Poneja

Eilen illalla nukkumaan mennessäni (aivan liian myöhään, kiitos yhden kirjan) minulla oli mielessä kaksi asiaa joista minun piti kirjoittaa mutta nyt en muista kuin yhden.

Yksi ikävistä ja ärsyttävistä (enemmän muiden kuin itseni kannalta) piirteistäni on se että olen oikeastaan besserwisser. Tai että minun on vaikeaa vastustaa kiusausta korjata tietoa jota pidän vääränä (valitettavasti en aina oikeasti tiedä parhaiten). Minun on myös vaikeaa hillitä itseni jos kuulen että jossain julkisella paikalla jotkut tuntemattomat pohtivat kysymystä johon minulla on vastaus, jos he eivät ole pelottavan näköisiä saatan sanoakin sen. Onko tuo vaikeaa muillekin? Välillä kyse on avuliaisuudesta, välillä varmaan pätemisenhalusta ja siitä että minun on vain vaikeaa olla hiljaa jos esitetään väärää tietoa. Eilen sain sentään hillittyä itseäni sen verran että vain korjasin mielestäni (ja sanakirjan mielestä) väärää tietoa, en jatkanut väittelyä kun väärän tiedon esittäjä oli edelleen väärän tiedon kannalla. Ja kyseessä oli käsite jota mahdollisesti käytetään jossain niin kuin hän kuvittelee (vaikka se tuntuukin vähän kummalliselta) mutta tuossa ympäristössä se tarkoittaa muuta, olen siitä varma. Tai sitten ei, nolointa on ehkä korjata toisten vääriä käsityksiä ja ollakin itse väärässä. Kerran erään ihmisen väärä luulo oli sellainen että siitä olisi saattanut koitua hänelle hankaluuksia, tai hänellä olisi ollut edessään taloudellinen pettymys. En tiedä teinkö väärin kun korjasin hänen tietonsa, hän olisi saanut sen kyllä selville ennemmin tai myöhemmin, mutta ehkä hän olisi halunnut olla onnellisessa tietämättömyydessä vielä vähän pitempään.

Tämä piirre saattoi olla minussa jo lapsena. Muistin eilen yhtä noloimmista lapsuuden tempauksistamme. Kävimme yhdellä ratsastuskoululla, jossa oli muun muassa kaksi ponia, Lise ja Lotte (tai niin muistikuvani sanovat, niin yhteensopivia kuin nuo nimet ovatkin). Minä ratsastin joskus Lotella joka oli iso poni (minä olin niihin aikoihin ehkä 12-vuotias ja melkein yhtä iso kuin nykyään ja auttamattomasti liian iso pienemmille poneille) ja ilkeä. Se harmahtava kimo ja sillä oli jenkkiharja (piti katsoa Googlella oliko tuo oikea termi pystyharjalle, hevossanastoni on lievästi ruosteessa. En edes muista olenko käynyt millään tallilla vuoden 1998 jälkeen) ja se oli että connemara tai joku vastaava. Lise oli taas pieni ja aivan valkoinen ja suloinen ja walesinvuoristoponi (voi, kävin katsomassa tuon tallin sivuja ja Lise on ollut elossa vielä viime keväänä ja vanhan ja sielukkaan näköinen. Se oli entisten hevosten listalla joten ehkä se on jäänyt eläkkeelle tai kuollut. Entisten hevosten joukossa oli pari muutakin tuttua, yksi sellainenkin hevonen jolla ratsastin ainakin kerran).
Jossain hevoslehdessä oli pieniä esittelyitä lukijoiden hevosista ja kerran siellä oli kuvassa harmaa poni, aivan selvä Lotte meidän mielestämme vaikka teksti kertoikin ponista nimeltä Lise. Jutussa oli mukana osoite ja tietysti meidän piti kirjoittaa ja korjata tuon ihmisen aivan väärät tiedot. Jostain syystä kirjoitimme nimettöminä mutta niin että lähettäjän osoite oli kirjekuoressa. Jonkun ajan kuluttua saimme vastauksen. Jutun lähettäjä oli lähettänyt sen joskus monta vuotta sitten, kun Lise (joka oli vaaleneva kimo, siis nuorena tummempi ja vaaleni kasvaessaan valkoiseksi) oli aika nuori ja harmaa. Hän paheksui nimettömiä kirjeenkirjoittajia ja sanoi olevansa nykyään punkkari ja tietävänsä missä asumme ja voi olla että hän uhkasi vähän moisia typeriä kakaroita.
Meitä nolotti ja pelotti kamalasti.
(tallin sivuilta löytyi Lottekin, newforestinponi joka sekin oli muuttunut aivan valkoiseksi 90-luvun alun jälkeen. Se oli minua kaksi vuotta nuorempi, Lise taas yhden. Lotte kuoli 2002, Lise saattaa olla vieläkin hengissä).

Minä en ikinä ratsastanut missään tunneilla säännöllisesti pitempään, tuon tallin lisäksi kävin parilla muulla. Ja leireillä aina kesäisin, se oli hevosharrastukseni tärkein puoli. Joskus mietin että aloitan sen uudelleen joskus, mutta en tiedä. Islanninhevosvaelluksille voisin kyllä mennä, niistä pidin eniten (ei tule ehkä yllätyksenä että pelkäsin joitain hevosia, varsinkin vihaisia shetlanninponeja mutta issikat olivat ihania).

Ärsyttää kun en muista mistä muusta minun piti kirjoittaa. Ei se varmaan ollut mitään tärkeää.