17.2.2008

Kuvia Tukholmasta

Varsinainen matkakertomus on edellisessä merkinnässä.

Olin yksin ylimmällä kannella laivan lähtiessä satamasta, minulle on tärkeää todistaa sitä. Pimeällä kannella oli aika hienoa, mustuudessa näkyi vain mielenkiintoisia merenkulullisia valoja.
Gärdetin ihania taloja aamuauringossa. 
Taisi olla kuninkaanlinna. 
Vanhan kaupungin kapein katu.
Saksalaisen kirkon torni (ihania lohikäärmeitä). 

Vanhassa kaupungissa.
Södermalmin Katarinakyrkan.
Ihanaa keltaista rappausta Södermalmilla.
Valtiopäivätalo?
Sergelin tori.

5 kommenttia:

tirlittan kirjoitti...

Voi!
Ihana valo noissa kuvissa. Onneksi täälläkin nyt päivä paistaa, niin ei kateus iske ihan niin kamalasti! ;)

Kiva että matka sujui hyvin. Pitää pistää muistiin tuo söderlmalm, jos ensikerralla siellä kävisi vähän muuallakin kuin ihan tunnetuimmilla paikoilla. Harmi aina ettei tuollaisella perusristeilyllä tahdo aika riittää, kun tosiaan tulee se oma (jalkojen ja pään, uusien asioiden katsominen väsyttää) kestävyyskin eteen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Päivä on kyllä ihan liian lyhyt aika, tuolla Södermalmillakin olisi ihan hyvin voinut käyttää sen kokonaan. Ja se kävelymäärä käy kyllä urheilusta, onneksi jalat kestivät ihan hyvin (olemme molemmat hieman huonopolvisia). Sen henkisen väsymisen unohtaa helposti, jossain vaiheessa minulle ainakin tulee olo ettei jaksa enää katsoa mitään uutta.

Anonyymi kirjoitti...

Upeat kuvasi herättivät halun päästä Tukholmaan pitkästä aikaa. Olin siellä viimeksi 1998...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minunkin edellisestä matkastani oli ehtinyt kulua aika kauan mutta kummasti muistin joitain yksityiskohtia siltäkin matkalta ja jotkut paikat tuntuivat tutuilta. Ja Tukholma on kyllä kaunis kaupunki.

anne-mari kirjoitti...

Kauniita kuvia. Ihanan aurinkoinen tunnelma niissa.

Blog Widget by LinkWithin