5.2.2008

Törmäsin eilen sattumalta äitipuoleeni lähiöni kirjaston edessä. Se ei ollut niin kauhean yllättävää, hänen työnsä liittyy kirjastoon ja hän oli siellä pomonsa ja jonkun kolmannen kanssa, he olivat tutustumiskäynnillä täällä. Hämmennyin kuitenkin aivan kauheasti ja minusta tuntuu että puhuin aivan sekavia (en pelkää sosiaalisia tilanteita etukäteen mutta jälkikäteen saatan välillä miettiä niitä aivan liikaa). Olen viime aikoina alkanut sekoilemaan sanoissani ja se on ärsyttävää, sanon jotain mutta se tuleekin suustani eri tavalla. Onneksi sitä ei satu kovin usein. Äkillinen tilanne kai hämmensi minua, kun tuo pomokaan ei ole mikään pelottava ihminen, olen tavannut hänet monta kertaa ja hän on aika hauska.

Kaupan pihalla taas näin kaksi koiranulkoiluttajaa keskustelemassa. Toinen oli nuori nainen, pitkä ja hoikka ja hänellä oli hyvin tummanruskeat kiiltävät hiukset, suorat ja roikkuivat hänen kasvojensa molemmin puolin. Hänen koiransa oli valtava, tummanruskea, sillä oli pitkä kiiltävä karva ja se oli aika hoikka (mutta ei vinttikoira vaan joku outo, kuulostaako kenestäkään tutulta?). Toinen nainen oli pieni ja vanha, valkotukkainen, hiukset varmaan permanentilla. Hänellä oli harmaanlila takki ja pieni kiharainen harmaanlila villakoira.
Se oli aika hauskaa.
(Enollani oli aikoinaan metsästyskoira joka oli aivan samantyyppinen kuin hän itse)

Voi olla etten joudukaan ostamaan värttinää, eräs koristeeksi ostamani vanha esine saattaa olla teoriassa käyttökelpoinen sellainen.

Lähden tänään kaupungille hoitamaan asioita ja tapaamaan ystävää. Suunnittelin että kävelisin säästääkseni rahaa mutta sää ei näytä houkuttelevalta. Ehkä minulla on varaa mennä bussilla.

4 kommenttia:

Pico kirjoitti...

Hei, olen lukenut jo jonkin aikaa sujuvia tekstejäsi. Olet myös tarkka havainnoija monella tapaa. Tänään on pakko kommentoida tuohon koira-asiaan. Vaikka en ole koiraihminen sinänsä, olen kiinnittänyt huomiota samaan seikkaan, emännän (useimmiten juuri näin) ja koiran yhdennäköisyyteen.

Iloa päivääsi!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Jotenkin kuvittelee että koirien ja omistajien samankaltaisuus olisi vain myytti mutta yllättävän usein se pitää paikkansa. Toisaalta varmaan yhtä usein vähintään on pitämättä ja niitä ei huomaa.
Kun olin ala-asteella tuli meitä koulumatkoilla vastaan yksi mies, joka oli aivan terrierinsä näköinen (tai ei tietysti aivan, mutta), heillä oli samanlaiset parratkin.

anne-mari kirjoitti...

Kerran opiskeluaikanani, kun minulla oli pitkahko tumma tukka ja ruskea nahkatakki, minulle sanottiin kerran, etta naytan koiraltani. Minulla oli Rottweiler. En oikein vielakaan tieda olisiko pitanyt verisemmin loukkaantua, hauska kommentti se minusta silloin oli. Myonnan, etta varitys kylla oli sama, pidan edelleenkin mustan ja ruskean yhdistelmasta.

Anonyymi kirjoitti...

Entisellä ruotsinopettajallani oli kaksi vinttikoiraa, ja voin vannoa että ne olivat täsmälleen omistajansa näköisiä: laihoja ja pitkänaamaisia, ja ohut vaalea tukka roikkui kasvojen ympärillä. Ne jopa kävelivät samalla tavalla.

Blog Widget by LinkWithin