Ahdistukseni ei ole kadonnut mihinkään vaikka äitini vierailun aikana se olikin enemmän taustalla (paitsi esim. ensimmäisenä yönä laivalla). En tiedä miten kauan minun pitäisi odottaa ennen kuin aloitan lääkkeet, ehkä ensi viikkoon asti, silloin minulla on taas aika lääkärille (miten aika kulkeekin niin nopeasti). Olen myös ärtynyt ja väsynyt ja tympääntynyt, itseeni ja joihinkin muihin.
Olen aika ristiriitaisesti ärsyyntynyt ihmisten suhtautumisesta painoonsa. Ei minua haittaa se jos joku haluaa olla laiha, vaikkei äärimmäinen laihuus olekaan minusta kaunista mutta minun mieltymykseni ovat aika epäolennaisia. Se ehkä onkin se syy miksi ärsyynnyn, aika monet laihuutta etsivät tuntuvat tuomitsevan kaikki sellaiset jotka eivät sitä halua. Yritän sanoa itselleni etten ole lihava ja vaikka olisinkin ei sillä ole mitään väliä (paitsi huonon polveni kannalta, se on alkanut taas oireilemaan), en usko että laihuus poistaisi ahdistukseni eikä tällä hetkellä minulle ole kauheasti väliä sillä pidetäänkö minua seksuaalisesti puoleensavetävänä (vaikka jättäisi pois aseksuaalisuudehkon niin en tällä hetkellä ole mielestäni sellaisessa tilassa että seurusteluasiat olisivat ajankohtaisia). Ristiriitaista on tietysti se että haluaisin olla kolme kiloa kevyempi, jostain syystä 68 kiloa tuntuu minulle sopivalta painolta (eikä mitenkään hävettävältä, toisin kuin jonkun laihdutusblogin kirjoittajasta joka ei olisi millään kehdannut sanoa painavansa 61 kiloa, eihän hän ollut kuin 170 cm pitkä...). Ainakin polveni piti siitä. Se on hyvä tekosyy kun teeskentelee etteivät kauneusihanteet vaikuta. On tietysti kliseistä sanoa että kauneusihanteet ovat järjettömiä mutta kun ne ovat. Törmäsin jossain blogissa kuviin julkkiksesta josta sanottiin että hän on hyvä esimerkki siitä ettei tarvitse olla xs-kokoa ollakseen kaunis. Kuvien perusteella näytti siltä että s-kokokin voi riittää siihen joskus. Ehkä ärsyyntymiseni syy on se etten pidä itseäni mitenkään kamalana ulkonäöltäni, olen päässyt sellaiseen vaiheeseen lopultakin (paitsi että minun pitäisi kai mennä kampaajalle taas, se on se johonkin malliin leikattujen hiusten kirous ja äitini yritys tasoittaa otsatukkaani ei välttämättä parantanut sitä) mutta minusta tuntuu siltä että muut ihmiset (rehellisyyden nimissä pitää varmaan sanoa että naiset, vaikka joukossa on kyllä miehiäkin) ovat sitä mieltä että minun pitäisi hävetä eikä missään nimessä olla tyytyväinen. En minä kyllä olekaan mutta olisin tyytyväinen huomattavasti painavampaan ruumiiseen kuin ilmeisesti suurin osa muista. Ihanteeni olisi olla tasapainossa itseni kanssa ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, eikä käyttää aikaani ja energiaani tavoittelemalla asioita jotka ovat oikeastaan aivan turhia ja melkein mahdottomia ilman että muutan elämäni täysin. Jotenkin laihuus ei tunnu kauhean houkuttelevalta palkkiolta sellaisesta. Tai oikeastaan minusta lainkaan palkkiolta (mikä ei tarkoita sitä että inhoaisin laihoja ihmisiä tai tuomitsisin laihuuden tavoittelun tai mitään muuta kuin henkilökohtaista mielipidettäni itseäni koskien, pitää varmaan sanoa tosin en minä varmaan mitenkään eroa niistä jotka saavat minut ärsyyntymään).
En kyllä tiedä mitä tarkoitukseni oli varsinaisesti sanoa ja onnistuinko siinä (koska kieltäydyn lukemasta omia tekstejäni uudestaan jos ei ole pakko).

Oikeastaan minun oli tarkoitus kirjoittaa siitä miten jotkut asiat kuitenkin ilahduttavat minua tämän surkean angstin keskellä.
Kuten vaikka nuo äitini ostamat vaaleanpunaiset tulppaanit. En yleensä harrasta leikkokukkia (osittain samasta syystä kuin en joulukuusiakaan) enkä varsinkaan vaaleanpunaista mutta nuo ovat kauniita. Sain äidiltäni myös uuden päiväpeiton, entinen oli kyllä muuten hyvä mutta niin karkea (epätasaista puuvillaa) ettei sen päällä tehnyt mieli maata lukemassa ja kun sänkyni on ainoa mukava lukupaikka täällä niin se oli hieman hankalaa. Uusi on punavalkoinen ja pehmeä. Ennen tätä asuntoa minun olisi ollut vaikeaa kuvitella asuvani tällaisessa punaisuudessa tai punavalkoisuudessa mutta tämä asunto tuntui vaativan sitä. Ostin myös alennusmyynnistä uudet verhot joiden oli tarkoitus tulla lisäksi huoneen ikkunaan mutta niissä olikin mukana vihreää ja se ei sovi tänne lainkaan. Ne saavat mennä keittiöön, jos vaikka saisi sinne niin paljon verhoja että koko ikkunn saisi peittoon. Siellä on nyt jo välillä aika lämmintä.

Toinen ilonaihe on Jeffery Farnol, kirjailija johon törmäsin sattumalta eräällä foorumilla ja jonka kirjoja löytyi pari kirjastosta, 20-luvulla painettuja. Esimerkiksi tuossa Wikipedia-artikkelissa häntä verrataan yhteen suosikkikirjailijaani, Georgette Heyeriin mutta noiden kahden kirjan perusteella heidän tyylinsä ainakaan eivät ole samankaltaisia. Mutta hauskoja ovat kummatkin, jos pitää onnellisista lopuista ja sellaisesta. Farnolia löytyy esim. Project Gutenbegistä.

Olen myös iloinen siitä että sain viimein ostettua teesuodattimen tai miksi niitä kutsutaankaan, aika paljon kätevämpi kuin vanha teesiiviläni tai hankala teepallo.

Ja äidin vierailu oli tietysti mukava asia. Ensi viikonloppuna saatan tavata isäni ja äitipuoleni, tarkoituksena on saada heidän sukkansa valmiiksi tällä viikolla ja tarjota heille ruokaa ja leivonnaisia sunnuntaina. Minulla olisi pakastimessa lammasmakkaraa heidän edelliseltä vierailultaan, en tiedä kehtaisinko tarjota sitä.