16.5.2008

Olen tainnut tulla ikään, jossa lääkärit alkavat olla minua nuorempia. Tämänkertainen oli hauskasti ihmelapsimainen.
Sain haluamani allergiapillerit ja nenäsumutetta. Minusta on tullut ihminen joka käyttää neljää lääkettä vakituisesti.

Odottaessani lääkärille pääsyä katsoin jotain uutislähetystä. Huomasin ajattelevani että milloin Teemu Selänteestä on tullut hyvännäköinen. Aika pelottavaa.

Olen ollut tänä keväänä aivan liian huoleton rahojeni suhteen, johtuen lähinnä siitä että minulla on ollut vähän enemmän tuloja niukemman kauden jälkeen ja olen ostanut uusia vaatteita aika paljon, viime vuonna en ostanut juurikaan. Olen myös ostanut kirjoja ja käynyt Helsingissä ja muuta sellaista ja ostanut vihanneksia, seurauksena tilini ovat aika masentavia tällä hetkellä. En ole joutumassa konkurssiin, minulla on pari työtä jotka ovat lopuillaan ja joista saan vähän enemmän rahaa mutta sitten minun täytyy opetella taas hyvin säästäväiseksi, kesällä minulla ei ole varmaankaan juurikaan (tai lainkaan) töitä. Olen mielestäni aika järkevä rahankäyttäjä, tai ainakin verrattuna joihinkin muihin, mutta viime aikoina en ole ollut. Hävettää. Ja ajattelen että ihmiset paheksuvat minua kun en säästä kaikkia rahojani, eihän köyhän pitäisi ostaa mitään kivaa, vain tarjousruokia ja vaatteita kirpputorilta. Yritän olla kesällä parempi köyhä. Ja toivon ettette paheksu minua kauheasti.
Onneksi silmäni ovat edelleenkin kummalliset niin etten olisi voinutkaan ostaa niitä uusia silmälaseja.

Minun on paras pysytellä poissa Etsystä, joka taitaa olla paholaisen keksintö. Siellä on vaikka mitä ihanuuksia, joita voi ostaa vähemmällä huonolla omallatunnolla (minä kyllä tunnen aina huonoa omaatuntoa ostaessani, jos en muusta niin siitä etten säästänyt sitäkään rahaa). Voi olla että eilen illalla, kun valvoin aivan liian myöhään, saatoin tilata 60 eriväristä huopatilkkua askarteluun. Onneksi luottokorttilasku tulee vasta kesäkuussa (vai menisiköhän nyt ostetut jo heinäkuun laskuun, menen aina vähän sekaisin niiden kanssa). Ja lupaan ja vannon olevani säästäväisempi. Aivan varmasti.

Raha-asioista puheen ollen täytyy sanoa että olen aika tyytyväinen pankkiini, en siihen S-alkuiseen (vaikken sitä vihaakaan) vaan T-alkuiseen. S-alkuisessa pankissa (jota ei pidä sekoittaa S-Pankkiin) en saa mitään etuja kun minulla ei ole tarpeeksi lainaa tai talletuksia tai muita sellaisia, T-pankissa riittää että minulla on kotivakuutus, tapaturmavakuutus ja kaksi pankkitiliä ja olen toiseksi parhaan luokan asiakas (ja saan pankkipalvelut ilmaiseksi ja vakuutuksista 13 prosentin alennuksen). Voi olla että joskus siirrän kaikki pankkiasiani sinne, jos saan aikaiseksi. Toisaalta olen oppinut S-alkuisen pankin vaikeuksista että voi olla kätevää jos on useamman pankin asiakas.

Ja lopuksi sarjakuvablogeista: Olen tainnut kehua aiemminkin Marin seikkailuja, hänen viivansa on suunnattoman kaunis. Uudempi suosikkini on Neron kasvatus ja hoito, joka on sekä hyvin piirretty että minun huumorintajuuni sopiva, voi tietysti olla että joillekin lisääntyminen on aiheena niin vastenmielinen etteivät voi lukea siitä mitään.

2 kommenttia:

anu kirjoitti...

Ugh. Minulle tuo lisääntymisblogi oli kieltämättä vähän vastenmielinen, tai ainakin sen synnytysosio oli... :P

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se oli kyllä aika hurja :)

Blog Widget by LinkWithin