Elean haastoi minut alkuviikosta meemiin enkä ole saanut aikaiseksi vastata kuin nyt.

Säännöt:

1. Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla:

perhe Kuvittelin että olisin joskus kirjoittanut jotain erityisesti perheestäni mutta en näköjään ole (tai en löytänyt mitään blogin haku-toiminnolla). Sen sijaan joulujuttu jossa näkyy osaa perheestäni ja muutenkin jouluun liittyy minulle olennaisesti perhe.
ystävyys. Nuoruudessani ystävyys ei ollut välttämättä positiivinen asia, tai mikä juttu se olikaan mikä oli naamioitunut ystävyydeksi.
rakkaus. Romanttinen rakkaus on minulle vain kirjallista.
minä itse. Ruumiini.
mitä tahansa. Erään kannen syntytarina.

2. Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään saman. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin.

Tämä on se haasteiden huonoin puoli. Ei kehtaisi eikä kaksi ketään. Täytyy miettiä jos keksisin jonkun (ja uskaltaisin, ne aloitteet, olivat ne missä muodossa tahansa).

3. Lue postaukset, ja jätä halutessasi kommentteja.


Ja sitten muuta.

Eilen en tehnyt juuri mitään muuta kuin luin ja söin liikaa makeaa. Tein pahaa (mutta halpaa, toisaalta ei auta jos annos maksaa euron jos sitä ei pysty syömään loppuun) ruokaa ja siivosin. Tammikuun kilttiyspalkkiokirja oli ihan hyvä, ei mitenkään mullistava kokemus mutta viihdytti ne tunnit jotka sen lukemiseen meni. Päivän suurin yllätys oli ilmoitus Netposti-kirjeestä (lauantai-iltana) jossa sanottiin että nettiyhteyteni halpenee eurolla. Aika yllättävää mutta ei haittaa minua.

Tänään on toisen nimen nimipäiväni, meillä nekin huomioitiin ja äitini pahoitteli ettei ehtinyt lähettämään korttia (ihan kuin se olisi pahakin laiminlyönti). En ole ikinä tuntenut sitä nimeä omakseni, tunsin kaksi tyttöä joilla se oli ensimmäisenä nimenä. Toinen oli ensin vihamieheni (toisella luokalla), sitten kohtuullisen hyvä ystävä, olimme aivan erilaisia mutta hevoset yhdistivät meitä. Toinen tytöistä oli kaveriporukkamme kaveri ala-asteella, kuuluimme tavallaan samaan kastiin, niihin jotka eivät olleet luokan johtajatyttöjä. Alempaan kastiin kuuluivat kaikki kummalliset (kuten sellaiset jotka asuivat epäilyttävässä paikassa), joilla oli yksinhuoltajaäiti ja muut sellaiset. Emme me kyllä mitenkään erityisesti kärsineet tuosta, eivät tytöt olleet sellaisia että heidän seuraansa olisi erityisesti halunnut kukaan muu kuin heidän porukkansa.

Lähdemme ylihuomenna Tukholmaan, se tuntuu aivan epätodelliselta. Ja aika jännittävältä.