25.2.2008

Selvisin! Siitä puhelusta vakuutusyhtiöön siis. Ja sain muutettua aikaa. Aika huojentunut olo, tuon puhelun ajatteleminen sai minut ahdistumaan ja pilasi viime yön unetkin (mutta ei se ole sosiaalista pelkoa, ihan varmasti. Ehkä). Mutta nyt se on ohi.
Minusta ei ole kyllä kauhean ammattimaista vastata työpuhelimeen "haloo". Kysyin sitten, että anteeksi, missä tämä on, olisinhan saattanut soittaa jonnekin ties minne ja se vasta olisikin ollut noloa.
Aiheutin itselleni toisenkin ahdistuksen viikonloppuna. Tilasin yhdestä nettikaupasta, jossa en pystynyt maksamaan tilaustani, sitä ei hyväksytty. Ajattelin että se oli siinä ja tilasin tarvitsemani toisesta paikasta ajattelematta mitään ja aamulla minua odotti lasku sähköpostissa. Lähetin heille sähköpostia että haluaisin perua tilaukseni mutta jos se ei onnistu niin se ei ole mikään katastrofi. Mutta silti ahdisti.
Enkä tunnu pääsevän eroon puhelun aiheuttamasta hermostuksesta ja rauhoittumaan.

Puhelun välttelyssä oli se hyvä puoli että sain valmiiksi yhden huivin jota olen neulonut satunnaisesti viikon verran, nyt se on pingoittumassa ja tarvitsee vielä napit jotka voin ostaa torstaina kun menen kaupunkiin. Minun varastoissani saattaisi olla kyllä melkein samanvärisiä nappeja kuin huivi on mutta haluan siihen sievemmät.
En ole tottunut neuletöihin jotka valmistuvat noin nopeasti, varsinkin jos ne ovat huiveja, joiden neulomista inhoan. Aika hauskaa.
Luovutin eilen villasukat isälleni ja äitipuolelleni ja olin vähän hermostunut mutta sukat olivat juuri sopivan kokoiset ja he olivat hyvin tyytyväisiä niihin. Ja minäkin olen. Ja siihen ettei minulla ole sellaista stereotyyppistä isää joka ei voi käyttää muita kuin yksivärisiä mustia, tummansinisiä tai harmaita sukkia. Ei sillä että siinä olisi jotain pahaa mutta sellaisten neulominen on tylsää. Minun mielestäni.

Vein eilen mukanani nuo villasukat ja mustikka-manteli-konjakkimuffinsenja (jotka olivat parempia kuin olin pelännyt), he toimivat koekaniineinani muffinssikokeiluissa. Kun tulin kotiin mukanani oli kolme lamppua, yksi jalkalamppu (joka on nurkassa odottamassa nojatuolia jonka saan heiltä kun he saavat uuden nojatuolin), yksi pöytälamppu ja yksi kattolamppu. Viimeinen on noista hyödyllisin, valkoinen lasikupu päästää kummasti valoa enemmän läpi kuin metallinen ja yhtäkkiä täällä onkin illalla ihan valoisaa ja ruokapöydän ääressä voi lukea ilman että on pakko laittaa keittiöönkin valoja.

IMG_0015
Kun isäni sattui olemaan paikalla niin kysyin hänen mielipidettään suihkuverhotangosta joka näytti minusta ihan käyttökelvottomalta mutta isäni osasikin säätää sitä ja nyt kylpyhuoneeni on taas hauskan näköinen (ja on suihkuverhosta tietysti hyötyäkin). Minun pitäisi varmaan tuntea syyllisyyttä siitä että isäni on asentanut kaikki lamput täällä ja porannut seiniin reikiä ja muuta sellaista enkä osaa tehdä niitä itse (tai ehkä osaisin, en ole vain koskaan kokeillut) mutta en jaksa. Tunnen jo tarpeeksi turhaa syyllisyyttä muutenkin.

Sain tänään postia Punaiselta ristiltä, he pahoittelivat inhimillistä virhettä joka oli sijoittanut minut jäsenkortissani Vimpeliin tai johonkin sen kuuloiseen paikkaan. Joskus asiat korjaantuvat itsestään.

Lisäys. Sainpa ikävän puhelun, SPR:n ystävätoiminnasta. He kysyivät olisinko valmis ottamaan ystävän ja tunsin itseni todella ikäväksi ihmiseksi sanoessani että en ole siihen valmis, ainakaan nyt. Mutta olin kuitenkin tiukka. Ja kun hän sanoi että kun olin täyttänyt lomakkeen ja ilmoittanut valmiuteni niin sanoin suoraan että olin siinä kortissa aika selväsanainen sen suhteen ettei ystäväpalvelu ole minulle oikea paikka, ainakaan nyt, täytyy lisätä. Että en ollut luvannut mitään ja oikeastaan erityisesti maininnut sen että olen kyllä kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta mutta sellaisesta jossa ei auteta tiettyä ihmistä. Tai että kerään todella mielelläni Nälkäpäivänä. Taidan olla tuossakin suhteessa ankea ihminen ja syyni tuntuvat enemmän tekosyiltä, ahdistus/masennus, elämäntilanne, ja niin edelleen. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä että ystävän pitäisi olla motivoitunut siihen puuhaan eikä vain ajatella että toisten ihmisten auttaminen olisi kansalaisvelvollisuus. Sellainen tyyppi sopii paljon paremmin kadun varteen keräyslippaan kanssa.
Ankeaa ja surkeaa ja sääli sitä ystävää tarvinnutta joka jäi nyt ilman kun itsekäs ihminen ei halunnut vaivautua. Mutta ehkä sääliksi kävisi jos olisin suostunutkin. Ja joskus tunnen olevani valmis tuohon hommaan niin ainakaan ystävistä ei ole pulaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Se, että jonkin tekeminen ei tunnu hyvältä on vaikea käytännössä. Se ei koskaan tunnu tarpeeksi hyvältä syyltä, mutta se on kuitenkin sellainen syy jonka mukaan kannattaa toimia. Eikä siihen oikeastaan edes kannattaisi keksiä lisätekosyitä. Sen tunteen pitäisi olla tarpeeksi.


Fanta

orange seeds kirjoitti...

Ei sitä oman jaksamisen kustanuksella voikaan lähteä tuollaiseen mukaan, ei siitä silloin hyötyisi autettavakaan.
Hyvä, mielestäni, että olit tiukkana. Älä suotta tunne syyllisyyttä.

anne-mari kirjoitti...

Kaunis huivi!

On kylla holmoa vastata tyopuhelimeen "haloo".

Olipas sitkea se SPR:n henkilo. Ehka han ei ollut oikeastaan lukenut sita korttia, ottanut vaan nimesi ja puhelinnumerosi ja olettanut omiaan. Hyva, etta pidit pintasi!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Fanta, sepä se, aina ei tarvitsisi "hyvää" syytä kieltäytymiseen mutta minulle se on vähän vaikeaa.

Orange seeds, olin kyllä vähän tyytyväinen siihen että osasin olla tiukka, pidän itseäni sen verran nössönä mutta toisaalta minua on kyllä vaikeaa saada tekemään jotain sellaista mitä en oikeasti halua tehdä.

Anne-Mari, kiitos, olen aika tyytyväinen huiviin. Ostin siihen tänään nappeja ja ne pitäisi vielä ommella kiinni, sitten sitä voi alkaa käyttämään.

Blog Widget by LinkWithin