27.1.2008


Tänään saattaisin hyvinkin olla pirteä, ellen olisi valvonut eilen liian pitkään tutustumassa uuteen leluuni (siis isältä käyttämättömäksi jääneeseen puhelimeen). Se on ehkä vähän liian edistyksellinen minulle, en minä tee puhelimella muuta kuin soitan (lähinnä äidille) ja lähetän tekstiviestejä, mutta ehkä alan tuon puhelimen myötä uudenaikaiseksi. Välillä voisi olla kyllä ihan kätevää päästä lukemaan sähköposteja, jos siellä olisi vaikka jotain tärkeää. Taustakuvan vaihtamiseen meni nolostuttavan paljon aikaa mutta sain sentään puhelimen ja tietokoneen ymmärtämään toisiaan (Bluetoothin avulla) helposti. Ja lisättyä uuden soittoäänen. Puhelimessa pitäisi olla kohtalaisen hyvä kamera (lajityypilleen) mutta kävelyretkellä ottamani kuvat olivat kyllä suurimmaksi osaksi kamalia. Puhelin tulee toimeen iPhotonkin kanssa ja kuvat sai aika kätevästi ulos sieltä, tosin kun valitsi poista siirrettävät poisti se kaikki kuvat puhelimesta (ja siirsi ne), mukaan lukien vaivalla lisäämäni taustakuvan.

Olin eilen koko päivän isäni ja äitipuolen kanssa liikenteessä, tutkimassa huonekaluliikkeitä ja muita sellaisia. Sorruin itsekin ostamaan aivan turhuuksia kuten verhotangon kylpyhuoneeseen (en saa sitä toimimaan) ja uuden peiton korvaamaan ikivanhan kakkospeittoni joka voi nyt siirtyä vieraspeitoksi (kun minulla käy aika harvoin yövieraita), niin että saan nukkua kahdella peitolla vaikka täällä olisi joku muukin nukkumassa. Aika paheellista. Huomasin huonekalukaupoissa taas sen että minulla on vähän huono maku näin köyhäksi, en ole ihan ensimmäisenä ehkä hankkimassa parin tonnin nojatuolia (se oli kyllä aika ihana). Olen mieluummin ilman kuin ostan rumaa (ja huonolaatuista), ellei kyseessä ole joku aivan välttämätön juttu mutta eipä niitä ole kauheasti.
Koko eilinen päivä meni tuohon retkeen, kävimme illalla vielä ulkona syömässäkin ja niin blogin päivittäminen jäi väliin. Olen ajatellut että saatan antaa itselleni luvan olla päivittämättä viikonloppuisin, jos minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa, nyt olen yrittänyt päivittää joka päivä. Täytyy katsoa miltä tuntuu. Yritän säilyttää rutiinin kirjoittamisessa, muuten se jää helposti kokonaan pois mutta kyseessä on kuitenkin vain harrastus eikä mikään velvollisuus ja sen pitäisi olla hauskaa ja vaivatonta.

Sain eilen luettua lääkärin antamat esitteetkin ärsyynnyttyäni hieman (mutta vain hieman) kommentista jonka mukaan kärsin selvästi sosiaalisten tilanteiden pelosta. Olen edelleen eri mieltä ja kirjoitinkin siitä edellisen merkinnän kommenteissa. Tai ainakin jos tuo esite (kirjoittaja Tero Taiminen, psykiatrian dosentti Turun yliopistosta, kustantaja joku lääkefirma) antaa siitä hyvän kuvan. Tämä kuulostaa hieman tutulta: "Esimerkiksi sukujuhlissa ujo ihminen saattaa kokea olonsa ajoittain hieman epämukavaksi, hänen kätensä saattavat vapista kahvia juotaessa ja hän saattaa punastua puhuessaan." (ilman käsien tärinää ja punastelua ja oikeastaan en kyllä muista että minulla olisi ollut epämukava olo sukujuhlissa teini-iän jälkeen jolloin en kehdannut puhua serkuilleni, ja vieläkin aloitteen tekeminen voi olla vaikeaa mutta en minä mitenkään pelkää puhumista tai sukujuhlia tai vastaavia tilanteita). Tämä taas ei kuulosta lainkaan tutulta: "Sosiaalisten tilateiden pelosta kärsivä ihminen ahdistuu voimakkaasti jo edeltävinä päivinä ajatellessaankin tulevia sukujuhlia ja hän saattaa jättää kokonaan menemättä niihin jonkun tekosyyn varjolla. Jos hän uskaltaa mennä juhliin niin hän kokee olonsa pelokkaaksi, ahdistuneeksi ja epämukavaksi ja kärsii ahdistukseen liittyvistä ruumiillisista oireista koko tilaisuuden ajan." Kyllä minä jännitän ja olen ujo ja hermostunut mutta niin ovat aika monet muutkin ihmiset ilman sosiaalisten tilanteiden pelkoakin.
Mikäli olen ymmärtänyt oikein ei sosiaalisten tilanteiden pelko helpota menemällä pelottaviin tilanteisiin, minulla hermostus vähenee jos altistan itseäni. Niin on tainnut käydä puhelinkammonkin kohdalla, viime viikolla laboratorioajan varaaminen oli suorastaan helppoa. Työpaikkoihin soittaminen on edelleenkin kamalaa mutta ehkä sekin helpottuisi ajan myötä. Tai en tiedä, voi olla että kärsin sosiaalisen tilanteen pelosta, rajoitettuna työnhakupuheluihin (ja luulen että aika moni "tervekin" ihminen pelkää niitä).
Toinen mahdollinen todiste sosiaalisten tilanteiden pelostani voisi olla se kun minun piti mennä yhteen tapahtumaan Helsinkiin ja tavata samalla yksi työnantaja. Se on ainoa kerta kun olen jättänyt menemättä jonnekin pelon takia (se ei tietenkään lievennä rikostani että olin oikeasti flunssassa ja en olisi voinut lähteä vaikka olisin halunnutkin). Minä väittäisin että silloinkaan ei ollut kyse tuosta pelosta vaan ehkä enemmän ahdistuneen/masentuneen ihmisen väsymyksestä ja ehkä eristäytymisestä yhdistettynä ujoon ihmiseen ja tilaisuuteen joka ei ollut itselleni hyödyllinen (eikä se tapaaminenkaan välttämätön). Tai mistä minä tiedän, ehkä sos. tilant. pelko (liian pitkä termi jatkuvasti kirjoitettavaksi) ilmenee noin satunnaisesti? Jos tuo anonyymi lääkäriksi itseään kutsuva (en nyt epäile mutta netissä on aika helppoa väittää anonyyminä olevansa vaikka astronautti) kommentoija lukee vielä niin mikä antoi hänelle kuvan että kärsisin tuosta pelosta?
Esitteessä on mukana kaavake jossa on erilaisia asioita joita voidaan pelätä sosiaalisesti, 24 tilanteesta vain ehkä neljä on minusta aika pelottavia, mutta osan selittää ujouskin (puheenvuoron käyttäminen kokouksessa, riippuen kyllä siitä miten hyvin tunnen muut, silloin kyllä puhun tuollaisissakin tilanteissa mutta esim. neuletapaamisessa se oli vaikeampaa kun kaikki puhuivat yhteen ääneen. Eriävän mielipiteen ilmaiseminen vaikeuskin voi johtua kai aivan muistakin seikoista). "Soittaminen jollekulle jota ei tunne hyvin", se on se minun pahin tilanteeni. Samoin kuin "aloitteen tekeminen seksi- tai seurustelusuhteeseen" mutta en tiedä miten reagoisin jos oikeasti rakastuisin tai himoitsisin. Toisaalta olen passiivinen aseksuaalihko joten ehkä tuokaan kysymys ei mittaa todellisia sosiaalisia pelkojani. En muista koskaan olleeni tilanteessa jossa olisin himoinnut toista aivan kauheasti mutta että pelkoni olisi estänyt aloitteen tekemisen. Pystyn kyllä kuvittelemaan hyvin että niin varmaan kävisi jos joutuisin sellaiseen tilanteeseen joten ehkä senkin voi laittaa pelkojen listaan.
En kuitenkaan pelkää juhlien järjestämistä (muuta kuin sitä tuleeko kukaan paikalle ja riittääkö ruoka mutta ne eivät ole varsinaisesti sosiaalisia pelkoja). Enkä pienryhmätilanteita, syömistä yleisillä paikoilla tai juomista muiden seurassa tai kirjoittamista muiden läsnä ollessa tai muuta sellaista. Enkä pelkää nolaavani itseäni tai joutuvani arvostelun kohteeksi. Nolostuminen tulee aina ilman ennakointia tai varoitusta.
Sosiaalisten tilanteiden pelko saattaa esitteen mukaan estää hakeutumasta kykyjensä mukaiseen ammattiin tai koulutukseen. Ei ole ainakaan minua estänyt, tosin voihan olla että kykyjeni mukainen koulutus ja ammatti olisikin joku muu. Jokin estää minua pääsemästä kykyjeni mukaisiin kokopäivätöihin, mutta se este taitaa ennemminkin olla medianomien ylikoulutus, yleinen pätkätyöläisyys ja se että koulutukseni mukaisia työpaikkoja on lähinnä mainostoimistoissa ja kykyni eivät oikein viittaa siihen suuntaan. Mahdolliset sosiaaliset pelkoni eivät kuitenkaan estäneet minua hankkimasta kahta tutkintoa ja viiden vuoden freelance-kokemusta ja käymästä vaihto-opiskelemassa. Minulla ei ollut mitään erityisiä ongelmia koulussa jaksamisen tai pelkojen suhteen, suoritin kaikki kurssit ajallaan ja jättämättä mitään rästiin ja opintojeni viivästyminen johtui vain vaihto-opiskelusta. Luulisi että jos pelkäisi ongelmaksi asti se näkyisi jotenkin opinnoista suoriutumisesta?
Esitteen mukaan sosiaalisten tilanteiden pelko aiheuttaa usein naimattomuutta ja lapsettomuutta, sitä tietysti olen mutta luulen että siihenkin on muu syy. Olen minä käynyt treffeilläkin ja vaikka jännitinkin etukäteen väheni pelko kun olin tilanteessa. Treffeillä käyminen oli kyllä henkisesti raskasta minulle ja lopetin sen mutta se saattoi yhtä hyvin johtua aseksuaalisesta turhautumisesta siihen ettei vain osaa viehättyä muista mahdollisina seurustelukumppaneina. Nettikavereiden tapaaminen on huomattavasti helpompaa, vaikka siinäkin kohtaa ehkä aivan vieraan ihmisen.
Sosiaaliset pelot saattavat johtaa alkoholiriippuvuuteen, masennustiloihin ja julkisten paikkojen pelkoon, jatkaa esite. Masennustiloista en tiedä mutta alkoholiriippuvuus ja julkisten paikkojen pelko eivät kyllä kosketa minua. Onneksi.

Mietin vielä tuota itsensä nolaamisen pelkoa. En pelkää nolaavani itseäni vaikkapa sukujuhlissa mutta pelkään noloja tilanteita tavallaan, tai en pystyisi menemään vaikka keskelle katua kietoutuneena vaaleanpunaiseen kaapuun ja huutamaan jotain siansaksaksi (kuinka moni pystyisi?). Ehkä se on kontrollin menettämisen pelko? Ja soimaan kyllä jälkikäteen itseäni jos olen käyttäytynyt mielestäni typerästi mutta en minä pelkää etukäteen käyttäytyväni niin.

En tiedä mitä oikein ajattelen, olen onnistunut sekoittamaan itseni aika täysin. Ehkä kirjoitan huomenna masennusesitteen aiheuttamista ajatuksista.

6 kommenttia:

Lord B. kirjoitti...

Minullakin oli joskus aika, kun kuvittelin kärsiväni sosiaalisten tilanteiden pelosta. Itseasiassa sainkin kerran sellaisen diagnoosin pienellä varauksella. Kuvittelisin kuitenkin, ettei sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä uskaltaisi osallistua vaikkapa blogimiittiin, joihin sinäkin olet tämän tästä jo Oulun aikoina, ja näemmä nykyäänkin, osallistunut ilman, että olisit mitenkään silminnähden ollut peloissasi (ehken vain näe). Sosiaalisten tilanteiden pelko luullakseni todella vaikeuttaisi elämää, eikä vain jännittäisi.

Kaitpa minulla oli tässä joku pointtikin. En tiedä. Taidanpa vain yhtyä Orange Seedsin sanoihin. Uudelleenmuotoillakseni: diagnooseilla voit lannoittaa kukkapenkin nyt kun olet päässyt juttelemaan kasvotusten oikean lääkäritädin (vai -sedän?) kanssa. Oikea lääkäri ei "kyllästy ruikutukseen".

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa pari päivää sitten eksyin blogiisi, kun tikan uimarantaa etsiskelin ja tosiaan yllätyin, kun luin tänään uudet viestit ja kommentit. Ihan kuin Sinussa olisi joku sairaus tai millä nimellä ahdistusta tai jotain pelkoja jne. nyt voikaan kutsua.

Ihan täysin normaalilta sinä minusta vaikutat. Vai että sosiaalisten tilanteiden pelko.. . Höpö höpö, kaikkia jännittää erikoiset tilanteet, kuten esiintyminen, myönsivätpä he sen tai eivät. Itse olen esiintynyt viikoittain työssä, koulussa ja muualla mutta silti minua jännittää esiintyminen usein. Usein en vain halua sanoa mitään tyhjänpäiväistä, jolloin jään sitten kuuntelemaan muiden puhetta.

Ja esimerkiksi puhelimella soitto johonkin erikoiseen paikkaan jännittää minua edelleen vaikka olin puoli vuotta soneralla töissä soittelemassa ja vastaamassa.

Varsinkin ihmiselle, joka ei näe tyhjänjauhamista tärkeänä piirteenä, on usein esiintyminen hieman harvinaisempaa.

Opettajana sanoi mielestäni asian hyvin. Hän on ollu opettajana jo kymmeniä vuosia mutta sanoi, että joka kerta ennen tunnin alkua häntä jännittää, sillä jos häntä ei jännittäisi ollenkaan, ei hän välittäisi oppilaistaan.

nauratti tuo, että lääkärin mielestä lapsuudellasi on ollut vaikutusta... hyvä klisee lääkäriltä

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Lord Boredom, minäkin jotenkin kuvittelen että oikeasti sosiaalisia tilanteita pelkäävä välttelisi niitä.

Anonyymi, se lapsuuden vaikutus on kyllä aika kliseistä mutta varmaan myös totta (se on kliseiden huono puoli että aika usein ne ovat). Minulla oli kyllä mielestäni aika onnellinen lapsuus, mutta esim. hyvän parisuhteen malli jäi minulta puuttumaan, en sitten tiedä onko sillä merkitystä.

Tuazophia kirjoitti...

Sosiaalisissa tilanteissa on karmeaa myös se, jos joku muu mokaa ja nolostuu siitä kamalasti. Ja tavallaan ehkä vielä karmeampaa, jos joku muu mokaa eikä tajua sitä itse, mutta minä huomaan kaikkien muiden ympärillä tajunneen mokan. Aaaaargh! Välillä riittää sekin, että joku _voisi_ mokata ja tiedän, että hän nolostuisi siitä kovasti...

Anonyymi kirjoitti...

Minäkään en kyllä usko että kärsisit sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jokainen meistä jännittää joskus. Ongelmasta voidaan mielestäni puhua vasta sitten, kun jännittäminen alkaa merkittävästi haitata arkielämää, ja sinähän käsittääkseni kuitenkin tapaat vapaaehtoisesti ihmisiä, jopa uusiakin tuttavuuksia? Itsekin juuri epävarmuuttani jahkailin yhden tekstiviestin lähettämisessä, vaikka kyse oli lyhyestä kuittauksesta ja useimpien mielestä meikäläinen on yhtä kaukana ujosta kuin Pluto Auringosta! :)

Luulen, että jännittämiset ja muut oireet johtuvat pitkälti siitä, että elämäsi on nyt melko stressaavassa vaiheessa. Olen joskus aikaisemminkin täällä kommentoinut olleeni samankaltaisessa tilanteessa. Pidän peukkuja, että asiat selkiintyvät ja sen myötä olosikin paranee. Tsemppiä!

-M.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuazophia, minä onnistun nolostumaan muiden puolesta vaikkei syytä edes varsinaisesti olisi.

M, kiitos :) Minustakin tuntuu että aika monet ihmiset jännittävät aika monenlaisia juttuja, ilman mitään sairauttakin. Olen ymmärtänyt että esim. virastoissa asiointi voi olla vaikeaa, muulloinkin kun silloin kun kyseessä on joku hakemus jonka läpimenosta ei voi olla varma. Se ei kuulu pitkään pelkolistaani, ehkä sen takia että äitini on töissä yhdessä sellaisessa virastossa ja tunnen hyvin hänen työkavereitaankin, virkamiehet tuntuvat ihan tavallisilta ihmisiltä eivätkä mitenkään pelottavilta.

Blog Widget by LinkWithin