Aamupäivällä vaikutti siltä ettei minulla ollut tälle päivälle mitään aikataulutettua tekemistä (minun pitäisi tehdä pari työhakemusta mutta nukuin liian vähän viime yönä ja pääni ei toimi tarpeeksi hyvin ja niissä on vielä runsaasti hakuaikaa, ne ilmoitettiin ehkä ehkä viime perjantaina ja niin edelleen) ja kun isäni soitti että hänen firmansa uudet kotisivut olivat menneet sekaisin niin tarjouduin menemään sinne tutkimaan jos saisin ne kuntoon. Niissä oli mennyt monta pientä kummallista asiaa vähän sekaisin ja ongelmat ratkesivat lopulta vähän tuurilla, välillä oli vähän pelottavaakin, sivut lakkasivat kokonaan toimimasta. Tärkein virhe oli se että joltain (siis minulta) oli jäänyt ymmärtämättä että tiedostojen siirtäminen ja niiden kopioiminen saattavat olla vähän eri toimintoja. Nyt sivut kuitenkin toimivat, käykää katsomassa.
Isäni oli sitä mieltä että työpanokseni oli hyödyllinen mutta mielestäni minä hyödyin enemmän, sain lounaan ja pullan (seuraavan kuun lupaukseen tulee kuulumaan pullan syönnin rajoittaminen, aivan varmasti) ja bussikorttirahaa.

Jälkimmäinen oli aika hyödyllinen kun menin lataamaan rahaa bussikorttiin, heillä ei käynyt pankki- tai luottokortit (suunnitelmani oli ollut maksaa se luotolla mutta olin kyllä vähän epäillyt ettei se onnistuisi). Kun tulin bussilipputoimistoon ajattelin että olisin joutunut jonottamaan kauemminkin mutta kerrankin se ei haitannut, muut asiakkaat olivat niin kiehtovia. Todistin yhtä tapausta, jossa sekä asiakaspalvelija että asiakkaat olivat järkeviä ja asiallisia. Joku tyttö (hän oli yksitoista vuotta minua nuorempi mutta näytti järkyttävän aikuiselta) oli hukannut korttinsa, joka oli ollut jonkinlaisessa pussissa ja hän oli äitinsä kanssa kysymässä jos se olisi löytötavaroissa. Lopulta kävi ilmi että eräs asiakaspalvelija oli nähnyt sen mutta pussi oli niin riekaleinen että se oli heitetty pois, kortti oli kyllä tallessa. Hän pahoitteli suunnattomasti virhettään ja asiakkaat sanoivat, että välittävät vain kortista. Kukaan ei suuttunut, vaikka asiakkaat olivat ymmärrettävästi vähän hermostuneita, niin minäkin olisin jos olisin hukannut kausikortin (tai vaikka tuon korttini johon on ladattu kaksikymppiä).
Paikalla oli myös epämiellyttävämpi asiakas. Vuoronumerot näkyivät seinällä kahdella ruudulla niin että toisella oli vuoronumero, toisella taas palvelupisteen numero. Ne olivat erilliset mutta vierekkäin kuitenkin. Minun vuoroni tuli aika nopeasti ja kun menin palveltavaksi eräs nainen hermostui ja kysyi mitä ihmeen numeroita siellä laitetaan, että hän on odottanut vuoroaan ties miten kauan ja muut vain pääsevät, että miksi hänellä on vuoronumero 8 kun taululla lukee 153 (tai siis 15 3) ja missä välissä hänen numeronsa oikein tulee. Kummallista kyllä en nolostunut hänen puolestaan.

Kummallinen olo jatkui (ehkä se johtuu väsymyksestä, minulla ei ole energiaa hermostumiseen). Käyttäydyin nimittäin aivan luonteeni vastaisesti kirjakaupassa. Näin siellä kauniit punaiset hiukset (sellaiset joihin pyrin kun värjäsin nuorempana hiuksiani mutta ei tällaisista ruskeista saanut sellaisia) ja jotenkin tutun hahmon ja tunnistin Oolan. Väijyin häntä vähän aikaa kirjahyllyn takaa ja teeskentelin tutkivani kirjaa nimeltä Jokamiehen Marx (tai jotain sellaista) ja mietin uskaltaisinko sanoa jotain, yleensä en uskaltaisi tai kehtaisi mutta sitten vain kävelin hänen luokseen ja kysyin pitääkö hän blogia. Juttelimme vähän aikaa ja hän vaikutti ensivaikutelman perusteella mukavalta. Ja olen iloinen että kehtasin. Se auttoi kyllä että olin aika varma että kyseessä oli oikea henkilö, hyvät valokuvat blogeissa auttavat paljon.

Hermostumattomuus jatkui kotimatkalla kun nousin bussiin jolla en ole kulkenut ennen ja joka menikin aivan outoa reittiä.
Aika kummallista.