Ystävän tapaaminen teki hyvää (samoin kuin poikkeaminen isän toimistolla, oli minulla sinne oikeaa asiaakin), nyt minulla on melkein tervejärkinen olo. Olin kyllä vähän sekava kaupungilla ja kahvilassa tuntui siltä etten ensin oikein osannut olla niin kuin pitää (ja tietysti pitää tuntea syyllisyyttä siitä että on muka rahapulassa mutta suklaakakkua on varaa syödä. Toisaalta ei minulla ole tavallista huonompi rahatilanne, jos Kela ei vain jostain syystä hylkää hakemustani). Enää ei kuitenkaan itketä ja näen tyhmän tekonikin oikeissa mittasuhteissa, maailman mittapuulla se oli ihan mitätön virhe ja ei siitä varmaan mitään seuraa. Inhoan vain sitä kun teen jotain tyhmää.
Elohiiri kyllä vähän ärsyttää.

Kelassa oli nelisenkymmentä ihmistä ennen minua, ehkä sielläkin on jouluruuhka (onneksi ne kaikki ihmiset jonottivat kaikille virkailijoille eikä asiansa mukaan niin kuin yleensä).

Pyöräily tuntui aika hyvältä pitkästä aikaa, tauti ei ole kyllä vielä ilmoittanut mielipidettään.

Se kysymysmeemi oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. Itse en osaisi välttämättä vastata noihin kysymyksiin sellaisistakaan ihmisistä joiden kuvan olen nähnyt tai jotka olen jopa tavannut, joku pituuden ja silmien värin arvioiminen on hankalaa, ainakin minulle.

1. Mitä luulet, että teen työkseni (tai millä alalla olen hankkinut koulutusta)?
Tämä on aika helppo kysymys varmaankin, olen medianomi, suuntautunut graafiseen suunnitteluun. Olisin myös media-assistentti, jos tutkintonimike olisi ollut olemassa silloin kun valmistuin.

2. Minkä värinen tukka minulla on?
Tämä varsinkin on helppo kysymys, ainakin jos on lukenut uudesta tukasta ja siitä että minulla on ihan luonnonväriset hiukset. Ne ovat ihan ruskeat, eivät edes maantien-.

3. Entä silmät?
Silmieni väri on oikeasti vaikea kysymys, en ole itsekään siitä ihan varma. Siniset ne eivät ainakaan ole tai harmaat, se on varmaa. Kauempaa ne näyttävät hiusteni värisiltä, mutta eivät ne ole ruskeatkaan. Eliminoinnin perusteella sanon aina että ne ovat vihreät, ne ovat jonkinlaiset vihertävän rusehtavan harmahtavat.

4. Miten asun?
Yksin valtavassa yksiössä lähiössä Turussa, tuokaan ei ehkä ole kauhean hankala kysymys.

5. Kuinka pitkä olen?
Minulla on vääristynyt kuva omasta pituudestani, kai muistona niiltä ajoilta kun olin luokan toiseksi pisin tyttö (ja pidempi kuin aika monet pojat). Muut vain kasvoivat ala-asteen jälkeenkin ja minä jäin suunnilleen keskipituiseksi, noin 166-senttiseksi (en ole itse asiassa aivan varma pituudestani, olisiko se ollut viimeisessä mittauksessa jopa 167? En muista, siitä on ehkä seitsemän vuotta).

6. Tyylini on?
Tyylini on ehkä lähinnä käytännöllinen. En osta oikein muotivaatteita enkä tosiaan omista korkokenkiä (muutamissa sandaaleissa on kyllä vähän korkoa), suurin osa vaatteistani on mustia. Minulla on aika tarkat näkemykset vaatteista ja siitä mikä minulle sopii, esim. poolopaitoja kaapistani on turha etsiä. En myöskään omista yhtään valkoista kauluspaitaa, enkä juurikaan käytä niitä kahta kangaspaitaa jotka omistan. Joustamaton kangas ja napit eivät oikein sovi vartalolleni. Yläosat ovat kaikki neulosta, villatakkeja ja trikootoppeja. Farkut ovat aina mustat.

7. Yksi perusluonteenpiirre?
Hermostunut