29.2.2008

Lääkkeet ovat aiheuttaneet muutakin kuin kuvotusta (joka on nyt onneksi helpottunut paljon). Minulla on jotenkin outo olo, vähän kuin olisin sairaana. Maa tuntuu vähän keinuvan jalkojeni alla ja välillä eilen vapisin. En tiedä johtuuko väsymykseni lääkkeestä, olen väsynyt kyllä tietysti muutenkin mutta viime yönä nukuin huonosti ja heräsin liian aikaisin, ilman mitään erityistä stressin aihetta. Haukottelen myös mielestäni normaalia enemmän ja kauhean leveästi (se saattaa kyllä olla ihan vain väsymyksestä johtuvaa). Katsoin aamulla peiliin ja näytin jotenkin oudolta, lopulta tajusin että pupillini olivat laajentuneet. Ehkä se saa silmäni tuntumaan jotenkin oudoilta. Mielenkiintoista.

Olen neulonut vimmatusti, se sai eilen ajatukset pois kuvotuksesta (miten ihanaa olikin herätä ja tuntea olonsa suhteellisen normaaliksi) ja tänään en ole pystynyt oikein keskittymään mihinkään. Tuloksena on ranteenlämmitinkämmekäsjutut, ihanan pehmeästä langasta. Niiden pitäisi valmistua tänään vaikka jouduinkin purkamaan aika monta senttiä kun huomasin että olin tehnyt molemmissa saman tyhmän virheen. Kun ne ovat valmiit olen saanut tällä viikolla valmiiksi kolme neuletyötä, joista yksi oli aloitettu aikaisemmin, sekin on aika erikoista. Pitäisi varmaan tehdä enemmän tuollaisia pieniä töitä niin saisi jotain valmiiksikin.

Päässäni ei tunnu liikkuvan tänään mitään kirjoittamisen arvoista.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Väsymys, haukottelu ja huimaus ovat tavallisia sivuvaikutuksia. Toivottavasti menevät ohi!
t. Mariax

Lord B. kirjoitti...

Ja toivottavasti päässäliikkumisten ja lääkkeiden välillä ei ole syy-seuraussuhdetta. En tiedä, mainitaanko sellaisesta mahdollisten sivuvaikutusten listassa.

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin oli leveää haukottelua, kun aloitin myrkyt. Se meni kyllä yhdessä illassa ohi. Minulla myös silmistä valui vesi ja piti maata sohvalla ja haukotella, ettei tule oksennus.

Ihanaa, kun tuosta vaan teet jotain ja saat valmiiksi. Minä en oikein edes uskalla mitään yrittää, vaikka olen kaivanut roskiksesta lankoja ja kankaita. Eniten toivoisin itselleni käsityötaitoja. Osaan kyllä neuloa lapun, jonka voi sitten ommella barbin päälle epämuotoiseksi mekoksi. Erityisesti minua kiinnostaisi osata ommella itselleni vaatteita.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Mariax, se haukottelu on kyllä kummallinen oire.

Lord Boredom, voi olla että lääkkeen aiheuttama väsymys on aiheuttanut sen, toivottavasti sekin on väliaikaista.

Louhi, minua ei ole onneksi oksettanut, tai se kuvotus ei ole ollut niin voimakasta. Kammoan oksentamista.
Vaatteiden ompeleminen olisi kyllä kätevä taito.

Blog Widget by LinkWithin