Tänään olen taas oma flegmaattinen itseni.
Sain sentään soitettua Kelaan, kolmannella yrityksellä he vastasivat ja kävi ilmi etteivät he voineet tehdä päätöstä ennen kuin olisin saanut päätöksen viime vuoden viimeisistä työmarkkinatuista (mikä on tietysti ymmärrettävää enkä tiedä miksi en tajunnut ajatella sitä) ja kun sain hakemuksen postiin vasta eilen (aika nopeasti ovat kuitenkin tehneet sen päätöksen kun virkailija sanoi että rahojen pitäisi olla minulla maanantaina) niin ei päätöstäkään ole voitu tehdä mutta ilmeisesti sen pitäisi tulla tämän kuun loppuun mennessä (sanoi että kiirehtivät sitä mutta ei minulla ole mitään erityistä kiirettä). Puhuin taas vähän kummia ja ääneni oli outo (luulen että ihana alpakka ei tee hyvää allergialleni mutta kun olen puolessa välissä huivia niin saan varmaan tehtyä sen loppuun). Hyvä että sain sen hoidettua.
Olen tänään ja eilen syönyt yhtä lempiruuistani, kuskusia pakasteherneiden ja fetajuuston kanssa, söin sitä kaksi päivää putkeen kun piti saada äidin ostama feta käytettyä. Se ei ole varmasti terveellisimmästä päästä (paitsi herneet) mutta se on juuri sellaista ruokaa mistä pidän, ei mitään kummallisia juttuja ja mukava rakenne. Harmi että huomenna pitää keksiä taas jotain muuta syötävää (mutta aion lähteä leivänpaahtimen metsästysretkelle ja ehkä syön siellä jotain jos rahatilanteeni näyttää hyvältä).
Luin eilen aika hauskan kirjan. Liisa Rautamaan Niin kävi minulle... kertoo 18-vuotiaasta Liisa Rautamaasta joka kirjoittaa ylioppilaaksi ja menee töihin konttoriin. Kirjassa ei oikeastaan kerrota juurikaan siitä konttorista vaan enemmän kaikenlaisista huvituksista joita varakas (paitsi Liisan perhe joista tuli köyhiä kun isä kuoli) ruotsinkielinen keskiluokka harrasti 1920-luvulla (kirja on painettu vuonna 1925) ja mukana on romanssikin. Maailma on jollain tavalla sama kuin joissain Anni Swanin ja Mary Marckin kirjoissa. Löysin tuon kirjan aiemmin lukemani 20-lukulaisen viihdekirjan (Jeffery Farnolin Sydämen ilon maa) takakannesta ja siellä Rautamaata verrataankin Kersti Bergrothiin joka on siis Mary Marckin oikea nimi. Tätä kirjaa kuvaillaan seuraavasti "... on varsinkin nuorista tytöistä varmaankin "jänskä" ja "metka" kirja, jonka lukeminen tuottanee heille rattoisuutta ja huvia". Ja kyllä se tuottikin. Itse tarina on hyvin kevyt ja ennalta-arvattava jos tuntee vähänkään romanttisen viihteen käytäntöjä mutta siinä oli myös aika mielenkiintoista ajankuvaa. Päähenkilöt tapaavat Helsingissä matkalla olleita ylioppilaita ja puhuvat heidän kanssaan joko sujuvaa englantia tai ranskaa ja pitävät palavasieluisia puheita "ryssiä" vastaan ja muistelevat sortovuosia (joita pikkusisarukset eivät enää oikein muista) ja käyvät elävissä kuvissa ja ajelevat autolla. Eräs henkilö lähtee Tarttoon vaihto-opiskelijaksi ja palaa sieltä takaisin ilma-aluksella, myöhemmin hän suunnittelee matkaa Yhdysvaltoihin eikä siinä ole mitään kummallista. Isosisko on naimisissa maanviljelijän kanssa ja he asuvat Terijoella. 20-luvun Helsinki saattoi olla aika mielenkiintoinen paikka.
Tuo kirja oli alunperin ollut Turun suom. työväenopiston kirjastossa ja se ei ehkä ollut ollut kovin suosittu, takasivun luettelon mukaan sillä on ollut eräpäivä 26.11.26 ja 21.2.45. Varasin pari muutakin vastaavaa kirjaa tuon ensimmäisen kirjan takakannen mainosten perusteella ja haluaisin lukea enemmän mutta tuntuu vaikealta löytää kirjojen nimiä (onneksi täältä sentään saa tuollaisiakin kirjoja kirjastosta). Tämän kirjan takakannessa mainostettiin kyllä kirjoja, esimerkiksi: Hans Dominik: Dshingiskaanin jälki. "Suurenmoisella teknillisellä mielikuvituksella kirjoitettu harvinaisen jännittävä tulevaisuudenromaani." Sitä ei kyllä löydy täältä kirjastosta mutta muita hänen kirjojaan löytyy. Kirjassa mainostetaan myös Zane Greyn romaaneja (luin niitä joskus nuorempana): "Suurenmoisia seikkailukuvauksia Amerikan jylhistä erämaista. Miehekkään mielen ja oikean seikkailuhengen ylistyslauluja. Äärimmäisen jännittäviä."
21.2.2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Oi, tuo kirja kuulostaa ihanalta, varsinkin kun olen viime päivinä juuri miettinyt 20-luvun Helsinkiä ja haikaillut sinne (haluan aikamatkaturistiksi!).
Romaaneista saa niin paljon parempaa aikalaiskuvausta juuri kaupungin luonteesta ja rakenteesta kuin mistään nykyajan näkökulmasta kirjoitetuista historiikeista.
Se oli kyllä aika ihana kirja ja näyttäisi löytyvän Helsingin kirjaston varastosta, kuten kirjailijan toinenkin kirja, Lolu ja hänen ystävänsä (varasin senkin täältä enkä tiedä miksi en saanut sitä samalla kuin tuon kirjan).
Tuosta sai kyllä aika mielenkiintoisen kuvan sen ajan Helsingistä, siinä oli paljon ratikoilla ajelua ja kävelyä edes takaisin, muun muassa.
Lainasin tuon täältä Tampereelta, kun näytti olevan varastokirjana.
Oli kyllä aika herttainen, ennalta-arvattavuuskin vain hykerrytti.
Ajankuvaus oli hauskaa, kaikki suomalaisuuden ylistykset ja kansanlaulut ja nimien suommennokset.
Tähän Tampereen kirjaston kappaleeseen oli joku Irja vielä kaunolla kirjoitellut omaa nimeään ja alleviivannut tärkeimpiä, siis romanttisimpia kohtauksia, hihii!
Lähetä kommentti