30.1.2008

En ole uskaltanut käydä verkkopankissa kun olen pelännyt tilieni olevan aivan nollassa. Tänään sain kerättyä rohkeutta ja ensimmäinen tutkimani tili ei näyttänyt lainkaan pahalta mutta toinen oli miinuksella. En edes tiennyt että se voi mennä miinukselle. Äkkiä rahaa toiselta tililtä, onneksi siellä ei ole mitään erääntyviä maksuja ja onneksi toisella tilillä on riittävästi rahaa ja minun pitäisi saada pian (toivottavasti, jos toisesta ei tule ensi kuun alkuun mennessä täytyy ottaa yhteyttä) palkka kahdesta valmiista työstä ja yksi työ on valmistumassa toivottavasti pian (se on ollut tekeillä kuukausikaupalla), yksi on juuri alkamassa ja yksi odottaa sopivaa aikaa (ja vaivaa minua vaikkei sillä olekaan mikään kiire). Aika kiirettä oikeastaan näin työttömäksi.

Tänään tuli se terveyskeskuksen (tai terveysaseman mutta se kuulostaa kummalliselta korvaani) kirje. Sekä sen allekirjoittajalla ja että eilisellä vastaanottajalla on pyöreä tyttömäinen käsiala. Lääkärillä oli taas hyvin selkeä, kliseiden vastaisesti (mikä tuo ehkä uutta huumoria siihen että minulta kysyttiin eilen "kirjoittiko lääkäri tämän?").

Uuden puhelimen ihmeet jatkuvat. Siinä on tavallaan kaksi näppäimistöä, yksi tavallinen puhelin- ja toinen piilossa, sellainen qwerty. Pääsin tänään vastaamaan tekstiviestiin tai pariin (koska ei niitä tietenkään voi lähettää vain kokeilumielessä, nehän maksavat rahaa) ja pidin melkein enemmän tavallisesta näppäimistöstä. Qwerty-näppäimet ovat niin pieniä että tuntuu siltä kuin niitä pitäisi tökkiä kynnellä että varmasti osuisi oikeaan näppäimeen ja se tuntuu epämiellyttävältä.

Tänään minulla on taas parempi päivä mutta eilinen poisti kyllä kaikki epäilyni siitä että olisin parantumassa ilman hoitoakin ja että ei minulla ole mitään pahoja ongelmia ja olen kamala luulosairas joka vie kiireisen lääkäriajan joltain oikeasti sairaalta. En minä kyllä ole mitenkään terve.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei! Toivottavasti pääset juttelemaan jollekin psykologille - kysy siltä lääkäriltä tällaisesta mahdollisuudesta. Kropassasihan ei ole mitään (ainakaan primaarista) vikaa, ja lääkärillä ei ole koulutusta hoitaa muuta kuin kropan pipejä.
terv. Mariax

Antti-Juhani Kaijanaho kirjoitti...

Tyypillisiä syitä tilin negatoitumiselle:

* tilillä ei ole ollut tarpeeksi rahaa maksaa palvelumaksut, pankki veloittaa ne silti

* tiliin liitetyllä pankkikortilla (ei electron) on maksettu saman päivän aikana enemmän kuin tilillä on rahaa (maksut veloitetaan tililtä viiveellä, yleensä seuraavana päivänä) eikä mikään ostos ole ollut niin iso (satasia) että pankki olisi tehnyt katevarausta

Jos tili on vain vähän miinuksella, pankki ei yleensä siitä hermostu, jos sen tilanteen korjaa pikaisesti.

Antti-Juhani Kaijanaho kirjoitti...

(Nimimerkillä kokemusta on.)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Mariax, täytyy kysyä mutta en kyllä tiedä miten helppoa se täällä on. En ole kyllä varma siitä ettei minulla olisi fyysisiäkin sairauksia mutta olenkin luulotautinen.

Antti-Juhani, mikäli muistan oikein viimeisimmät tapahtumat oli neljän kympin pankkikorttiosto ja sen jälkeen pankkiautomaattinosto, tuossa pankissa minulla on ihan oikea pankkikortti joten kaipa sen ymmärtää, ehkä se pankkikorttimaksu ei ollut ehtinyt lähteä tililtä ennen kuin nostin rahaa. Tili oli jonkun vajaat neljäkymppiä miinuksella, siirsin heti rahaa toiselta tililtä, parin päivän sisällä niiden pitäisi olla siellä.

Anonyymi kirjoitti...

Tavallaan se, että on varattu aika ja sitten paikalla ei ole ketään on kyllä kelle tahansa ärsyttävä tilanne. Varsinkin kun aika on tärkeä ja odotettu. Olisitpa nähnyt meikäläisen muutama vuosi sitten kun oli aika gynekologille ja kukaan ei avannut lääkäriaseman ovea. Kuulin että sisällä oli ihmisiä ja hakkasin ovea niin kauan kunnes tulivat ihmettelemään, että mitäs sinä täällä teet? Samantapainen tilanne, siellä oli jotkut juhlat, pikkujoulut vissin ja minun aikaa ei oltu kyllä peruttu. Muistaakseni lääkäri kuitenkin otti minut vastaan kesken pikkujoulun. siitä on nyt muutama vuosi, että kyllä noi odottamattomat jutut vaikuttaa ei-viilipyttymäisiin ihmisiin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anonyymi, tuo sinun tilanteesi kuulostaa kyllä monta kertaa pahemmalta. Tuolla oli sentään ovessa lappu ja kyseessä oli joku kokous eikä juhlat (mikäli olen ymmärtänyt oikein niin täällä organisoidaan terveydenhoitoa uudestaan ja siirretään joitain toimintoja keskustaan, joten ehkä he puhuivat siitä).

Anonyymi kirjoitti...

Yksityiselle nyt ainakin pääsee aina. Luulen, että vanhempasi auttaisivat sinua mielellään taloudellisesti, että saisit tämän järjestymään. Sitten kun saat itsesi parempaan kuntoon ja jaksat taas enemmän, kaikki muutkin asiat rupeavat varmasti sujumaan paremmin!
terv. Mariax

Annikki kirjoitti...

Minulta saa myös vertaistukea ja tietoa, mölötän masennus- ja hoitoasioista enemmän kuin mielellään.

Olen oikea tietopankki.

Ja kyllähän sitä voi masennusta sairastaa monta vuotta ihan huomaamatta. Minä ainakin sairastin koko opiskeluajan ja kuvittelin vaan olevani saamaton ja laiska. Romahdus oli ainoa hyvä asia moneen vuoteen, koska ainakin syy "saamattomuuteen" ja muuhun muka huonouteen löytyi.

Mariax on ainakin väärässä siinä, ettei lääkärit tiedä mielenterveyspuolen asioista mitään. Kyllähän ne tietävät ja se kuuluu koulutukseenkin. Ei psykologisella ja fyysisellä sairaudella ole niin paljoa eroa kuin luulisi, ja kaikki liittyy kaikkeen.

Hienoa kuitenkin, että pystyt tekemään töitä ihan hyvin ja harrastat edelleen.

Tsemppiä ja silleen :)

Anonyymi kirjoitti...

Yleislääkärin psykologinen koulutus on erittäin vähäistä (olen itse opiskellut lääketiedettä), ja psykiatrienkin peruskoulutus on lääketieteellinen. Tottakai psyyke ja sooma toimivat yhdessä, mutta Näkymättömän paha olo ei selkeästi johdu somaattisista vaan psyykkisistä syistä. Mahdolliset somaattiset ongelmat, kuten niin monella muullakin, ovat seurausta näistä. Suosittelisin Näkymättömälle lämpimästi näiden asioiden hoidattamista nimenomaan psyyken asiantuntijalla, jollainen on siis psykologi.

Tietysti lääkärienkin joukossa on ihan fiksua porukkaa - sellaiselta tämä Näkymättömän vastaanottanut lääkärikin vaikutti - mutta ajattelen, että tällöin on kyse viisaista ja ymmärtävistä ihmisistä, jotka ovat sitä ihan koulutuksestaan riippumatta.

Ihmisiä, joilla on omakohtaista kokemuksesta masennuksesta ym. löytyy muualtakin kuin sieltä, missä sitä kovaäänisesti kailotetaan ja julistetaan muiden näkemyksiä vääriksi.

terv. Mariax

Annikki kirjoitti...

anonyymi Mariax,

Se on ihan hyvä, että minä kailotan, kun yleensä ollaan vaan hiljaa ja hyssytellään. Ei siitä tarvitse hermostua.

En vaan halunnut jättää aiheen käsittelyä siihen, että tarjotaan yleislääkärin sijaan psykologia niiltä sijoiltaan. Koska et kai voi tietää, onko esimerkiksi Näkymättömällä (anteeksi, että aloin näin ihmisen itsensä ohi inttämään) fyysistä vikaa vai ei.

Pitäähän ensin tehdä tarkastus muutenkin, ottaa ehkä verikokeita ja pohtia lääkitystä, ennen kuin mennään psyykkisiä ongelmia jonnekin yksityiselle psykologille hoitamaan. Lääkärit ovat kuitenkin niitä ammattilaisia, jotka määräävät lääkkeet, kirjoittavat mahdolliset sairauslomat ym., eivätkä psykologit. Psykologien kanssa tehdään sitten pidempää terapiatyötä, mutta se on sitten vasta mahdollisen tarpeen selvittämisen jälkeen.

Mitähän siitäkin olisi tullut, jos olisin itse mennyt psykologille ilman tutkimuksia huokailemaan pahaa oloa ja paniikkia, jos kyse olisikin ollut kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Olisin istunut vaikka vuosia terapiassa turhaan. duh.

Ei sillä, että minulla olisi ollut kilpirauhasessa vikaa. Ei ollut, ja siksipä saankin käydä nykyään lääkärin lisäksi myös psykologilla.

Anonyymi kirjoitti...

Tottakai täytyy myös selvittää, johtuuko depressio (mistä Näkymätön ei käsittääkseni kärsi, ainakaan vakavasta depressiosta) somaattisesta syystä, ja näinhän on käsittääkseni on nyt tehtykin. En ollut tarjoamassa psykologia yleislääkärin sijaan -- Näkymätönhän on juuri käynyt lääkärissä saamassa varmistusta siihen, että tämä puoli on kunnossa. Halusin vaan sanoa, että lääkäri ei ole paras mahdollinen asiantuntija antamaan hoitoa tämäntyyppiseen psyykkiseen oireiluun (joka ei sitä paitsi edes vaikuta tässä tapauksessa depressiolta, vaan joltain muulta).

Oletko muuten, Annikki ajatellut, että lääkkeet eivät sisälly kaikkien masentuneiden hoitoon - eivätkä ne sitä paitsi edes auta kuin pientä osaa depressiosta kärsivistä?

Depressiosta puhumisessa ei ole mitään pahaa. Halusin vaan tuoda esiin, että sellaisillakin ihmisillä, jota eivät itse siitä suureen ääneen kuuluta turuilla ja toreilla, voi olla vaikka kuinka paljon tietoja ja kokemusta tällaisista asioista.

Mariax

Annikki kirjoitti...

Olitpas nyt ilkeä :/

En tietenkään ole ajatellut, etteivät lääkkeet sovi kaikille, siksihän ehdotin niitä mielinmäärin juuri äsken.

Enkä ole tietoinen kenestäkään muusta kuin itsestäni ja lähipiiristäni, hiljaisia ei ole olemassa, ja jos onkin, niin eivät ne mitään tiedä.

Tuollaiset vihjailut eivät kuulu tähän mitenkään, vaikka aika pieniksi vihjeiksi ne jäivätkin.

Eli en ehdottanut lääkkeitä, enkä olettanut omaa tietoani ainoaksi, enkä ole tehnyt mitään diagnooseja.

Ja se, että kerron masennuksestani, ei ole mitään itseni korottamista, paremmaksi heittäytymistä tai mitään muutakaan. Se vain on, ja satun olemaan juuri niin avoin ja typeräkin, että siitä kerron.

Olin perustellusti eri mieltä psykologille menemisestä (näin aikaisessa vaiheessa), ja turha siitä on sen enempää vääntää ja ilkeillä.

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisitko Mariax selvittää hieman tarkemmin tuota väitettäsi:

"lääkkeet eivät sisälly kaikkien masentuneiden hoitoon - eivätkä ne sitä paitsi edes auta kuin pientä osaa depressiosta kärsivistä?"

Mielialalääkityksen käyttöaiheena pidetään lievääkin masennusta, mikäli vaiva on kroonistunut. Sen lisäksi SSRI-ryhmän lääkkeet ovat useissa laajoissa tutkimuksissa todettu tehokkaiksi täsmälääkkeeksi masennusjaksojen lievittämiseen. Tieto tutkimuksista on vapaasti saatavilla mm. PubMedistä:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/PubMed/

Jos olet todella opiskellut lääketiedettä, ymmärrät varmasti närkästyksen, jota koen lukiessasi kommenttejasi. On vastuutonta antaa ihmisille, jotka mahdollisesti kärsivät masennuksesta neuvoja, jotka ohjaavat poispäin perusterveydenhuollon piiristä.

Yksityisellä psykologilla käyminen tulee monilla masennuksesta kärsivillä vastaan. Tämä tapahtuu useimiten kuitenkin pitkäjänteisen psykoterapian muodossa. Tähän psykoterapiaan saa lähes aina Kelalta korvauksia, jos psykiatrin kirjoittama B-lausunto suosittelee psykoterapiaa.

Myöskin koen kovin vastuuttomaksi arvioida tuntemattomien ihmisten masennuksen syvyyttä. Varsinkin, kun et ilmeisesti ole koskaan edes jutellut ko. ihmisen kanssa! Tällainen käytös on potentiaalisesti vaarallista. Ensin sanot etteivät lääkärit tiedä mitään, ja sitten kerrot itse miten asiat ovat.

Valtaosa masennuksista suomessa hoidetaan perusterveydenhuollossa. Psykoterapeutit ovat arvokas osa hoitoa, ja heitä tarvittaisiin julkiseen terveydenhuoltoon enemmän. Psykoterapeutin ei tarvitse olla psykologi, eikä psykologin koulutus ole itsessään riittävä psykoterapeutin työhön.

Lääkäriseura Duodecim ylläpitää erinomaista "käypä hoito" tietokantaa, joka selventää Suomessa olevat käytännöt useimpien sairauksien hoidossa.

http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00044#s4
http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=hoi50023#s3

ja englanniksi vielä lisää tietoa mainiolta eMedicineltä:

http://www.emedicine.com/MED/topic532.htm

Kuten näet, masennuksen (ja yleensäkin mielialaongelmien) erotusdiagnostiikka on erittäin tärkeä ja keskeinen osa hoitoketjua, eikä sitä voi tehdä kuin lääkäri.

----

Ja sitten vielä näkymättömälle tytölle:

Minua harmittaa, kun täällä kommenteissa väännetään kättä tällä tavalla. Tässä kuitenkin kaikki yrittävät osaltaan auttaa.

Minun mielestäni osoitat huomattavaa oma-aloitteisuutta ja rohkeutta hakiessasi hoitoa ongelmiisi varhain. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat odottaneet kymmenenkin vuotta, ennen kuin ovat uskaltaneet pyytää apua.

Toivottavasti noista linkeistä oli hyötyä. :)

Tsemppiä ja jaksamista!

Anonyymi kirjoitti...

En ole arvioinut "tuntemattoman ihmisen masennuksen syvyyttä", vaan arvioinut, että hänen ongelmansa taitaa olla vähän muuntyyppinen kuin varsinainen depressio - nimenomaan arvioinut, vedoten myös kys. henkilön omiin sanoihin, joissa arvioi, ettei kärsi masennuksesta vaan muuntyyppisistä ongelmista.

Toivottavasti kaikki sitä tarvitsevat saavat tarvitsemansa hoidon, ja on tietysti hyvä asia, että osa ihmisistä saa väliaikaista helpotusta oloonsa myös lääkityksestä!

Mariax

Anonyymi kirjoitti...

Tänne Näkymättömän tytön kommenttilaatikkoon on äkkiä putkahtanut epälukuinen määrä lääkäreitä tai siksi opiskelevia, joita kaikkia tuntuu yhdistävän auttamishaluksi verhottu pätemisen tarve. Paljastavaa kyllä, nämä anonyymit lääkärit eivät tunnu tietävän lääketieteestä paljoakaan ja heidän jutuissaan on muutenkin siinä määrin yhtäläisyyksiä, että epäilen vahvasti kyseessä olevan tasan yhden anonyymikommentoijan, jonka lääketieteelliset tiedot perustuvat lähinnä wikipediaan ja verkkokliknikkaan. Pohjimmaisena motiivina tällä anonyymi-wannabelääkärillä tuntuu olevan vanha kunnon riidan lietsonta.

Mirva

Anonyymi kirjoitti...

Niin, minustakin juho miettinen vaikuttaa lääkäriltä. Tuskin hän muuten olisi reagoinut niin kärkkäästi näihin asioihin. Ihan vaan selvennykseksi (ja varmaan tuli teksteistänikin selväksi), etten itse edusta tuota ammattikuntaa.

Terv. Mariax

Blog Widget by LinkWithin