28.2.2008

Olen isäni toimistolla tappamassa aikaa ennen tapaamista vakuutusyhtiössä, siihen on melkein tunti vielä. Otin tänään ensimmäisen masennuslääkkeen ja selvästikin sillä on jotain vaikutusta, ei mielialaani vielä tietenkään mutta lääkärin varoittama kuvottava olo ilmaantui puolentoista tunnin päästä lääkkeen otosta. Toivon vain että vain oloni on kuvottava eikä siitä seuraa mitään (kyllä tuon olon kestää kun tietää että sen pitäisi helpottaa). Olisi pitänyt varmaan siirtää taas tapaamista tai jos olisin tajunnut miten nopeasti sivuvaikutus ilmaantui niin aloittaa lääke vasta tapaamisen jälkeen. Mutta ehkä selviän tästä(kin).

Ihan kuin minulla olisi vähän parempi olo.

Lisäys 12.00: Kuvotus ei kaikonnut kokonaan mutta oli ihan siedettävä tapaamisessa ja sen jälkeenkin. Olin pelännyt että tyyppi olisi sellainen nuori menestyjätyyppinen sliipattu pukumies. Hän näyttikin enemmän surffarilta ja oli hyvin miellyttävä ja piti alaani kiinnostavana. Ei olisi tarvinnut jännittää tuotakaan.
Vähän kyllä nolotti kun hän kysyi että mitä kuuluu niin vastasin että aloitin juuri lääkityksen ja olen vähän outo. Mutta ajattelin että hänen olisi hyvä tietää jos minua alkaisi vaikka kuvottamaan kauheasti.

Ostin torilta krookusruukun.

7 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Mullakin oli alkuun tuo sivuvaikutus ja meinasin vähän hermostua. Se meni kyllä itelläni tosi nopeasti ohi!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tämä on kyllä vähän tylsä sivuvaikutus (mutta voittaa vaikka maksatulehduksen joka on sekin lueteltu mahdollisten oireiden joukossa) ja toivottavasti ohi nopeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Monia tuontyyppinen lääkitys voi myös väsyttää, ja voi vaikuttaa uneen joko vähentäen tai lisäten tarvetta nukkua. Toivottavasti ei sinun tapauksessasi ole näin.

terv. Mariax

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minun piti nukkua äsken päiväunet kun en pysynyt hereillä :) Mutta nukuin kyllä viime yönä aika huonosti joten silläkin voi olla vaikutusta.

anne-mari kirjoitti...

Toivottavasti olo paranee pian!

Tahatonta komiikkaa se "aloitin juuri laakityksen..." :D

Anonyymi kirjoitti...

Itse söin joskus masennuslääkettä, joka teki ahdistuneen aggressiiviseksi. En vain silloin tajunnut että se johtui siitä lääkkeestä, luulin vaan että olen vähän muuttunut. Se oli melko hurjaa, koska sain järjettömiä raivareita mm. rikoin ikkunan... olen yleensä rauhallinen tyyppi. Mutta toivottavasti sun lääke ei ole samaa merkkiä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anne-Mari, tänään on ainakin parempi olo kuin eilen joten ehkä huonot vaikutukset loppuvat pian (tai vähenevät) ja hyvät alkavat.

Anonyymi, kuulostaa hurjalta. Täytyy muistaa tuo jos alan käymään aggressiivisemmaksi niin tiedän mistä se voi johtua. Kuvittelen että tuollaiset lääkkeet vaikuttavat eri ihmisiin erilaisilla tavoilla.

Blog Widget by LinkWithin