silloin kaikki tarvittava.

Isäni soitti kun olin kaupassa, hän oli avannut tilin pankkiini ja yllätyksekseen pääsi verkkopankin kautta minunkin tiliini, siihen joka avattiin minulle kun olin noin 15-vuotias ja johon kai tarvittiin käyttöoikeudet vanhemmallekin. Muistan joskus huomanneeni sen katsoessani verkkopankkia mutta unohdin koko jutun. Isäni soitti pankkiin ja minulle soitti hyvin pahoitteleva nainen, käyttöoikeuden pitäisi loppua tietysti lapsen täysi-ikäistyessä mutta jostain syystä he olivat tehneet virheen sen suhteen. Onneksi minun tapauksessani siitä ei ollut mitään haittaa mutta aika paha moka, varsinkin niille joiden vanhemmat ovat epärehellisempiä.
Pankki oli lähettänyt minulle kirjeenkin. Ilmeisesti he ovat vuoden alusta tiukemmin osa tanskalaista omistajaansa. En tiedä muuttavatko he nimeään, tavallaan se olisi kiinnostavaa kun asiakkuuteni aikana minulla on ollut se yksi ja sama tili kolmen nimisessä pankissa.

Minulla on taas vähän flunssaisempi olo. Toivottavasti se menee ohi.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla oli sama juttu, että jossain vaiheessa tajusin, että isälläni oli tiliini käyttöoikeus, vaikken ollut aikoihin asunut kotona ja olin aikoja sitten 18 v. Olin ihmeissäni, sattuu sitä näköjään useamminkin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kuinkahan paljon sitä tapahtuu, jotenkin ajattelisi että se on automaattinen prosessi mutta kun virheitä on näinkin paljon (tai näinkin vähän) niin ehkä ihmiset hoitavat sen ja joskus unohtavat.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle pankista sanottiin, että vanhemman tilinkäyttöoikeus pitää erikseen poistaa ja täysi-ikäisenähän näin voi sitten tehdä. Voihan mihin tahansa tiliin antaa käyttöoikeuden muullekin henkilölle kuin tilinhaltijalle.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkin kuvittelin että muutos pitäisi hoitaa itse mutta pankin edustaja oli kyllä sitä mieltä että se tapahtuu automaattisesti. Hän saattoi kyllä olla tietysti väärässäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Eräällä o:lla alkavassa pankissa, joka on kimpassa erään s:llä alkavan kanssa, on aika kylmä linja noissa jutuissa. Vaikka vanhempi olisi henkisesti sairas kyylä, hänen annetaan selata aikuisten lastensa tilitietoja. Yli parikymppinen veljeni ihmetteli minulle alkukesästä, miten on mahdollista, että isä tietää kaikki hänen pankkiasiansa: jos opintolainan korko myöhästyy tai tilille tulee pimeän näköinen palkka, veli saa isältä motkotuspuhelun. Selvittelimme asiaa yhdessä ja ilmeni, että isällä on täysi käyttöoikeus veljeni tileihin - itse asiassa myös meidän muiden tilitapahtumat näkyvät isän verkkopankin tilitapahtumavalikossa. Omissa tiedoissamme tätä ei mainita missään. Tilit ovat samassa pankissa, mutta ne avattu erikseen. Olemme kaikki täysi-ikäisiä. Nyt on kulunut liki puoli vuotta siitä, kun valitimme asiasta o-pankkiin ja pyysimme oikaisua. Mitään ei tapahtunut.

Blog Widget by LinkWithin