8.1.2008

Aina vain turhaa valitusta

Minulla ei kyllä mene oikeasti hyvin.

Eilen illalla sain tarpeekseni tästä ahdistuksesta. Sain itkukohtauksen aika järjettömästä syystä, osuin Mentalwearin sivuille ja katsoin paitaa jonka ostamista olen joskus aikaisemminkin harkinnut. Tietysti aika huvittavaa että ahdistuksen aiheuttaa taho, joka kai tekee työtä mielenterveyspotilaiden puolesta ja varmaan ylireagoin mutta Ahistaa-paidan kuvaus osui liian lähelle. Ahdistunut ja varsinkin luulotautinen on naurettava ja huomionkipeä ja hänellä ei ole oikeita huolenaiheita ja vain kuormittaa terveyspalveluja turhaan, menisi vain aurinkolomalle pariksi viikoksi niin kaikki ongelmat katoaisivat (minä en tietysti saa poistua maasta niin pitkäksi aikaa tai menetän tämän loistokkaan työttömän statuksen vaikka olisikin varaa matkustaa muualle kuin Jyväskylään silloin tällöin).

Olen ajatellut osittain että tämä johtuu vain elämäntilanteestani että kun se korjaantuu niin ahdistuskin poistuu, niin kuin kävi silloin joskus aikaisemminkin. Ja etten ole yhtä ahdistunut kuin silloin, olin vähän kuin horroksessa ja vain ajattelin kuolemaa ja itkin, että olen vain stressaantunut. Mutta ei tämä tunnu normaalilta ja ohimenevältä. Päinvastoin, ahdistus on mielestäni pahentunut viime aikoina ja nyt olen alkanut itkemäänkin (kuolemaa en onneksi ajattele enkä maailmanloppua). Ei syynä tietysti ole Mentalwear mutta reagointi sai minut tajuamaan etten ehkä selviä tästä omin voimin tai ainakaan ahdistus ei ole niin vain katoamassa.
Aamulla keräsin rohkeuteni ja sain lopulta soitettua terveyskeskukseen. Siellä vastasi hämmentävä automaatti jolle jätettiin soittopyyntö ja sitten ystävällisen oloinen nainen soitti minulle. Pelkään lääkäriaikojen varaamista, aina tuntuu siltä että täytyy tapella päästäkseen lääkäriin (siksi kävinkin monta vuotta lähinnä terveydenhoitajien vastaanotolla), ettei ole tarpeeksi sairas mutta tuo ihminen oli hyvin ystävällinen ja kuunteli ja kysyi vastustanko lääkehoitoa ja haluaisinko keskusteluapua mieluummin. Pelkään lääkkeitä (sivuvaikutukset ja jos niihin jää koukkuun ja jos ne lihottavat ja ties mitä muita ennakkoluuloja) mutta nyt minusta tuntuu siltä voisin kokeilla niitäkin, jos ne vaikka auttaisivat fyysisten oireiden kanssa. Minusta tuntuu että ahdistuneena oleminen vie niin paljon energiaa ettei muille kuin aivan pakollisille jutuille ja jotenkin tuntuu siltä ettei pelkkä keskusteluapu ehkä riitä. Ajan sain vajaan kahden viikon päähän.

Äitini soitti kun olin kirjoittamassa tätä, sattumalta mutta hyvällä hetkellä. En haluaisi huolestuttaa häntä liikaa enkä olla liian riippuvainen hänestä mutta teki hyvää puhua hänen kanssaan.

Nyt pitäisi mennä kauppaan valittamaan siitä että heiltä eilen ostamani juusto on homeessa. Se ei ole helppoa hyvinäkään päivinä mutta se oli sen verran kallis juusto (minusta juusto on kauhean kallista mutta syön sitä siltä varalta että saisin vähän enemmän proteiinia) että on pakko.

8 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Heips.

Rohkea teko, oikeasti. Koita pärjäillä, mutta kaiken keskellä muista: vaikka saat keskusteluapua tai lääkkeitä, niin sinä itse olet se, joka itsesi parantaa. Älä turhaudu siihen, että keskusteluapu ehkä osoittautuukin vain kuuntelijaksi, ja joudut itse käymään kaiken läpi.
Tsemppiä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, minulla on kokemusta keskusteluavusta joka koostui siitä että psykologi kysyi "mistä luulet tämän johtuvan?". Silti se auttoi, kuuntelijaa minä kai tarvitsinkin. Minusta tuntuu ettei mieleni tajua että stressaavin tilanne on jo ohi vaan reagoi koko ajan kuin olisi kauhean kriisin keskellä ja toivon että lääkkeistä tai jostain muusta olisi apua sen kääntämiseen oikeille poluille, omin voimin en näytä kykenevän siihen. En tiedä miten oppisin sellaisen tavan reagoida ettei tällainen tilanne suistaisi minua ahdistukseen. Puhuin äitini kanssa siitä miten selviän joistain stressaavista tilanteista ihan hyvin, kunhan tiedän suunnilleen mitä pitää tehdä seuraavaksi. Vaihto-opiskeluun lähteminen oli kauhean vaikeaa ja välillä olin sielläkin aika ahdistunut mutta se ei ollut ihan tällaista. Kaikki tuntuu niin epämääräiseltä enkä osaa tehdä mitään. Tämä on varmaan seurausta siitä että tottuu olemaan se pärjäävä tyttö joka on aina perillä siitä mitä koulussa pitää tehdä, koulun ulkopuolella onkin sitten ihan hukassa.

anu kirjoitti...

Luulen että oli hyvä päätös tuo terveyaskeskuspuhelu, olet tosiaan (kirjoitustesi perusteella) vaikuttanut viiemaikoina melkoisen ahdistuneelta, on itseäkin välillä vähän huolestuttanut, kuinka sinulla tuntuu olevan tarpeettoman kurjaa.

Toivottavasti kohdallesi osuu hyvä keskusteluapu, lääkkeitäkin varmanakin kannattaa kokeilla, jos itsestäsi tuntuu, että ne voisivat auttaa.

Komppaan kuitenkin TC:tä, keskusteluavusta ja lääkkeistä huolimatta jutut joutuu tosiaan käymään iha itte läpi, mikä voi tuntua turhauttavalta, mutta muutakaan tapaa ei varsiniasesti ole.

Tsempit!

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa valittaa juustosta valmistajalle. Kaupasta saa vain rahat takaisin tai uuden tuotteen, mutta valmistajilta saa lahjakortin (jos firma on suomalainen) tai jonkin muun hyvityksen. Itse kun ostin kerran pilaantuneen juuston sain 12 euron Valion lahjakortin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Teit hyvän päätöksen.
Sain aikoinaan avun mielialalääkkeistä, kun olin melko samankaltaisessa elämäntilanteessa kuin sinä ja ahdistunut sekä uneton. Mielialalääkkeisiin ei jää koukkuun eivätkä ne lihota, vahvat psyykenlääkkeet lienevät eri juttu. Ja ainahan lääkettä voi vaihtaa.

Voimia!

Anonyymi kirjoitti...

Kiva, että sait myönteistä vastakaikua terppakeskuksesta! Toivottavasti itse hoito (mitä nyt sitten valitset/saatkin) on vähintään yhtä hyvää!

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Hienoa että soitit terveyskeskukseen. Käytän itsekin mietoa masennuslääkettä ahdistukseen ja masennukseen, ja olen erittäin tyytyväinen että aloitin. Mitään pahoja sivuvaikutuksia ei ole ollut, ja vaikutus alkoi tuntua noin kolmen viikon jälkeen. Joten jos siltä tuntuu, voit huolettomin mielin ottaa lääkeettä. Lääkkeitä on monenlaisia, jos jokin ei sinulle sovi, aina voi koittaa toista.

Niin, mehän tapasimme silloin Taiteiden yössä, eli tuttu kasvo olen sinulle :) jos tahdot joskus nähdä ja jutella, lähetä sähköpostia, onhan sinulla osoitteeni vielä? Voimia ja jaksamista!
Toivottaa,
Taru

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta, tuo tuntuu kyllä hyvältä päätökseltä ja ehkä jo lääkäriajan varaaminen teki olosta vähän paremman. Lääkkeetkään eivät tunnu niin huonolta idealta. Toivottavasti tuosta on apua, toivon että pääsisin eroon tästä ajatukset täyttävästä ahdistuksesta niin että olisi energiaa ratkoa ongelmiani tai oikeastaan parantaa olemassa olevaa tilannetta ja hyväksyä se.

1. anonyymi, unohdin kokonaan että olisin voinut valittaa valmistajallekin. Sain kuitenkin rahat takaisin ja se riittää minulle.

Taru, luulen että minulla pitäisi olla osoitteesi, täytyy ottaa joskus yhteyttä (minä olen siinä kyllä kamalan huono nykyään).

Blog Widget by LinkWithin